Kisekiteki

Dear Ms. Kankaanpää,

We are glad to inform that you are have been selected to apply to University of Tokyo - JP TOKIO03. The final approval is always conditional upon the host institution's acceptance. Your stay abroad begins approximately on 01.10.2013 and ends approximately on 01.08.2014. These dates are approximate. Please check the exact academic term dates from the host university's website.

Aloha!! Paljastan teille nyt salaisuuden: lupasin tälle blogille jatkoa, koska mulla oli Suunnitelma. Päätin jo Yamagatassa, että pyrin kaikessa hiljaisuudessa meidän yliopiston kautta vaihtoon. Ja koska minoon Kauhavalta niin vähän naapuria komiampaan tyyliin pitää nämä asiat hoitaa. Joten hain Japanin maineikkaampaan opinahjoon Todaihin. Ja tulin valituksi. :DDDdddd On siis mahdollista, että siel viisvuotiaasta saakka Todaihin valmistavia kouluja käyneiden seassa paahtaa syksyllä yksi kappale kauhavalaisen koulusivistyksen saaneita ihmiskappaleita. Kun mahdolliset tulevat opiskelijakollegani kävivät yläasteen pääsykokeisiin valmentavilla kursseilla, meitsi luultavastikin kävi elämän ja kuoleman kamppailua sukset ristissä ja pajunoksa silmässä paikallisessa ojassa.

Mutta eipäs mennä asian edelle!! Kun vielä on tekemättä haku Todain päähän. Tässä on kaikenlaista jännitysnäytelmää: ehdinkö tammikuun publiikkiin; saanko tiedekunnasta vuoden lisää tutkintoaikaa (oon vaihtanu mun pääainetta niin meni hitusen hukkaan opiskeluvuosia); onko katoavainen professorimme paikalla oikeassa paikassa oikeaan aikaan; ja tietenkin se pääasia eli kelpuuttaako Todai mua. Ilmeisesti nää yliopistovaihdot on yleensä melko varmoja, jos on jo tähän vaiheeseen päässy eikä esim. oksenna hakupaperikuoreen tai saa yllättävää huumetuomiota, mutta Todai on Todai. Tää on vasta toka kerta kun koko kouluun voi meidän yliopiston kautta hakea ja hakukelpoisuuteen vaaditaan JLPT 1, joten eipä tässä oikein oo vielä niitä edellisten vuosien hakijoitakaan joihin verrata. Toivon, että korkea JLPT-tulokseni sokaisee Todai-käävät hehkullaan ja peittää jotenkin sen kohdan tutkintotodistuksesta, jossa lukee että sosiologian perusopinnot yleisarvosana 2.

Jänskättäääää! Jos lukijoissani on Todain käyneitä niin pistäkääs vinkkejä......... Todaissa oon aikeissa käydä random japaninkielisiä kursseja, jotka sit hyväksilukisin mun puuttuviin syventävien opintojen kohtiin, ja tutkia asioita, joista minä gradun itselleni teen. Tein mun kandin japanilaisten vanhenemiseen ja vanhuuten liittyvistä negatiivisista asenteista ja ajattelin jatkaa valitsemallani tiellä koska ei se kansakunta ainakaan nuorentumassakaan oo. Vielä pitäis vakuuttaa Todai, että käpäistä tutkimustani tarvitaan. Opetusmisteriön lompsalle ei tällä kertaa oo asiaa, joten joutunen rahoittamaan eloani käymällä Tokiossa töissä. Ja sit kun koittaa vähäinen vapaa-aikani niin otan halvimman yöbussivaihtoehdon ja meen hermolomalle japanilaiselle kotiseudulleni Yamagataan!!!!!

Että semmoosta. Jos tässä käy hyvin, niin siunaan intternettiä raportoinnillani vielä toisenkin vuoden. Siinä tapauksessa kore kara mo yoroshiku onegaishimasu sit vaan. Etenkin JLPT:tä ens vuonna suorittavien kannattaa toivoa menestystäni, koska muuten mä oon siellä taas valvomassa. :D Alotin siis viime viikonloppuna säkenöivän uran JLPT-koevalvojana. Siinä kun tarpeeks kauan olin istunu penkillä ja tuijotellu silmä kovana naamoja ja seiniä ja kelloa ja ikkunaa ja kenkiä niin aivoissani tapahtu joku oikosulku ja olin aikeissa alkaa taputtaa kesken kokeen. :DDD

Mutta nyt itsenäisyyspäivä ja sen myötä harras odotukseni on päättyny, mikä tarkottaa että yö-Alepan ovet aukeavat ja saan sipsiä!! Joten päätän raporttini tähän.

Siirin raju tilitys

Siinäpä viimeiset miniotokset tältä Yamagatan-rupeamalta. Olen Suomessa. Tunnelmat ovat hämmentävät. Japaniin mentäneen takaisin. Ja Yamagataan. Tänne blogiinkin ilmestynee vielä joskus jotain.

Paluuni jälkeen olen ostanut homejuuston ja aloittanut aikuiskasvatustieteen opiskelun. Ilmoittauduttuani opintojaksoon, josta vastaa henkilö nimeltä Ulpukka Isopahkala-Bouret, ymmärsin, että olen Helsingin yliopistossa jälkeen.

Oon jonkinlaisessa paluushokissa. Orastava lokakuu ei oo parasta aikaa palata Helsinkiin. Eikä varsinkaan Sörnäisiin. Lauantai-iltana näin kadulla viisi laattaa ja haistoin ulko-ovella kotimaisen kusen aromin. Tänään kaupassa laitapuolenkulkija takanani kakoi siihen malliin että vedin hupun päähäni mahdollisen laatan varalta. Kaikkialla haisee. Kaikkialla tapellaan. Kaikkialla ostetaan kaljaa. Kaikkialla sataa.

Kaikkialla ollaan Suomessa.

Viimeinen purikura

Otinpas tämän otoksen uudella Panasonicillani, jota en osaa käyttää mutta joka oli saatava ku tässä Panasonicin maassa hintaero samaan kapineeseen Suomen maassa oli melkein 300 euroa.

Tänään onpi viimeinen lauantaini Japanissa. Ja huomenna viimeinen sunnuntai. Ja sit maanantai. Ja tiistai. Ja niin. Iyadaiyadaiyadaiyadaaaaaa. Huvittais aika paljon mennä takas tonne yliopistoon jatkamaan siitä mihin jäin eikä enää koskaan palata meidän laitokselle hinkkailemaan kuppaista gradua ja tekeletenttiä. Miks opiskella pääaineena japania Suomessa ku on olemassa tällanen maa jossa sitä puhutaan muuallaki ku oppikirjan kasetilla. Terveisin Kriisiiri-87.

No palataanpa erinäisiin asioihin sekä tunnelmiin sit joskus ku oon toipunu tästä kriisistä.

Viime aikojen erinäisten tunnelmien tunnuskappaleeksi muodostui tämä:



Ashita kara nanika ga hajimaru yo, suteki na koto da yo.

PS. Jos blogini lukioissa on Fasupalan valmistajia, niin suosittelen pyrkimään Japanin markkinoille. Suomeen palattuani tehtäviini tulee kuulumaan are-nandattakke-Fasparan postitusta sen uusille faneille.

Akita monogatari

Sain meidän asuntolan Mariko-sanilta lahjan:


Elelin Yamagatassa:


Tein viimeisen onsen-matkan Touhokussa. Kohde oli Akitan prefektuuri. Nyt oon pulikoinu onsenissa Yamagatassa, Miyagissa, Iwatessa sekä Akitassa. Enää Aomori ja Fukushima puuttuu. Jos Yamagatassa aika kulkee verkkaisesti niin Akitassa aikaa ei edes oo. En nyt oikein jaksa tästä matkasta kirjottaa ku alkaa vaan masentaa liikaa. Paluumatkalla tajusin että nyt tää loppuu ja aloin parkua. Kokeilin Nyanko-sensei-arpaa. Voitin pääpalkinnon. Siinä sitä sit seisoin keskellä Touhokun korpea räkä poskella ja jättifiguuri sylissä ja itkin ja lollasin yhtä aikaa. Tämä oli outo hetki elämässäni.


Jigoku (=helvetti), paikka jossa ei maasta purkautuvan myrkyllisen kaasun takia kasva mitään. Helvetissä haisi sangen tujulta.


Ajattelin että pitäähän tää perinteinen vesiklosettikin kerran blogiini ikuistaa.


Ryteikössä oli mukavaa.


Ryteikön siimeksessä höyrysi kuuma lähde luonnontilassa.


Vetonaula oli tämä kallionseinämästä jatkuvalla paineella purkautuva kuuma vesisuihku.




Tombo ja maisema.

Jokunen tombo ja jalkapuoli hämähäkki. Itken verta ku en saanu kuvaa japanin suurimmasta sudenkorennosta oniyammasta ku ne ei suostunu laskeutumaan vaikka kuinka kyttäsin silmä kovana.


Perinteinen maalaisateria omnom. Simpukkasalaatti oli tosin hieman epämiellyttävää ja tohon kotiloon en tohtinu koskea. Kotilon viereisessä kipossa oli jotain oranssia ja epämääräistä. Kokeilin sitä popsia ja maku oli katkarapumainen. Sit huomasin että yhdellä niistä epämääräisistä oli hyönteisen silmät. Näin tulin syöneeksi ekaa kertaa elämässäni uppopaistettuja mehiläisen toukkia. Tuotteen nimi on hachi no ko, siitä vaan maistamaan jos käytte Japanissa. <3______<3

Sekkaku dakara udon-leipomossakin käytiin. Siellä joku mummo lajitteli noita nuudeleita silmäpelillä virheellisiin ja myymäkelpoisiin sellasta yks paketti kolmeen sekuntiin -vauhtia.


Perillä Yamagatassa odotti syysmyrsky.

Ens viikon torstaina mä lennän Suomeen. Se on sitte kriisin paikka! Olis mukavaa, jos Suomessa olis jonkinlainen Japanista palaajien tukikeskus, jossa vois kumarrella ympäriinsä, virittää torakka-ansoja, juoda kylmää teetä pullosta, kuunnella kehuja pitkästä nenästä ja ohuesta tukasta ja olemattomista poskipäistä ja vetää samalla merilevää niin että henki haisee.

Hands Burger

Jolloti jolloti!! Kerronpa teille nyt viime aikoina käsillä olleista ajoista epäkronologisessa järjestyksessä.

Aloittaen siitä tärkeimmästä eli Nyanko-senseistä!! Nyanko-sensei on siis ylipainoisen kissan hahmossa liikuskeleva juopotteluun ja ylensyöntiin taipuvainen henkiolento ja kyaaaaa kawaiiiii -tunteideni kohde. Tässä Nyanko-sensei elementissään:


Täällä on jatkuvasti kaupoissa käynnissä erilaisia keräilyesinearvontoja. Niistä ajankohtaisimpana Family Martin Nyanko-sensei-arvonta!! Toverini oli kuullu vihiä, että jotkut Family Martit myy arpoja jo päivää ennen virallista myyntipäivää. Siispä lähdimme keskellä yötä koluamaan läpi Yamagatan Famima-tarjontaa. Kaksi tuntia, kuus Family Martia ja 1800 jeniä myöhemmin kello kolme yöllä puristin vihdoin toisessa kädessäni biirua ja toisessa pehmoisaa Nyanko-senseitä (ja Nyanko-käsipyyhettä ja Nyanko-kansiota jotka myös voitin siinä rytäkässä).


Jihuuuuuuuuu!!!

Olen myös löytänyt uuden lempimestan Yamagatasta: Hands Burger! Se on Mosburgerista itsenäistyny hampurilaispaikka, jossa jokainen burgeri ja pihvi tehdään käsityönä. Jos eksytte Yamagataan niin muistakaa Hanzu Baagaa. Se on myös merkityksellinen paikka elämässäni, sillä perustimme siellä toverini kanssa manzai-duon (manzai = japanilainen stand up). Moon Hands ja toverini Burger. Yhdessä olemme Hands Burger. Vitsit ovat vielä vähissä, mutta ainakin alotamme aktimme niin että minä sanon ohanzu ja toverini konbaagaa. (Japanirajoitteisille: ohayou on japaniksi huomenta ja konbanwa iltaa ja mulla kuulemma synnynnäinen lahja japanilaisiin puujalkavitseihin.)

Tuli myös väännettyä pitkästä aikaa muutamat riskit takoyakit (muutamalla tarkoitan 60 kappaletta). Mustakalan toverini pyydysti ja teurasti omin kätösin (minä internetissä ulkoileva löllö olen sujahtanut täällä touhokulaisten eräjormien pariin) joten melko luomua oli.


Warabimochiakin oli tarjolla:

Jotain tollasta hiekan ja jauhon ja liisterin sekoitukselta tuntuvaa kesäherkkua se oli. Kaikenlaista oon tässä vuoden aikana suuhuni pistäny. Nattou (mätä soijapapulima), siankorva, meduusa, kanan maksa ja rustokudos vartaassa ovat kuuluneet menyyni. Inhokkini on ehkä ollu raaka boniitti, joka maistuu vereltä.

Tänään kävin virastossa hoitamassa bisneksiä. Lomakkeessa kysyttiin, millä oon elättäny itteni Japanissa. Sanoin että no Monkashoun apurahallahan minä. Virkailija sano että kirjota se siihen. Lollahtelin että mikäs se apurahan eka kanji nyt olikaan ja vuodatin pinteisen hikitipan. Justhan mä pääsin JLPT:n läpi enkä siltikään osaa tosipaikan tullen edes vaivaista sanaa kirjottaa. Vaan onnekseni ja ihmetyksekseni virkailijat eivät myöskään muistaneet kyseistä merkkiä. Lopulta yks lähti sitä tarkistamaan, mutta ehdin sillä välin jo luntata kännykän tekstinsyötöstä. Että tämmönen kirjotusjärjestelmä täällä.

Nyt pitää kiitää kohti Yamagatan kylänraittia ja nomikaita joten loput kerron jälleen ensi kerralla!!

Lopuksi keskustelu, jonka voisin vaikka tatuoida itseeni (situaatio oli sellanen että mulla oli vaihteeksi ongelmia kengän laittamisessa): Toveri: Shiiri-san hontoni ohimesan da na Siiri: Chigau yo. Shougaisha da mon. Toveri: Hai hai. Shouganaisha.

163/180

Kello on jotain neljä ehkä viis. On vähäsen kuuma (eilen uutisten mukaan jo viidestoista päivä tässä kuussa kun lämpötila on yli 35) niin nukkuminen tapahtuu epämääräisinä kellonaikoina (ok tekosyyt sikseen, oon hereillä koska animen katselmointi on öiseen aikaan vaan niin paljon tunnelmallisempaa). Tulipa tossa äsken outo tunne, että mitä jos tsiigais mun JLPT-rekisteröintitiedot, vaikka tulokset luvattiinkin postittaa vasta syyskuussa.

No ihan hyvä että tsiigasin.



Tää oli eka ja nähtävästi myös vika yritykseni JLPT:n maailmassa. Tuloksen nähtyäni tärisin. Sit tuli voimakkain maanjäristys aikoihin ja tärisin lisää.

Samaiseen kokeeseen valmistautuville neuvoisin, että lukekaa japaniksi älkääkä japania. Ostin kaikenlaisia treenauskirjoja; yhtä vähän selasin ja toisesta tein kaks kappaletta. Kuluneena vuonna opiskelin hyvin vähän japania. Sen sijaan luin paljon tieteellisiä artikkeleita japaniksi. Katoin joka päivä uutiset. Elin, söin ja nukuin japaniksi.

Huono puoli tässä on, että olin jo onnistunu tsemppaamaan itteäni Suomeen paluuseen ja välillä jopa vähän kyllästynykin olooni täällä, mutta nyt puhkun taas uutta intoa ja kyllästyminen on tyystin kaikonnu ja tuntuu että voisin jättää yöunet väliin ja mennä heti auringon noustua viraston ovelle jonottamaan into piukassa että pääsen keräämään papereihini punaisia leimoja.

Jokohan sitä hiljalleen uskaltais sanoa osaavansa japania.

Kaskaista ja kiinalaisista

Tämä mötikkä (aburazemi, mikälie rasvakaskas sit onkaan suomeksi) on hengannut ikkunassani koko päivän pitämässä moottorin käynnistykseltä kuulostavaa kosiometeliään. Ainakaan vielä en ole vastannut kosintaan. Japanilainen kesäpäivä on hikinen ja meluisa. Suuret sirkat sirittää. Pienet kaskaat suhisee puissa. Kaikkea tätä suhinaa ja sirinää ja huminaa ja supinaa halkoo terävältä sirkkeliltä kuulostava ääni, joka sanoo mim mim mimmin miii. Se on minminzemi, minmin-kaskas. Sitä kun päivät pitkät kuuntelee niin kotimainen rutku marjapuskissa alkaa kuulostaa hyvältä. Iltaa kohden huuto heikkenee (paitsi ton ikkunavieraani, joka on kuuluisa siitä, että pimeän tullen se vasta vauhtiin pääseekin), lämpötila putoaa alle kolmenkymmenen ja tulee kesäillan kaatosade, yuudachi, joka alkaa ja loppuu seinään. Yuudachi on musta kiva ilmiö, koska sen takia taivaalla on aina auringonlaskun aikaan kaikenlaisia jänniä pilviä ja iltapäivän tunkkaisuus huuhtoutuu pois.

On kaskaatkin ihan jännä asia. Kuinka ne ensin viettää vuosikaudet maan alla ja nousee sit lentoon vaan laulaakseen seittemän päivää ja kuollakseen sit pois. Joskus satoja vuosia sitten Matsuo Bashou kirjotti haikun 頓て死ぬけしきは見えず蝉の声 (yagate shinu keshiki wa miezu semi no koe). En oo mikään Kai Nieminen, mutta tän haikun pointti on suunnilleen että häämöttävästä kuolemasta merkkiä vailla on kaskaan laulu.

Monta ihmeellista asiaa on siis maailmassa. Lasken myös kiinalaiset tähän sarjaan. Vuoden lähes päivittäisen kanssakäymisen jälkeenkin päällimäinen ajatukseni näiden Keskimaan valtakunnan edustajien seurassa on että wtf mate. Käytiin tossa yks päivä Sendaissa ostamassa parin kiinalaisen kaa Kiinaan-viemisiksi elektroniikkaa koko suvulle. Ennen lähtöä maaseutukiinalainen valitti, että sitä hieman hävettää ostaa kolme kameraa, johon pekingiläinen lohdutti että kulutuksessa ei oo koskaan mitään hävettävää. Jossain vaiheessa siinä jo vähän alko tilttikin tykytellä ku oltiin partakoneosastolla ja myyjä esitteli parranajo-ominaisuuksia (kenelläkään meistä ei ollu parranajokokemusta) ja siivousrobotti korokkeella kiersi ympyrää ja maha murisi ja kiinalainen päivitteli leikkausarpieni väritystä. Vaatekaupassa jotain kolttua hipelöidessäni sain kiinalaisilta murskapalautetta että näytät tossa varmaan pojalta. Lopulta kahdeksan tuntia Sendaissa pyörittyäni tilttasin ja ostin mekon jossa lentelee batmanit ja banaanit ja palasin pikaisesti Yamagataan oman huoneeni suomaan turvaan kiinalaisilta. Tosin tätä ennne piipahdin vielä ruokakaupassa, jossa kiinalainen päivitteli kuinka voin ostaa avokadon kun se ei edes maistu miltään.

No tästäkin huolimatta yks lemppariasioitani Yamagata-elossa on ollu juurikin nämä kiinalaiset ja muunkin maalaiset. En mä japanin opiskeluja aloittaessani ajatellu, että se tulis vielä joskus olemaan kieli, jolla mä kommunikoin paitsi japanilaisten niin myös kiinalaisten, taiwanilaisten, korealaisten, mongolialaisten, thaimaalaisten ja malesialaisten kanssa. Sobaa myydessä yks kollegamme oli ihan puulla päähän lyöty ku huomas, että mä ja korealainen kaverini puhutaan keskenämme japania.

Nakazawa-sensein ryyppäjäisissä oli vaihteeksi rankka meno. Sain senseiltä lahjaksi nelivärisen kuulakärkikynän. Sensei myös esitteli minut uudelle naamalle kertomalla, että juuri nyt vaikutan mykältä mutta keskiyön jälkeen muutun hulluksi. Karaokessa meni vaihteeksi aamuviiteen. Söin riisiä ja join erivärisiä juomia ja esitin hollantilaisen kanssa Moskaun saksaksi. Eron hetkellä japanilainen toverini ärjyi oviaukosta Shiiri-chan Shiiri-chan Shiiri-chaaaaan I rabu youuuu.

Ilotulituksessa mustekalapallot oli suuria ja lepakkoparvet vauhkoja ja tumman joen viismetrisinä aaltoilevat vesikasvit ällöjä ja ilotulitukset hieman toista ku Halpahallin tuotteet uutenavuotena. Ensin hieman harmitti, etten oo vieläkään hankkinu yukataa (kesäkimono, jollasessa näissä kesätapahtumissa on tapana hengata), mutta paikallisen bajamajan testattuani kiitin herraa asuvalinnastani.

Heippa!!!!

Ha yassho makkasho

Toisin sanoen parturissa kävin ja lyhimmässä polkkatukassa sit ala-astepäivien poistuin. Japanin kesä tuhosi tukkani. Jatkuvat kolmosella alkavat lämpötilat ja nihkeys jossa kylppärin seinät homehtuu ja wet t-shirt -kisat on aina käynnissä tekivät tehtävänsä. Vaik täällä ollaankin sokeita kuontaloni kuolinkamppailulle niin kauan kun värini on tämä supisuomalainen, joten samapa se kai olis minkälainen harakanpesä päässään täällä näyttäytyy. Voipi olla et hiustilanteenikin aiheuttaa sisäistä kuohuntaa sit kun palaan Suomeen ja maantienvärini onkin taas viboiltaan vähemmän kawaii ja enemmän kauhavalainen uskonnonopettaja. Hiusväristä puheenollen tyylitietoiset japanilaismummot värjää tukkansa violetiksi.

Shokeeraavat kuvat ennen ja jälkeen:



Kesäloman kunniaksi ostin kasan kirjoja. Natsume Sousekin Kokoro, Miyazawa Kenjin Ginga tetsudou no yoru, Yoshimoto Bananan Kanashii yokan, Satou Yasushin Kimi no shima wa utaeru sekä random japanilaisten sanontojen sanakirja. Esitänpä tässä siis kirjasuositukseni. Miyazawa Kenji on sata vuotta sit elänyt iwatelainen lastenkirjailija, jonka buddhalaisvaikutteisia tekeleitä lukee kaikenikäiset. Niitä on käännetty englanniksi jokunen ja alkuperäiskielelläkin ne on helppolukuisia. Miyazawa on myös vastuussa yhdestä Japanin nykykirjallisuuden kuuluisimmista runoista. Käytiin viime Iwaten-reissulla Miyazawalle omistetussa museossa, jossa oli sen kivoja hahmotelmia avaruudesta. Yoshimoto Bananankin tekeleet lukaisee japaniksi muutamalta istumalta. Jos jostain kannattaa japaniksi lukeminen alottaa niin niistä. Japanilaisessa kirjallisuudessa lemppareitani on Mishima Yukio ja Kawabata Yasunari. Mishiman tekeleet on groteskeja ja Kawabatan hiljaisia. Mishiman tekeleiden lukeminen japaniksi aiheuttaa tuskaa.

Joop. Tekeleitä on ostettu. Tässä kuitenkin totuus lukemisharrastuksestani:

Japanilaiset sananlaskut opiskelen pokemonien avustuksella. Hieno kirja. Bellsprout opetti minulle sivulla 177 että yanagi ni yukiore nashi (paju ei katkea lumen painosta) eli että joustavuus on valttia. Aivan kuten Bellsprout!!! Sydämen sivistystä ammennan an anin veriryhmäekstrasta. Veriryhmäni on AB. Ennustuksessani kehotetaan lopettamaan haihattelu, sillä vaarana on, aika ajaa ohitseni ja missaan naima-iän.

Eilen päätty Yamagatan kolmepäiväinen Hanagasa-matsuri. Kävin paikalla. Tässä todisteena karsealaatuinen video (ignoratkaa haiku-kurssin 18-vuotiaan vieruskaverini ajoittainen kommentointi, tää on videoista ainoa joissa se ei jorise koko ajan :DDDDddd):


Huomenna mulla on nomikai (japanilaiset ryyppäjäiset) Nakazawa-sensein (.....) ja kumppaneiden kaa. En tiedä, miks hengaan näin paljon Nakazawa-sensein kaa ku se ei oo edes vastuuopettajani. Vastuuopettajani ei kommunikoi kanssani. Tai kenenkään muunkaan. Paitsi kielitieteen analyysin eturivin kiinalaisen jolla on japanilainen nimi. Perjantaina otan matkapahoinvointilääkkeen ja matkustan karseaa mutkatietä Tsuruokaan tsiigaamaan ilotulitusta, joka on kuulemma Touhokun alueen ilotulitusrankingissa kunniallisella sijalla viisi.　Ykkössijaa pitää Akita:

Naite shimau nante mottainai

Keskiviikkona Yamagatassa oli 37 astetta kuumuutta; vuoret väreili niin että niiden katsomisesta tuli huono olo; poltin jalkani lyhtypylvääseen venaillessani liikennevalojen vaihtumista; taistelin kämpässäni paikallista sangen tanakkaa paarmaa vastaan (en ymmärrä miks tässä kaltaisteni kääpiöiden kansoittamassa maassa pitää olla niin karsean kokoisia ötököitä, suomalaisen paarman tappaa kädellä mut japanilaiseen tarvitaan vähintään halko). Niin ja pidin sen mun tutkimuksen loppuesitelmän niska jossain hikilimassa ja tukassani tyylikäs heinähatun muotoinen painauma.

Esitelmä meni ok, sain jopa jotenkin tiivistettyä sanomani siihen 25 minuuttiin vaikka vielä edellisenä iltana esitelmä kesti tunnin. Yleisössä oli pari mummoa ja Saksalainen....... Olin onneni kukkuloilla kun painoin taas heinähatun päähäni ja astuin ulos luentosalista ja kävelin pitkää käytävää ja jokainen vastaantulija sano otsukaresama deshita (lausahdus jota käytetään muun muassa sillon ku joku on saanu jonkin homman päätökseen). Sitä otsukaresama deshitaa oli odotettu. Kävelin puiden alta ja ohi luonnontieteellisen rakennuksen ja parkkipaikan ja parkkipaikalla oli toimiston Hari-san joka sano Shiiri-san otsukaresama deshita. Sillon tajusin että kouluvuoteni Yamagatassa on ohi.

Oon täällä vielä kaks kuukautta, mutta elämme lopun aikoja. Tällasta tää kai nyt sit on. Kävelyä asemalle vaihtuvissa kokoonpanoissa ja paluuta kokoonpanoissa joissa on aina joku vähemmän. Eilen illalla kaks viimestä jenkkiä lähti. Saatettiin ne yöbussiin. Hondurasilainen musisoi akustisella kitaralla ja muut vollotti. Se oli kamalampaa ku odotin. Ja käy vaan kamalammaksi koska viikon päästä lähtijänä on armas hollantilaiseni Jamey. Aikamme vetisteltyämme kiivettiin Jameyn ja Hiromun ja Kounosuken kaa asuntolan katolle juomaan biirua ja jorailemaan surinamilaista kansanmusiikkia ja vertailemaan meidän google street vieweja. Kävi siinä muitakin mutta aamukolmelta jäljellä oli enää me neljä makaamassa kuumalla katolla tuijottamassa kesän tähtikuvioita.


taikutsu na mainichi mo touzen no you ni sugiteyuku
kizukanai you na sukima ni saita hana    rainen mo aimashou
saa koko e oide yo    nanimo nai keredo
doko e demo yukeru yo    sukoshi mimodaeru kurai

Sanonpahan vaan että voi ny paska.

Vaik onhan mulla tässä vielä kaks kuukautta kaikenlaista. Vaikka rivit vähenee ja kun iltaisin kävelen heinäsirkkojen sirityksessä kaupasta niin asuntolan hengailuhuoneen ikkunasta ei kajasta valo. Tässä taannoin minulla kävi viarahia oikee Kauhavalta ja Tamperehelta asti!! Kävimmä biirulla ja okonomiyakilla ja Yamaderassa ja jopa Tokioonkin tuli suhautettua. Tässäpä tunnelmia Yamaderasta, joka on yamagatalainen kylä ja siellä sijaitseva samanniminen vuoristotemppeli: