Kaskaista ja kiinalaisista

Tämä mötikkä (aburazemi, mikälie rasvakaskas sit onkaan suomeksi) on hengannut ikkunassani koko päivän pitämässä moottorin käynnistykseltä kuulostavaa kosiometeliään. Ainakaan vielä en ole vastannut kosintaan. Japanilainen kesäpäivä on hikinen ja meluisa. Suuret sirkat sirittää. Pienet kaskaat suhisee puissa. Kaikkea tätä suhinaa ja sirinää ja huminaa ja supinaa halkoo terävältä sirkkeliltä kuulostava ääni, joka sanoo mim mim mimmin miii. Se on minminzemi, minmin-kaskas. Sitä kun päivät pitkät kuuntelee niin kotimainen rutku marjapuskissa alkaa kuulostaa hyvältä. Iltaa kohden huuto heikkenee (paitsi ton ikkunavieraani, joka on kuuluisa siitä, että pimeän tullen se vasta vauhtiin pääseekin), lämpötila putoaa alle kolmenkymmenen ja tulee kesäillan kaatosade, yuudachi, joka alkaa ja loppuu seinään. Yuudachi on musta kiva ilmiö, koska sen takia taivaalla on aina auringonlaskun aikaan kaikenlaisia jänniä pilviä ja iltapäivän tunkkaisuus huuhtoutuu pois.

On kaskaatkin ihan jännä asia. Kuinka ne ensin viettää vuosikaudet maan alla ja nousee sit lentoon vaan laulaakseen seittemän päivää ja kuollakseen sit pois. Joskus satoja vuosia sitten Matsuo Bashou kirjotti haikun 頓て死ぬけしきは見えず蝉の声 (yagate shinu keshiki wa miezu semi no koe). En oo mikään Kai Nieminen, mutta tän haikun pointti on suunnilleen että häämöttävästä kuolemasta merkkiä vailla on kaskaan laulu.

Monta ihmeellista asiaa on siis maailmassa. Lasken myös kiinalaiset tähän sarjaan. Vuoden lähes päivittäisen kanssakäymisen jälkeenkin päällimäinen ajatukseni näiden Keskimaan valtakunnan edustajien seurassa on että wtf mate. Käytiin tossa yks päivä Sendaissa ostamassa parin kiinalaisen kaa Kiinaan-viemisiksi elektroniikkaa koko suvulle. Ennen lähtöä maaseutukiinalainen valitti, että sitä hieman hävettää ostaa kolme kameraa, johon pekingiläinen lohdutti että kulutuksessa ei oo koskaan mitään hävettävää. Jossain vaiheessa siinä jo vähän alko tilttikin tykytellä ku oltiin partakoneosastolla ja myyjä esitteli parranajo-ominaisuuksia (kenelläkään meistä ei ollu parranajokokemusta) ja siivousrobotti korokkeella kiersi ympyrää ja maha murisi ja kiinalainen päivitteli leikkausarpieni väritystä. Vaatekaupassa jotain kolttua hipelöidessäni sain kiinalaisilta murskapalautetta että näytät tossa varmaan pojalta. Lopulta kahdeksan tuntia Sendaissa pyörittyäni tilttasin ja ostin mekon jossa lentelee batmanit ja banaanit ja palasin pikaisesti Yamagataan oman huoneeni suomaan turvaan kiinalaisilta. Tosin tätä ennne piipahdin vielä ruokakaupassa, jossa kiinalainen päivitteli kuinka voin ostaa avokadon kun se ei edes maistu miltään.

No tästäkin huolimatta yks lemppariasioitani Yamagata-elossa on ollu juurikin nämä kiinalaiset ja muunkin maalaiset. En mä japanin opiskeluja aloittaessani ajatellu, että se tulis vielä joskus olemaan kieli, jolla mä kommunikoin paitsi japanilaisten niin myös kiinalaisten, taiwanilaisten, korealaisten, mongolialaisten, thaimaalaisten ja malesialaisten kanssa. Sobaa myydessä yks kollegamme oli ihan puulla päähän lyöty ku huomas, että mä ja korealainen kaverini puhutaan keskenämme japania.

Nakazawa-sensein ryyppäjäisissä oli vaihteeksi rankka meno. Sain senseiltä lahjaksi nelivärisen kuulakärkikynän. Sensei myös esitteli minut uudelle naamalle kertomalla, että juuri nyt vaikutan mykältä mutta keskiyön jälkeen muutun hulluksi. Karaokessa meni vaihteeksi aamuviiteen. Söin riisiä ja join erivärisiä juomia ja esitin hollantilaisen kanssa Moskaun saksaksi. Eron hetkellä japanilainen toverini ärjyi oviaukosta Shiiri-chan Shiiri-chan Shiiri-chaaaaan I rabu youuuu.

Ilotulituksessa mustekalapallot oli suuria ja lepakkoparvet vauhkoja ja tumman joen viismetrisinä aaltoilevat vesikasvit ällöjä ja ilotulitukset hieman toista ku Halpahallin tuotteet uutenavuotena. Ensin hieman harmitti, etten oo vieläkään hankkinu yukataa (kesäkimono, jollasessa näissä kesätapahtumissa on tapana hengata), mutta paikallisen bajamajan testattuani kiitin herraa asuvalinnastani.

Heippa!!!!