Zen, Aomori kara no omiyage ja lukaalini

Tänään menin aamutuimaan Miura-sanille. Miura-san on paikallinen mummo ja harras buddhalainen, joka toimii vapaaehtoistulkkina läheisessä sairaalassa ja haluaa siks pitää englantinsa terässä. Hörpittiin teetä ja joristiin niitä näitä japaniksi ja englanniksi. Säästä ja zenistä. (Miura-sanin mielestä olen zenin tiellä, hahhaa.) Stressaa jonkin verran, kun mun pitää mennä Miura-sanille kahdeksi tunniksi joka lauantaiaamu kello kymmenen hamaan lähtööni saakka, mutta kai tämä on osa Suurta Yamagata Experiencea. Ens lauantaina teehetki jää väliin, ku me mennään hautajaiskurssilta Kawanishiin maaseutu- ja onsen-retkelle. Miten onsenit liittyy kurssiohjelmaan, sitä en tiedä. Tuntemattomia ovat Yuu-sensein tiet. Ja Yamagatan tiet. Unohdin jo, mikä niistä sadasta pikku laatikosta oli Miura-sanin talo ja tämä aiheuttaa henkistä ahdinkoa. Tiennimet ja talojen numerointi parantais hyvinvointiani.

Miura-sanilta kotiuduttuani sain masentelu- ja koti-ikäväkohtauksen. En niin pahan, että olisin sentään vielä youtuben Popeda-tarjontaan joutunu turvautumaan, mutta melko kriittisen kuitenkin. Kävin ostamassa markettisushin ja jatkoin masentunutta Suomen hyvissä puolissa piehtarointia, joihin huonoimpina Yamagata-hetkinä kuuluu kaikki poikaystävästäni Jussi Parviaiseen.

Mutta koska ollaan kuitenkin Yamagatassa, piristys tulee toisinaan yllättäen. Olin jo hyvä etten lähellä vetäistä parit kirkat karaokena, kun ovikelloni soi. Avasin oven. Oven takana oli vanha tuttumme Takuya. Joka oli tuonu mulle kaks omppua ja päärynän Aomorista. ;;______;; (Selvennyksenä sanottakoon, että tämä ei ollu mikään paikallinen kosiolahja, vaan japanilaisilla on tapana tuoda tuliaisia eli omiyage kaikille, joille on tullu lipsauttaneeksi jostain vähänkin kaukaisempaan pitäjään suuntautuvasta reissustaan.) Vastaanotin omput ja päärynän. Awkwardoimme tovin ja Takuya pyys mua elokuviin. Me mennään kattomaan Kamisama no karute ens viikonloppuna! ^________^ It is excited. Takuya lienee paras toverini täälä tällä hetkellä.

Lopuksi esittelen ankean kämppäni! Pyhä aikeeni on sisustaa tätä vähäsen jahka stipendin eka erä ilmestyy tililleni.


Huoneistoni yleisilme.


Keittiöni. Huomatkaa trendikäs foliointi.


Wc:ni.


Suihkuni. Se on taikaa.


Makuukammarini. Pussilakana kattaa noin 70% peitosta mutta suamalaasella sisulla sen sinne survoin. Mansikan ja Totoron toin kotua.


Olohuoneeni. Huomatkaa sivistyneet lukumieltymykseni. Ja päärynä. Ja sukat jotka urhoollinen toverini väänsi minulle ennen lähtöäni.

Äkkilähtö

Elämässäni puhaltavat muutosten tuulet. Sain lopulta uuden lähtöpäivän. 21.9. kello 9 aamulla mä lähären täältä! Japanilainen byrokratia. ♥ Enää jäljellä asuntolaan kirjautuminen, ulkomaalaisrekisteröinti ja puhelinliittymän ja pankkitilin avaaminen, what could possibly go wrong. :------------)

Oon edelleen psykoosissa. Luin stipendikokeeseen viikon ja viistoista minuuttia ennen lopullisia tuloksia kieriskelin vielä tossa meidän sängyllä ja inisin, kuinka en kehtaa mennä syksyllä takasin yliopistoon ku kaikki muut on vaihdossa paitsi minä, joten tuli vähän yllätyksenä tää kaikki. Vähän päälle viikko lähtöön ja kokoro no junbi eli syömmeni valmistelut on edelleen tekemättä. Välillä tuntuu aika vastenmieliseltä koko lähtö, vaikka kerran se varmaan vaan kirpaasoo.

Loppujen lopuksi tää aikaistettu lähtö on kuitenkin helpotus. Mulla on jäätävä stressi aikaero- ja matkaväsymyksestä (sen väsyttämisen mä vielä kestän, mutta univelkaisena mulla on kalmaolo ja tuntuu, että ruumiini jakautuu kahteen osaan jostain mahan kohdalta jos teen muuta ku makaan), mutta nyt mulla on sentään viikko aikaa toipua pahimmasta sekavuudesta ennen koulun alkua. Plus saapumistani seuraava päivä sattuu olemaan syyspäiväntasaus (japaniksi 秋分の日, shuubun no hi) joka on Japanissa kansallinen vapaapäivä, joten voin koittaa vetää päivän mittaiset tirsat sen sijaan että voisin huonosti jonkin viraston luukulla. Ilmeisesti mulla on heti seuraavan viikon alkuun japanin tasokoe, johon en oo oikein saanu opiskeltua/kerrattua psykoosistani johtuen.

Jänskättääääää!!!! Kaikki ja varsinkin tää tuleva kotiseutuni. Että oliko tää perijapanilaiseen periferiaan hakeutuminen sittenkään kamalan järkevää (toinen vaihtoehtoni oli kyllä vieläkin korpisemmat Kouchi ja Kumamoto, joista luovuin matkayhteydellisesti hankalan sijainnin takia, joten en tiedä, mistä tää äkillinen epäröinti suurkaupungin paremmuudesta putkahti). En toki Helsingissäkään koe tarvetta mennä vapaa-ajallani Pitkänsillan tuolle puolen ku Sörnäisissä samaa löllövaatekertaa on ok käyttää viis kuukautta putkeen, mutta ei käy kieltäminen etteikö Tokiossa tai jossain sen laitamilla olis enemmän tekemistä ku Yamagatassa. Tämänhetkiset harrastukseni ovat kyllä naurunappulan selaaminen ja ajoittain kuppaisessa vakkaribaarissa lorvailu, joten ei kai elämäntyylini tästä kovin paljoa glamourittomammaksi voi muuttua. Edes Yamagatassa. Ja on Pohjois-Japanin elämänrytmi aika paljon rennompaa tokiolaiseen kiiruhtamiseen verrattuna. Asiat tapahtuu enemmän omalla painollaan (kuulemma). Onneksi Sendai on sitä paitsi melko lähellä, niin voin karauttaa sinne välillä jotain keikkaa luuraamaan (ainaki Sakanaction lokakuussa, yhyy päästäkää mut sinne!!), jos asuntolan säännöt antaa myöten.

Asuntolasta puheenollen. Majotun kansainvälisten opiskelijoiden sellaseen. Odotukseni:



Mitä sain:
Everything went better than expected! Mulla on oma vessa ja suihku! Ja minikeittiö! Jota en tosin käytä koska kaasuhella ei kuulosta hyvältä ja ulkona syöminen on halpaa, mutta onpahan ainakin oma jääkaappi. Mikä ilahduttaa minua, sillä suurin osa asuntolalaisista on varmaan kiinalaisia enkä halua tunkea kamojani yhteiseen jääkaappiin niiden ankansilmien sekaan. T. Timo Soini. Asuin ekat Helsinki-vuoteni radanvarsilähiössä kaupungin halvimmassa opiskelijasolussa ja kokemus ei jättänyt palavaa halua päästä takaisin kämppistelyyn. Mulla oli aika pitkään tsekkiläinen kämppis, joka mursi kerran vessan oven koska jäi sinne jumiin ja soitteli öisin raivoisia puheluita ympäriinsä. Mikä on ihan ymmärrettävää, sillä hänellä oli avioeroprosessi vireillä. Nigerialaisesta miehestä, jonka kanssa oli karannut vihille. Joskus sain poliisilta puhelun, että tiedänkö tämän kämppiksen numeroa. Siksi iloitsen ihkaomasta asuntolahuoneesta.

PS. Laitan tähän loppuun maanjäristyksen inspiroimana tehdyn söpön Yamagata-kappaleen nimeltä Yotei ~ Yamagata ni kaettara eli Suunnitelmia ~ Kun palaan Yamagataan, koska sen videota katsellessa shakespearelainen dilemmani unohtuu:



Touhokun muistakin tuhoja kärsineistä prfektuureista on samanmoinen laulu, laitan ne tähän niin ehkä niistä selviää, miks hain Pohjois-Japaniin enkä Tokioon: Miyagi, Iwate, Fukushima, Akita.