Asiantuntijalausunto

Sakurat meni jo, mutta sen jälkeen kun sain pyörän en oo pahemmin kuvia näpsiny, joten tässäpä historian sakurojen havinaa jorinapalanpainikkeeksi: Vuoret viheriöi, taivas peilautuu riisipelloista ja sekä haikuanalyysi- että kielitieteen huomiset luennot on peruttu. Jeee!

Oon yhdellä fonetiikan kurssilla, jota pitää hivenen omalaatuinen sensei. Sillä on aina tweed-housut ja neuleliivi ja beatles-kampaus ja sen ääni on kuiva ja viileä ja se puhuu muodollisesti niinku me oltais jollain fiineilläkin kokkareilla eikä Yamagatan yliopiston kuppaisimmassa luokassa, jonka ikkunasta aukeaa muiden luokkien tyypillisen vuoristonäköalan sijaan näkymät haalistuneen keltaiseen muovipressuun. Ja tämä sensei on ehkä mun lemppari! Se on aina että kestäkää jälleen tämä tuokio kanssani ja verhoilee sen sarkastiset kommentit muodollisuuksiin ja päästää meidät aina vähintään kymmenen minuuttia etuajassa.

Tänään kukaan ei ollu poissa tunnilta, joten sensei totesi että mitäs tämä nyt on, ootteko te kaikki alkaneet olla tosissanne. :D (Viime viikolla oli kansallisten vapaapäivien kasautuma eli Golden Week, paitsi keskiviikkona jollon olis pitäny olla koulua, mutta sensei sano että lintsatkaa rauhassa ja moni otti vinkistä vaarin.) Tänään sensei myös kumartui puoleeni ja sano että pidä esitelmä suomen kielen astevaihtelusta niin pääset jo sillä läpi tästä kurssista. <3____<3 Muut eivät pidä esitelmää. Esitelmöimishaluistani ei kysytty, mutta japani on siitä kätevä kieli, ettei tarvi ikävästi määrätä tällaisia pikku puhteita, vaan voi harmonian laidunmailla kirmaillen todeta, että saan sinulta sen, että pidät esitelmän.

Tänään kohtasin Yamagatan vaarallisilla kujilla sattumalta toverin, jota en ollu nähny kuukausiin. Se sano että Shiiri-chan millon sä aloit kuulostaa noin japanilaiselta. :D Niin että kyllä se tästä! Tosin tämä japanilaiselta kuulostaminen ei tarkota, että olisin saavuttanu puheessani jonkin uuden entistä elegantimman tason vaan lähinnä päin vastoin: hoen nanka (niinku), lyhentelen minkä ehdin niin että oppikirjojen yaranakerebanarimasen (täytyy tehdä)　lipsahtaa suustani ulos muodossa yan'nakya, käytän -rareru-potentiaalin sijaan kieliopin vastaista -reru-potentiaalia koska yks lisätavu on liian kova työ lausua ja yllättynyt reaktioni ei oo oppikirjojen hountou desuka vaan eeeeee ussoooooooo MAJIDE.

Maksoin JLPT:n koemaksun. 5500 jeniä yyyh. Ja kaks kuukautta aikaa. Hupsista. En ite pidä näitä kaikenmaailman kielikokeita hirveen suuressa arvossa ku ei ne monivalinnat asioiden todellista tilaa mittaa, eikä mulla oo aikasemmin ollu suurta mielenkiintoa osallistua koko kokeeseen. Ja nyt yhtäkkiä JLPT:n läpäiseminen on varmaan suurin kiinnostuksenkohteeni heti Arashin ja sipsien jälkeen. Ku täältä palattuani saatan vielä ehkä-mahdollisesti-kenties hakea HY:n kautta vaihtoon Toudaihin (Tokyo University, Japanin ykkösyliopisto, jonne kaltaisillani kuolevaisilla kauhavalaisilla on hyvin vähän asiaa mutta yrittänyttä ei laiteta) erikoistumaan japanin opettamiseen, mutta sinne päästäkseen ei kielitaidosta riitä todisteeksi se, että on jo opiskellu japaninkielisessä yliopistossa kielitiedettä japaniksi, vaan pitää olla tämä virallinen sertifikaatti, joka todistaa, että kykenen tuurilla ja taidolla valitsemaan neljästä vaihtoehdosta sen eniten oikean.

Mieluiten mä kyl vaan tulisin takas Touhokuun koska täällä on vuoria ja riisipeltoja ja mä tykkään vuorista ja riisipelloista. Ja pitkät välimatkat ja huono julkinen liikenne joten monilla tovereillani on käytettävissään auto ja mä tykkään turhanpäiväisistä automatkoista vuorten ja riisipeltojen halki. Toivottavasti Toudaissa olis edes Touhoku-circle... :D Syksyisin pidettäis imonikai ja talvisin larpattais lumisateella onsenissa lillumista.

Vaikka en sinne Toudaihin lopulta hakiskaan, pitäis varmaan alkaa miettiä, mitä sitä seuraavaks tekis. Ku oon ollu yliopistossa nyt viis vuotta ja Japanin opetusministeriö ei tuu elättämään mua ikuisesti. Mulla on kriisi! Tykkään mun opiskeluista - tai no en tykkää opiskeluista koska sosiologia lol tiede lol gradu lol mutta tykkään japanista -, mutten tiedä, millaseen rahalliseen hyötyyn voin ne valjastaa. Haluan kääntäjäksi ja haluan japanin opettajaksi, mutta tarvitaanko Suomessa japanin opettajia ja miks kukaan haluais just mut kääntämään yhtään mitään ku varmasti jostain löytyy aina joku vanha patu, joka osaa japania mua sata kertaa paremmin. Mitä alle 30-vuotias Japani-asiantuntija voi edes tehdä?????????? Asiantuntija olis musta aika mukava titteli. Sellanen, että työkseni istuisin toimistolla ja Tuntisin Asiat.

Koska jorisin liikaa elostani niin tässä vielä asiantuntemuksellista antiani:

- Japanissa laukaisuäänettömät kännykkäkamerat on kielletty koska niillä voi vaivihkaa ottaa potretin hameen alta!
- Myös julkisella paikalla kiikareilla kiikarointi on tirkistelyn vuoksi kiellettyä, mikä tuskastuttaa lintubongaritoveriani!
- Käsijarruttomalla pyörällä veivailusta seuraa sakko, koska jalkajarrut on waarallisia!
- Hienoista sushiravintoloista ei saa lohisushia koska lohet ei uiskentele merivesissä! Supermarketin einessusheissa lohi on halvin vaihtoehto!
- Japanilaiset rakastaa kollageenia! Täällä myydään jotain kollageenia sisältäviä karkkejakin ja ostos-tv koostuu lähinnä mainoksista, joissa kotirouvat levittää naamaansa kollageenimönjiä ja huomaa heti eron entiseen. Just tossa äsken kun laitoin tv:n päälle niin siellä mainostettiin kollageenijuomaa.
- Kagoshimassa Kyuushuulla (Japanin neljästä suurimmasta saaresta se eteläisin) on tulivuori nimeltä Sakurajima ja se syöksee tuhkaa tällä nimenomaisellakin hetkellä! Mistä johtuen Kagoshiman kaupungissa ei voi kuivattaa pyykkejä ulkona ja tulivuoren saari on evakuoitu. Sakurajima purkautui viime vuonna 996 kertaa, mistä johtuen Kagoshimassa ei tää Touhokun megakriisi ollu aina ensimmäisenä mielessä. Viime vuosi oli siis luonnonkatastrofaalisesti verraton vuosi niin pohjoisessa kuin etelässäkin.
- Japanissa ryyppäjäiset lopetetaan aina yhteisellä tapuksella! (ei siis aplodeilla vaan pelkällä kädet yhteen -läpsäisyllä...)
- Sake on japaniksi nihonshu ('japanilainen viina') ja alhoholi o-sake!
- Japanilaisilla ei yleensä oo uunia, mutta riisinkeittimelläkin voi valmistaa kaakun!
- Japanissa ei monissa esim. lomakkeissa käytetä kristillisen ajanlaskun vuosilukuja vaan keisarillisia vuosia! Nyt eletään Heisei-vuotta 24. Syntymävuottani kysyviin papereihin merkkaan että Shouwa 62. Kun nykyinen keisari kuolee, alkaa taas uusi aikakausi. Japanissa keisariin ei muuten koskaan viitata nimellä. Nykyisestä keisarista puhutaan keisarina (tennou) ja menneistä käytetään nimeä aikakausi + tennou. Näin ollen esim. sota-aikojen keisari on Suomessa Hirohito mutta Japanissa Shouwa tennou.
- Jännetuppitulehdus on japaniksi kenshouen, törkyvitsi shimoneta, seisova pöytä baikingu (tulee sanasta viking...)　ja kimegao posetus-ilme. Tuskin esiintyvät oppikirjoissa, mutta käytin näitä kaikkia sanoja tänään, joten hyvä ne on tietää!

Siinäpä kaikki tietämykseni Japanista............ Jorinan loppuun vielä loppukuva. Tänään olin syntynyt menestyjäksi, sillä hajuveteni matchasi asuuni.


Päätän raporttini tähän! I don't know well but many meeru came sanoi eläkeläistoverini hiljan kun facebookin hankki. Hän ei ole vielä osannut lisätä minua kaverikseen, enkä mä osaa tunnistaa sitä noista kaikista samannimisistä kuvattomista tyypeistä. Tsemppailemme tässä itse kukin siis kohti valistuneempaa huomista!

Kevätkuvia

Ja lopuksi vielä pian koittavan sakura-kauden inspiroima kevätasuni mahdollisimman epäimartelevasta kuvakulmasta:



Alkuvastusteluista huolimatta oon täysin hurahtanu japanilaiseen pukeutumistyyliin enkä voi hillitä itseäni. Karseat pitsihärpäkkeet, kengistä paistavat sukat, oudot kangasyhdistelmät ja pörröiset asiat on just jees. <3______<3 Suomeen palattuani saan luultavasti turpaani.

Tänään mulla oli ensin kaks kurssia ikemen-proffaani Watanabe-senseitä, mikä oli varsin miellyttävää. Sitten oli vielä sanomalehtikurssia, joka oli niin epämiellyttävää, että sai jäädä tähän kertaan se. Oon hivenen ulalla kurssivalintoineni. Ja muutenkin. Ja harmittaa, että edes menin tonne sanomalehtikurssille fonetiikan kurssin sijaan, kun nyt päädyin sit kuitenkin fonetiikkaan ja joudun mennä itkemään sille senseille että en ollu ilmottautumisessa mutta haluan kurssille. Mutta kyllä se tästä!!

Tänään oli melko kummallinen päivä. Tutustuin Watanabe-sensein morfologialla yhteen uuteen melko hupaiseen kiinalaiseen, joka päästelee jatkuvasti suustaan huudahduksia kiinaksi eikä aikaillu kerätä kaikkien meidän ympärillä istuneiden japanilaisten nimet vihkoonsa. Tämän kiinalaisen ansiosta päädyinkin sit ruokalaan ja penkille meidän edessä istuneen japanilaisen tytön ja sen kuuden kaverin kaa. Koulun puistikossa istuskellessamme kiinalainen lähetti mulle kännykkämailin, jossa lukee ":D". Japanilaiset on toisinaan kryptisiä, mutta kiinalaisia ymmärrän vielä vähemmän. :D Täkäläisessä kaveripiirissäni neljä heitä on, ja toisinaan seurassaan en tiedä, facepalmatako vai nipistääkö niitä poskesta. Koulun pihalla vaihdettiin hisashiburit hautajaiskurssitovereideni kaa (tänään olis ollu tarjolla hääkurssi........), liikennevaloissa joku tuntematon jenkkinainen tuli tsemppaamaan mua ja sähkölaitoksen kohdalla aloin kiljua ku reppua ja kännykkää ja ipodia ja takin riisumista raivoisasti multitaskatessani pahaa aavistamaton toverini hiipi taakseni ja otti reppuni auttavaan käteensä.

Huomenna mulla onkin taas haiku-analyysia..... KATASTROFI. Uusien vaihtareiden tervetuliaispippalotkin olis, mutta en voi mennä, kun samaan aikaan sattuu olemaan täkäläisen laitokseni pakollinen kokous. Yhhyhyhy. Ja lauantaina alkaa kymmenen päivän palkallinen sekoamiseni. Yhhyhy. Mut ainakin eloni on taas vähän aktivoitunut talvihorroksestaan. Yamagatan talvi oli pitkä ja hiljainen.

Merkintä jossa pätkä jorisee pitkästi

Laitan tähän väliin vaikka kuvakasan! Viime aikojen blogihiljaisuuteni johtuu muun muassa siitä, että hajotin mun kameran muistikortin, mutta tänään sain viimein aikaiseksi hankkia uuden, joten kuvailemisiin!



Työmies puuhissaan. Tämä onpi asuntolan vieressä oleva puistikko. Huomatkaa palmu vs luminen vuori.





Pari kadunpätkää.



Jalaat joilla niitä kadunpätkiä talsitaan.

Tanttu onpi yläosasta tällanen, zorge webcam-kuvanlaatu:



Tänään alkoi kesä ja koulu! Kouluun menin vienossa darran syleilyssä, kiitos eilisten takoyaki-bileiden. Mutta ei se mitään koska takoyaki-bileet oli just jees. Käytiin neljän kaverini kaa kaupassa ostamassa läjä mustekalanlonkeroita ja paistettiin niitä taikinapallojen sisään. Takoyaki on aika ällöä jos niitä suussa narskuvan kumisen koostumuksen saloja alkaa liikaa kesken syönnin miettiä, mutta kun unohtaa ne violetit imukupit niin se on mitä mainion seuraruoka. Palanpainikkeeksi nautimme seurajuomia. Mitä kotoisammaksi oloni täällä käy niin sitä myyttisemmäksi japanilainen hienotunteisuus muuttuu. Esimerkiksi eilen:

Jieun: Mulla on tullut tähän kamala finni, varmaankin tää on jokin allerginen reaktio.
Nacchan: Etkö tajua että juot vaan liikaa viinaa.

Tänään aurinko paisto kirkkaalta taivaalta ja mä lampsin piiiitkästä aikaa kouluun. Ostin matkalla kylmää vihreää teetä vakioautomaatistani, nostin käden silmille koska häikäisi, tähystin vuoria, saavuin kampukselle, otin vastaan läksytyksen hollantilaisilta dudeilta ku skippasin eilen epähuomiossa orientaation, piilouduin käsieni taa kun Nacchan huus perääni Shiiri-chan kyou chou-kawaii, sanoin kyylääjälleni että ei en tuu perjantaina vetämään piffiä kanssasi, poikkesin toimistolle jossa sain kuninkaallisen vastaanoton ja toimiston melkoisen pulskassa kunnossa olevan kestohymyilevän Hari-sanin hohohoho suimasen Shiiri-chan hohoho tuntu tutulta ja kotoisalta (yhden kaverini sanoin Hari-san on tenkeitekina ii hito eli hyvän ihmisen malliesimerkki). Tunneillakin kävin! Torstaisin mulla on näillä näkymin kokonaista kaksi luentoa. Ne on kumpikin japaniksi ja oon ainoa vaihtari niillä. Kurssit ovat seuraavanlaiset:


Haiku kielitieteen näkökulmasta
Jepjepjep. Kurssilla analysoimme haikuja kielitieteellisen perspektiivin kautta. Kurssin teema on että haikut ovat hankalia ja nyt me opettelemme tajuamaan niitä. Kirjoitamme myös itse kolme haikua. Tämä kurssi.............=DDD Oon ehkä kusessa. <3_____<3 Mutta menin jo vaihtamaan puhelinnumeroita vierustoverini kaa (tätä nykyä puhelimessani on sitten kolme Natsumia, mistä lähtien se on ollu näin yleinen nimi???) ja jutskailemaan sen kaa puiden katveessa yli tunnin ja opettajakin ehti jo hehkuttaa kuinka joskus nuoruudessaan kävi Helsingissä siellä Biikin kampuksella, joten en taida voida lopettaa tätä kurssia. Tänä kesänä vapautan siis sisäisen Matsuo Bashouni ja kirjoitan kolme haikua japaniksi... :----------) Mut kurssilaiset ainakin vaikuttaa kivoilta tapauksilta. En meinannu löytää tätä luokkaa ja kun vihdoin pääsin ovesta sisään niin jäin hämilläni seisoskelemaan pulpettien eteen ja sopertamaan että onkohan tämä se haikukurssi, jolloin pojat eturivissä osoitti vapaata tuolia ja oli että istu hyvä ihminen.

Lohtua tuo myös, että kun sensei kirjotti taululle haikun 裏山の窓に迫れり蒸鰈 niin vierustoverillanikaan ei ollu hajuakaan, miten 蒸鰈 edes luetaan saatika että olis ottanu haikun pointista jotain selkoa (se luetaan muuten mushigarei ja se on joku keväinen ruokalajike ja toimii tämän haikun vuodenaikasanana). Ja tämän haikuhan on purettuna siis sellainen, että dude nauttii majatalossa aamiaiseksi tota mushigarei-asiaa ja kun hän sitten avaa huoneensa ikkunan niin näyttää niinku talon taakse jäävät vuoret olis tullu lähelle. Mutta edes sensei ei olis tätä tajunnut ennenku luki haikun kirjottajan kommentin.


Kielitieteen tutoriaali
Opiskelin ennen englantilaista filologiaa mun pääaineena, ja se on aika kielitiedepainotteista, mutta tämä on ensimmäinen yritykseni kielitieteessä kokonaan japaniksi. Kurssia vetää kolmen sensein catchy combo: Nakazawa-sensei, Tomita-sensei ja heidän kollegansa Tomizawa-sensei. :D Kurssi vaikuttaa aika kivalta. En kyllä kommunikoinu muiden ku senseiden kaa. Tulin minuutin myöhässä koska en vaihteeksi löytäny luokkaa, istuin hätäisesti ekalle silmiin osuneelle paikalle ja heti alko takanani äänekäs kawaii-huokailu. Onko tämä yläaste vai yliopisto??? Alan kyl olla sen verran turtunu tähän jatkuvaan kawaiitteluun, että jos joskus on päivä jollon sitä ei kuule, niin mietin heti että roikkuukohan nenästäni räkä vai mistä on kyse. Toim.huom. ennenkä ilkeät anonyymit tulee haukkumaan naamapoloiseni, en oo mikään special snowflake, samanmoista kiljuntaa täällä korvessa herättää varmaan kuka tahansa maantienvärisellä tukalla. Japanilaisesta näkökulmasta kaunis on muuten sellanen, jolla on pieni naama, kalpea iho, ohuet huulet ja suuret mulukosilimät. Ja tämä ei taas liittynyt mitenkään kielitieteen tutoriaaliin.

Valitan mutta jorinani eivät pääty tähän!

Sain työn. Jota en hakenut enkä myöskään erityisemmin janonnut, mutta kun sitä mulle tarjottiin niin hai lipsahti avonaisesta suustani. Kunhan sakurankukinnot ennättää tänne Japanin perukoille, siirryn puistokemistien sekaan myymään yakisobaa ja dangoja kojustani. Saatan siis saada pienen hanami-yliannostuksen. En oo mikään erityisen valloittava persoona enkä muutenkaan sopivin henkilö tähän tehtävään, joten tästä keväästä tullee katastrofi. Vinguin jo kaverilleni että mitäs sit teen jos hutaisen vahingossa asiakasta dango-tikulla silmään, mutta kaverini mukaan mulla ei oo syytä huoleen sillä japanilaiset on kawaii onnanoko ni yowai eli heikkona söpöihin tyttöihin. HUOH miksei kukaan ota huoliani vakavasti. D:

Eräänä päivänä Sendaissa hupaillessamme tuli pistäydyttä läheiselle tuhoalueelle. Oon aikaisemminkin käyny Miyagin ja Iwaten tuhoalueilla, mutta tää oli eka kerta, kun näin muutakin ku damagea ottaneita rakennuksia. Tai siis en nähnyt mitään. Koska siellä ei ollu yhtikäs mitään. Ilma oli sinistä ja vuoret mystisiä ja aallot korkeita ja kuohuvia. Ensin tuli vinojen ja katkenneiden mäntyjen rivistöt. Ja niiden jälkeen ei tullu enää mitään. Se tyhjyys vaan jatku ja jatku ja se oli jotain niin suurta ja niin tyhjää, ettei se mahdu kuviin tai sanoihin tai pieneen päähäni. Se oli ennen ollu joku tehdastyöläisten omakotitaloalue, mutta nyt kaikki talot oli purettu. Jäljellä oli enää tehdas jonka tuuliviiri pyöri yhä. Tienpientareilla oli teepulloja ja onigirejä ja jokunen kaakkukin. Lahjoja kuolleille. Keskellä kävelytietä oli laivoja. Tuuli kovaa. Taivaalla oli pitkä pilvenriekale, jonka sanotaan edeltävän maanjäristystä. Kiivettiin muistokukkulalle ja oltiin hiljaa. Kukkulan vieressä oli uutuuttaan kiiltelevät juoma-automaatit. Ei oikein tiedetty, oliko niille soveliasta lollata. Illalla yövalo tärisi seinässä.

Totoron muotoinen puu ja muita nähtävyyksiä

Matkailin jälleen uljaassa prefektuurissamme. Viimeksi kohteena oli etelän Yonezawa, tällä kertaa pohjoisen Shinjou. Ajeltiin tuntitolkulla vuoristoteitä (istuin valokuvauksen kannalta epäotollisella paikalla joten ei kuvia,　mutta koska haluan edistää Yamagatan ja Touhokun matkailua niin mainitsen että näissä maisemissa ajeltiin, siispä tervetuloa Yamagataan) käytiin Totoron muotoisella puulla ja yövyttiin perinteisessä majatalossa, jossa lilluttiin kimppakylvyssä ja juotiin umeshun puutteessa pahaa automaattikaljaa yutakat päällä vaikka aamulla oli luvassa herätys seittemältä. Temppelissä saarnamies innostu teorioimaan, kuinka Yamagatan salaisuus piilee sen nimessä 山形: 山 tarkottaa vuorta eli vuorten jumalat suojelee tätä paikkaa, ja kun 形:sta irrottaa hipsut ja kääntää ne toisin päin niin saadaan 川 (kawa, joki), jonka jumalat myös pistää parastaan Yamagatan suojelemiseksi, ja kun hipsut on irrotettu niin jäljelle jää shintopyhäkköjen torii-portin muotoinen viritelmä. Siksi maanjäristykset ja taifuunit ja tsunamit ei yletä tänne.

Yamagata on kuuluisa sobasta (ohut nuudeli), joten sunnuntaina tehtiin sobaa omin pikku kätösimme. Minä ja ryhmäni tulimme tosin valmistaneeksi udonia (paksu nuudeli) niin että elokuussa kanssani mailaillut Ishizawa-san tai siis tätä nykyä jo Shin-chan tokaisi että soba oishikatta desu ka, naka ni wa udon wo tabeta hito mo irun desu kedo (oliko soba hyvää? vaikka joukossamme on myös udonia syöneitä henkilöitä). Soba-udonin jälkeen ajeltiin yli jokien ja halki vuorten ja käytiin vielä Shinjoussa jossain maakuntamuseossa kattomassa Shinjou-matsurin viime kesän paraatikalustoa. Ens kesästä tulee kiireinen kun Touhoku on yks Japanin matsurikkaimpia alueita ja haluan nähdä ainakin ne eeppisimmät.

Tänään pidin esitelmän tajuamatta aiheestani mitään ja se kyllä näkyi ja kuului ja kaiken lisäksi vielä myöhästyin omasta esitelmästäni koska tulostaminen koulun koneella osoittautu 20 minuutin prosessiksi. En siis lisää tätä kokemusta cv:heni. Mutta ohi on!!! Aaa nyt kun se karseus on pois alta niin japanin opiskelu on taas ainakin väliaikaisesti hauskaa kunnes koittaa päivä jolloin mun pitää esitellä mun stipendin lopputyön luonnos. Odotettavissa varmaan samanlainen sekoaminen kun viime keväänä kun kirjotin kandintyöni viikossa.

Koulun jälkeen Honoka odotti mua hyisessä sateessa ihan vaan lainatakseen mulle Michael Enden Momon japaniksi. Lisäks se oli askarrellu mulle Okinawa-kirjan sen luokkaretkellä ottamista valokuvista. ,_________, Niiden katselu ei kyl varsinaisesti piristä kun tietää että huomenna on taas luvassa sateenvarjon mukana tempautumista ja tunnilla istumista takki päällä.

Dewa, dewa, ei mulla muuta!

Ensilumi, hatsuyuki

Ensilumi sato korkeimmille vuorille. Ihan kelpo maisemat siis, vaikkei tää koulumatkoille ajoittuva valokuvausharresteeni niille oikein oikeutta teekään. (En muuten kiivenykään vuorelle viime lauantaina koska sato ja laiskotti, ei siis kuvia luvassa aiheesta.)

Tykkään mun Yamagata-elämästä melkoisen paljon. Tääkin päivä oli niinku jostain mangasta tai tyttökirjasta kun istuin koulun jälkeen Natsumin ja yhden opettajaksi opiskelevan Honokan kaa Osakan murretta puhuvan Sugihara-sensein työhuoneessa juomassa ruusunmarjateetä ja syömässä keksejä. Kolme tuntia. Tarkotus oli puhua Suomen koulujärjestelmästä, mutta puhuttiin lähinnä kaikesta muusta ja sit kello olikin jo seittemän. Vaihdettiin Honokan kaa puhelinnumeroita ja ens viikolla lainaan siltä kirjan. Shikoku-obsessioni on jo Yamagatan kuulua, joten Natsumi päätti kysyä Sugihara-senseiltä vinkkejä, kuinka kokea Shikoku jos ei oo rahaa eikä aikaa. Sugiwara-sensei kehotti minua hakemaan matkatoimistosta esitteen ja kattomaan sen kuvia. Aaa rakastan japseja.

Mitä en rakasta on ens maanantai. Pidän lukutunnilla esitelmän tilan estetiikasta teetaiteessa. Esitelmä ei oo vielä valmis, siispä meen koko viikonlopuksi huviretkelle valmistamaan mochia ja kattomaan Totoron muotoista puuta. Näytin lukutunnin tekelettä Natsumille ja sekin osas lukea teesanastosta vaan astian. Miks me ei voida lukea jotain ees vähän inhimillisempää?? Toisaalta tykkään siitä tunnista ku sensei on mehukas harmaahapsi joka tietää kaikesta kaiken ja jakelee melko turhaa mutta kivaa nippelitietoa. Viime tunnilla liekehdin kun opin, että atarimae 当たり前 on tullu siitä ku joku kirjotti touzen 当然　tarpeeks monta kertaa väärin 当前.

Toinen hieman kaukaisempi stressinaiheeni on tämä:



YHYYY. Ostin kirjan. Päätös on nyt tehty. Aion ens kesänä yrittää JLPT:n ykköstasoa. Tämä ei ole hyvä idea. (Kuvan juoma on lempparini mansikkamaitotee eikä liity tapaukseen.)

Lupasin tukiopettaa Natsumille ja Jieunille englantia ruoka- ja umeshu-palkalla. Siitä tulee varmaan aika eeppistä. Jieunin englannin taidot on legendaarisuudessaan Köyliönjärven jään luokkaa. Se ehti jo vaipua syvään masennukseen kun se luuli jonkun sen salaisen ihastuksen facebook-seinälle kirjottamaa englanninkielistä viestiä rakkaudentunnustukseksi kunnes korjasin väärinkäsityksen. Oon antanu englannin yksityisopetusta Suomessa ja varmaan jatkan sitä taas täältä palattuani (kaikki oppilaiksi halajavat ottakaa yhteyttä koska oon täältä saapuessani rahaton, voin opettaa myös japania <3_____<3), mutta japaniksi en oo opettanu ketään koskaan ikinä, joten omakin panokseni on varmaan aika lol. Mutta ainakin saadaan tekosyy nostaa umeshu pöydälle.

Hautajaiskurssilla Yuu-sensei sai idean. (Me ei muuten enää käsitellä hautajaisia koska Yuu-sensei masentu liikaa.) Yks kiinaa opiskeleva japsikaverini oli voittanu jonku kiinan puhekilpailun, joten Yuu-sensei laitto sen pitämään puheen koko luokalle. Ja Kouenin tulkkaamaan se japaniksi, mut englanniksi, Hyojae-oppan koreaksi ja Murin malaijiksi. Siinä sit seisoimme rivissä luokan edessä ja simultaanitulkkasin kiinasta japanin kautta englanniksi ja oli aika kuumottavaa paitsi että oli kylmä ja meillä kaikilla takit päällä.

Ensilumen ja ensitulkkauksen lisäksi tälle viikolle on osunu ensitunnillenukahtamiseni. Saksalaisen tunnille. Enkä ollu edes ainoa. Tänään unohdin, missä luokassa mulla on japanin opettamisen perusteita ja veikkasin kolme kertaa väärin. Suullisella japanilla hämmennyin kun Sugawara-sensei kysy multa, missä oon oppinu kirjottamaan tällasia puheita. Pian sekin tunti palas kuitenkin näihin normaaleihin uomiinsa:
Sensei: Mikä Suomen asukasluku on?
Siiri: En osaa suuria lukuja japaniksi........ (nää sanoo suuret luvut kymmenissä tuhansissa ja en kykene laskutoimituksiin) Viis.....viis.........
Sensei: No kirjota taululle
Siiri: *menee taululle*
Sensei: Viis miljoonaa??? Niin suuressa maassa??
Siiri: Kyl!! Suomen asukastiheys on jotain 17 henkilöä per neliömetri.
Siiri: Neliömetri......neliö..........neliö.... En nyt taida tarkottaa neliömetriä.... Sata metriä???
Siiri: Neliö??? Metri???? Apua!!!! Mitä tarkotan??? Neliökilometri??
Sensei: Mitä tämä tyyppi hourailee
Siiri: D:

Kämpässäni on kylmä. Mua kehotettiin vuoraamaan lattiani foliolla kylmyyden takia. Maailmassa on kaikenlaisia tapoja pitää talvi poissa kotoa. Voi eristää ikkunat tai rakentaa pari takkaa tai folioida lattiansa. Mulle riittää folioidut seinät ja lämpimät aatokset.

Traumaattinen Japani

Sunnuntaina kävin parturissa. Shouko tyylilleen uskollisena suositteli puljua sillä perusteella, että parturi on sangen ikemen. Ja oikeassa oli hän, kerrankin. Kiljuimme koko kotimatkan ja jäimme teini-ikäistymisprosessin tuoksinnassa lähes auton alle?? Japanilainen kampaamokokemus oli aika mielenkiintoinen. Yhden työntekijän toimenkuva oli ainoastaan hiusten välitön lakaiseminen lattialta (joka ikinen millimetrinkin karva siirty komeroon yhdellä balettiliikettä muistuttavalla harjan vedolla), leikkuupaikkojen valmistelu sekä mummojen hartioiden hierominen. Smalltalkkasin ikemenin kaa kaakusta ja karkista ja lopuksi se saatteli meidät takas harmaaseen ulkomaailmaan. Sain myös oman kanta-asiakaskortin, nyt kuulun tänne taas vähäsen enemmän.

Maanantaina meillä oli asuntolan paloharjotuksen teoriaosuus. Se kesti tunnin. Watanabe-san piti kypärää koko tilaisuuden ajan. Taputimme noin viiden minuutin välein, muun muassa kun korealainen dude soitti malliksi oikean hätäpuhelun ja hollantilainen kaverini kävi käytävällä demonstroimassa, kuinka huudetaan tulipalo, tulipalo, kaikki paetkaa. Katottiin Dragon Ball -aiheinen opetusvideo, joka kesti sata vuotta. Vaivuin horrokseen ja havahduin, kun Watanabe-san sano mun nimen ja käski mennä kattomaan palotikkaita Takuyan ja Jameyn kaa. Olen tätä nykyä meidän asuntolan neloskerroksen leader??? Pidimme tätä Jameyn kanssa hyvänäkin läppänä, kunnes selvis, että tämä ei koske vain ens viikon paloharjotusta vaan kaikkea muutakin. Jos joku kerroksestani kaipaa lääkäriä niin meitsi hoitaa ja menee mukaan. Eipä mulla muuta ku et voi pyhä sylvi.

Eilen pidin puheen aiheesta japanilaisen ja suomalaisen karaokekulttuurin erot. Puheeni nauhotettiin. Nauhalle pääsivät aloitussanani apua kuinka tätä käytetään ja sensein sanat voi hyvänen aika, näytä Jameylle sitä. Puheen oli pakko mahtua kolmeen minuuttiin, joten puheeni päättyy kesken sanoihin oho mitä ai loppu. Mut muuten se meni ihan hyvin, näin kun opettaja kirjotti joka kohtaan arvosanaksi vitosen! Ens viikolla meillä on tunnilla puhekisa aiheella Yamagatan viehätys. Ja katastrofialttiudestaan huolimatta tää kurssi on ehkä mun lemppari, ryhmän tunnelma on varsin epäkuivakka. Vihaan esiintymistä ja sensei ja korealaiset dudet pilkkaa mua joka tunti ja silti tunnin päätteeksi oon ihan mehuissani??

Tänään en ollut mehuissani. Laahustin kouluun, voin surkeasti ja lähdin kotia ku Utsumi-sensei käski. Kotona nukuin ja nyt kun kello lähenee keskiyötä niin oonkin taas sopivasti elämäni kunnossa. Katottiin muuten Utsumi-sensein kaa tällanen video naapuriprefektuurin Akitan Namahage-juhlasta:



Kersoille opetetaan, että toi Namahage-heebo tulee jos ne ei oo kunnolla. Ja koska toi heebo on myös jumala, se halaa kaikkia hysteerisinä parkuvia kersoja hyvän onnen suomiseksi. Traumaattinen Japani. <3_____<3 Akitan poliisi on luonu Namahagen tervehdyksen (悪い子はいねがー、泣く子はいねがー　warui ko wa inegaa, naku ko wa inegaa, onko täällä tuhmia lapsia, onko täällä itkeviä lapsia) pohjalta Choujin Neigaa -nimisen (超神ネイガー)supersankarin, joka eroaa perinteisistä supersankareista siinä, että se ei pelasta vaan käskee kansalaisia pitämään parempaa huolta itestään Akitan murteella. Ja siinä olikin blogini sivistävä osuus siltä varalta, että joku opetusministeriön virkamies googlaa, mitä oikein puuhaan niiden rahoilla.........

Taihen

Kulttuurishokkini alkaa olla ohi, tai ainakin oon siirtyny wtf mate -tilasta vai niin -tilaan. Oon ollu täällä paria päivää vaille kuukauden, ja ajatus ens syksynä koittavasta kotiinpaluusta ei tunnukaan enää yhtä yksinkertaselta ku vielä viikko tai pari sitten. Ehkä voisin vaihtaa iltalukemiseni mangasta kloonausartikkeleihin, jos vaikka oppisin olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. En halua tulla täältä pois ku sit en saa enää puhua japania aina ja kaikkialla. .________.

Tämä päivä oli fail. Mulla piti olla tapaaminen vastuuprofessorini kaa, mutten löytäny tapaamispaikkaa mistään, vaikka kolusin joka käytävän ja siivouskomeronkin. Eipä sit auttanu ku palata asuntolalle, kirjottaa taihen moushiwake gozaimasenien täyteinen maili (olen hyvin pahoillani, kirjaimellisesti ei ole tekosyitä, mikä on musta aika hupaisa fraasi ku tääkin maili oli tekosyitä täynnä) ja anoa uutta tapaamista. Kohtaamme huomenna Miura-sanilta päästyäni, paikassa jonka sijaintia en edelleenkään tiedä, enkä vois olla vähempää innoissani. Ehkä heittäydyn lattialle anelemaan anteeksiantoa ja haen koulun vitriinistä katanan tunnelmanluojaksi. Päivä oli muutenkin lähinnä epäonnistumisten summa, eikä lohdutusshoppailustakaan ollu apua kun suurin osa vaatteista muistutti ryijyä. Ja ostin vahingossa onigirin jollain oksennustäytteellä. Päivän kohokohta oli kun kävelin parin pikkupojan ohi ja toinen niistä sano ano hito kirei da hahhahhaa voivoi.

Huumorintajuani koetellaan. Oveeni oli ilmestyny lappu, että tervetuloa pakolliseen paloharjotukseen paikalliseen puistoon marraskuisena maanantaiaamuna kello seittemän. Japanin tekstikurssilla jaettiin kaikille estetiikan tekeleestä oma luku, josta täytyy pitää esitelmä luokan edessä. Kävin jättämässä puumerkkini taululle sen mukaan, mihin satuin ylettämään kurkottelematta. Olis varmaan voinu tarkistaa etukäteen, koska aiheekseni paljastuivat tilankäyttö teehuoneessa, Katsuran keisarillisen huvilan (?? Katsura rikyuu) alkovi, mitaten rooli japanilaisessa ruuassa sekä vuodenaikojen ilmentäminen kukilla. ... MITÄ. Näistä sit asiantuntijaesitelmöin japaniksi, yoroshiku onegaishimasu vaan. =D Hautajaiskurssilla mulla on pikapuoliin esitelmä suomalaisesta hautajaisperinteestä ja suullisella japanilla ens viikolla esitelmä aiheesta aihe vapaa. Näen jo katastrofin.

Hautajaiskurssilla on useimmiten hivenen makaaberi tunnelma.
Yuu-sensei: Nostakaa käsiylös, jos teillä on säästössä yli 2 miljoonaa 300 tuhatta jeniä!
(yksi henkilö viittaa)
Yuu-sensei: Mihin Japanissa tarvitsee 2 miljoonaa ja 300 tuhatta jeniä?
Random dude: Visaan?
Yuu-sensei: Hautajaisiin! Japanissa hautajaisten järjestäminen maksaa keskimäärin 2 miljoonaa ja 300 tuhatta jeniä. Teillä ei siis ole edellytyksiä kuolla Japanissa! Paitsi sinulla, Yun-san! Sinä saat puolestani kupsahtaa koska tahansa!

Eilen illalla etsin Yamazawan meikkiosastolla hintavaa pelastusta kärsineelle hiuskuontalolleni ja törmäsin kaveriini Natsumiin. Joka sano että sillä on yks ylimääräinen purtilo halajamaani tuotetta ja voisin saada sen. Sain lisälahjana pari keksipakettia, jotka sen vanhemmat oli just tuonu sen kotiseuduilta Fukushimasta. ;____; Kännykkä olis kiva, ettei sosiaalinen elämäni olis riippuvainen näistä random kohtaamisista, jotka yleensä sattuu just sillon kun jompi kumpi osapuoli on myöhässä jostakin. Niinku tänään ku näin Takuyan koulun pihalla mitä ei tapahdu yleensä ikinä ja ehdin just ja just sanoa konnichiwa. Ja kaikki se juokseminen turhaan ku en ikinä löytäny paikalle, byhyy. Ehkä huomenna jopa onnistun jossain.

Lokakuinen kesäpäivä

Tänään oli lokakuinen kesäpäivä. Kuvasin sen.


Joku temppeli tai asumus tai mikä ikinä, jonka olemassaoloon havahduin vasta tänään, vaikka lampsin sen ohi joka päivä.


Panokseni luontokuvauksen saralla..... Kaikkeni annoin mut kamera tarkensi aina väärään kohteeseen ja mallini ei pysyny paikoillaan. Hän on sudenkorento eli japaniksi tombo. Etenkin aamuvalo on niitä tulvillaan.


Vaalimainos. Nou wa kuni no chikara, maatalous on maan voima.


Miura-sanin hoodit. Mun pitää mennä Miura-sanille huomisaamuna ennen koulua, joten kävin tänään varmistamassa reitin. Stressitasoni aleni kun lopulta jopa löysin sen talon tosta sekamelskasta.


Auringonlasku juna-aseman tasanteelta.



Ydinkeskusta ja ydinkeskustan vuoristomaisema.......

Koulua on käyty. Kulttuurien välisen vuorovaikutuksen kurssilla on kamalaa: viimeksi opettaja julisti saksalaisen leivän ylivertaisuutta minuutti minuutilta pahenevalla saksalaisella aksentilla ja lopuksi sain kunnian pitää mikkiin pienen esitelmän Suomen ruokakulttuurista.

Ei oo tapahtunu oikein mitään. Kuppinuudelia kuluu. Heitän semmosen sekaan nykyään aina puoli pakettia tofua, kuulu se sinne tai ei. Maanantaina oli kansallinen liikunnan päivä ja siksi vapaata. Istuin koko päivän koneella ja katoin kun kersat vastakkaisen talon parkkipaikalla pelas sulkapalloa noin 6 h.......

Sunnuntaina menin Shoukon kaa Softbankiin hankkimaan puhelinta. Mutta prepaidit olivat loppuneet ja uus erä saapuu vasta parin viikon päästä. :------) Sosiaalisen elämän luominen ilman puhelinta on aika hankalaa. No ainakin Softbankilla on kivoja mainoksia:





Toi koira on perheen isä ja uusimmissa mainoksissa esiintyy myös Matsuda Shouta paappana. <3______<3 Japanilaiset mainokset eroaa kotimaisista siinä, että tuntemattomien dubattujen saksalaisten sijaan niissä käytetään lähinnä suosittuja näyttelijöitä/laulajia/urheilijoita. Niinpä täälä tursuaa julkkiksia joka ruudusta ja akkunasta.

Toisinaan tän yhteiskunnan intohimoinen sääntöjen ja määräysten noudattaminen aiheuttaa syvän huokauksen. Kävin eräänä päivänä paikallisessa supermarketissa ostamassa onigirin. Ainakaan Yamagatassa ei oo liukuhihnoja ollenkaan, vaan ostoskori laitetaan tiskille ja sit myyjä pakkaa ostokset siitä toisenväriseen koriin, jolla ne kuljetetaan ite lopulliselle pakkausalueelle. Koska ostin vaivaisen onigirin, en vaivautunu ottamaan mitään koria ja ajattelinkin, että voisin vaan maksaa nopsaa tasarahalla, noukkia onigirini pöydältä ja jatkaa matkaani. Sen sijaan myyjä otti tätä tennispalloakin pienempää ostostani varten uuden jättikorin, joka mun piti käydä erikseen viemässä pois?!? Mihinä arkijärki?????