Villiä ja värikästä

Rupesin muotitietoiseksi ja ostin farkkuliivin. Vastaanotto ei ollut toivotunlainen. Kun toverini näki muotitietoisen olemukseni, lollasi hän vain että wild daro.

Tämä henkilö on tänä vuonna breikannut ammattihumoristi, joka esittää tällasta testosteronimiestä, jonka catchphrase on wild daro (kyllo hurjaa). Mutta en välitä!!

Kun kerran tuli tilaisuus niin jaanpa henk.koht. suosikkini japanilaisen kaksimarjaisuuden saralta:


Kesä on saapunut Yamagataan. Kaskaiden siritys vihloo korvissa, 30 astetta menee rikki joka päivä mutta pyykit ei kuivu kun ilmankosteus on niinku saunassa liiallisen löylynheiton jälkeen, hortensiat kukkii vuorilla ja parkkipaikoilla, kaupoissa myydään kesän kausituotteita (lemppareitani on persikka-fanta ja ceasarsalaatin makuiset ranskanperunan muotoiset sipsit) ja koulun loppukokeet ynnä -esseet aiheuttaa tuskaa.

Koska ollaan korvessa niin kesän myötä saapuivat myös tulikärpäset! Mentiin niitä jonnekin vuorten siimekseen vilaasemaha. Oltiin jossain pilkkopimeässä laaksossa, rämmittiin rämeikössä ja suunnistettiin täysikuun valossa ja kasvit hohti hopeisina. Oli tyyntä ja vanhat puut tuoksu hyvältä. Siellä ne tulikärpäset sytty ja sammu ryteikön lammella ja puidenlatvoissa. Korpi-Japani jeeee!

Käväisin vaihteeksi Sendaissa ja rykäisin JLPT:n ykköstason. Ja se rykäisy meni ehkä mahdollisesti jopa läpi. Tosin nyt kun sanon näin niin nollahan sieltä tulee. No mutta ainakin opintomenestykseni hyväksi on rukoiltu. Tässä on koemenestystä tuova omamori, joka on ostettu opiskelun jumaluuksien pyhätöstä:



On tässä taas ollu kaikenlaista, mutta en nyt jaksa enempää jorista. Haikuni pääsi luokan topkymppiin. Kävin esitelmöimässä paapoille ja se oli surkuhupaisaa. Johtajapaappa oli muokannu tiivistelmääni parempaan muotoon. Mm. korvannut sanan long johns tutummalla synonyymilla journey. :---) Ens viikonlopuksi meen LEIRILLE (katastrofi) koska Nakazawa-sensei oli että Siiri täytyy saada tälle leirille vaikken liity leiriin mitenkään. Leirin jälkeen meen Tokioon. Wild daro. Tässäpä lopuksi iloisia värejä pilvisestä Yamagatasta:

Siirinpäivätaifuuni

Hyvää Siirin päivää, kansa! Toisinaan Siirin päivänä sataa ja toisinaan paistaa aurinko. Tämä on kuitenkin elämäni eka nimipäivä taifuunitunnelmissa. Taifuuni nimeltään Guchol saavuttaa meitä 65 kilometrin tuntinopeudella ja iskeytynee Yamagataan huomisaamuna. Mikä on hieman ikävää, sillä mulla on ysiaamu ja kuljen kouluun pyörällä, mutta toisaalta ehkä muutama saavillinen vettä naamaan piristää kummasti ennen Watanabe-sensein kuivakkaa soolojorinaa komplementaarisesta distribuutiosta!

Toivon, että taifuuni poistuu luotani sukkelaan, sillä torstaina olis tarkotus sulloutua toyotaan ja pulahtaa jälleen taivasalla kuumaan lähteeseen taideyliopistolaisten kaa. Joihin tutustuin keväthuumassa kun he olivat pukeutuneet muinaisiin haarniskoihin ja minulla oli toisessa kädessä soba ja toisessa soba.

Mistä puheen ollen meillä oli tossa hiljan työporukan kaa uchiagekai (onnistuneen projektin päätteeksi pidettävät ryyppäjäiset) paikallisessa ravitsemusliikkeessä. Oli kiitospuheita ja kippistelyä ja sashimia ja riisiviinaksia. Ilonpitoa tosin varjosti hieman, että teltan pystytyksestä vastanneen firman pomo oli vaipunut koomaan ja hänen vanhin poikansa lausui näin ollen firman kiitossanat. Kestän viinaa paremmin ku nää hupaiset japanilaiset, joten tehtäväkseni muodostui ojisanien viihdyttäminen ryyppäämällä heidät pöydän alle. Japanissa kuppia ei täytetä ite vaan joku muu aina kaataa. Pari ojisania kosi mua ja yks ehdotti että osallistuisimme yhdessä maratoniin ja piirsi mulle kartan, jotta osaan suunnistaa hänen liikkeeseensä maratonin tai teenjuonnin merkeissä:


Kahdesta asiasta ojisanit olivat yhtä mieltä: siitä että Shiiri-chanille pitää järjestää läksiäiset ja siitä että ens keväänä olis jälleen työtä tarjolla. Kellon lyödessä ykstoista tehtiin lopputapukset ja hipsittiin muoviläpsykät jalassa eteiseen ja vedettiin kengät jalkaan ja purkauduttiin muutaman naarmuuntuneen neonvalokyltin himmeästi valaisemalle Yamagatan öiselle kadulle. Jossa eräs ojisan totesi että nyt perkele raamenille ja niin paineltiin koko konkkaronkka raamenpuljuun tämän naamasta helakanpunaisen ojisanin laskuun.

Tämä tapahtui myös siinä ojisanien kaa kippistellessäni:
Ojisan: Mitä on "keiken" englanniksi?
Siiri: Experience!
Ojisan: Entä suomeksi?
Siiri: ....en muista. =DDDDDDDDDDDDdddddddd


Pyykinkuivausta japanilaisittain.


Yamagatalainen kirsikka jee omnom! Yamagata on koko Japanin suurin kirsikantuottaja (ja yks Japanin kolmesta hedelmävaltakunnasta!), joten näitä on alkanu ilmestyä kaikkialle niinku sieniä sateella. Tai kirsikoita Yamagatassa. Tämä kyseinen paketti on vaan joku lähimarketin alennuskoppalainen, mutta yks lauantai matkattiin Sagaeen Cherry Landiin ja siellä myytiin jo Satou Nishikiä, yamagatalaisten kirsikoiden keisaria. Lisäsäväyksen matkakohteelle toi random Turkin ystävyystalo ja Yamagatan ainoa kebabmies. Unohdin kameran, mutta onneksi japanilaisiin voi aina luottaa matkan dokumentoinnin suhteen, joten tässäpä jonkun tuntemattoman valokuvanäkemys paikasta kiinnostuneille.

Löysin Daisolta kaksoisolentoni ja ostin hänet:

Meillä on sama vieno hymy. Kimokawaii.

Sendai

Käytiin sunnuntaina Sendaissa. Sinne ajaa bussilla täältä tunnissa. Oli polttava helle vaikka kello oli vasta kymmenen aamulla ja mummot kyykisteli riisipellossa ja apinavaara-kyltit vilisi tienposkessa.


Pokecenter. <3______<3 Tykkään pokemoneista. Tykkään myös taiteesta. Sitä katselin Miyagin taidemuseossa. Mut liekehdin kyllä enemmän tästä museon takapihasta ku siitä varsinaisesta pronssinäyttelystä.

Sendaissa asuu yli miljoona tyyppiä, mutta se on melko vihreä japanilaiseksi suurkaupungiksi. Sen lempinimi onkin Mori no miyako (Puiden kaupunki). Ton museon ympäristökin muistutti enemmän länsihelsinkiläistä lähiötä ku kasaa erikokoisia laatikoita. Museon takapihalla kuohui koski ja bussipysäkin pusikossa oli meneillään jotku sammakkojen soidinmenot.


Toi kivirykelmä keskellä riisipeltoa on hautausmaa.


Yamagata tadaima. ♥

Mun japanin opettajat ja sempai kävi Yamagatassa viime viikolla. Muistin rakennuksen väärin ja juoksin pihan halki ja portaita ylös ja ilma oli paksua ja mä huohotin ja luokan ovi oli auki ja menin sisään naama punasena ja siellä ne istu ja sopersin maniaimashitaka (ehdinkö) ja sempai sano girigiri seefu (täpärästi) ja U-sensei nauro ja kysy genki desuka ja mua heikotti ja istuin eturiviin ja oli outoa. Oli maailman oudoin tunne kun U-sensei puhu luokan edessä ja yhtäkkiä oli niinku olisin taas Helsingissä. Kai se oli ihan hyvä muistutus siitä, että joskus tääkin loppuu.

Sit kun tää loppuu ja palaan Suomeen niin yritän mahdollisesti hakea töitä kansalaisopistosta nyt kun osaan tätä kieltä paremmin ku 99,1% kansalaisista. Ja jatkan espanjan opiskelua ja alotan joko korean tai swahilin tai arabian! Vähäiset espanjan taitoni on kyl kadonneet tässä maassa ja nyt osaan sanoa enää armaani, olen putkimies. Oon muuten opiskellut elämässäni myös saksaa, venäjää, italiaa sekä latinaa! Saksaa opiskelin neljä vuotta ja osaan sanoa menen Donin kanssa lenkille. Venäjää opiskelin kaks vuotta ja osaan sanoa olen naimisissa, minkä tosin opin en opiskellessani venäjää lukiossa vaan jo ala-asteella ku harrastukseni oli lainailla kirjaston itseopiskelumateriaaleja. Italiaa opiskelin vuoden kansalaisopistossa ja se oli katastrofi. Latinaa opiskelin viikon ja osaan sanoa heitä miellyttävät patsaat ja pylväät. Ruattiksi sanavarastoni onki sit jo laajee: osaan sanoa ainakin jag tar mig ett kastpö och en keps till en öde ö, äventyr i Apenheum, pappa jobbar på en oljeplattform sekä henkilökohtainen suosikkini överlevnadsoveraller!! Kielelliselle lahjakkuudelleni kalpenee ainoastaan vaatimattomuuteni.

Vierailijaluennon jälkeen mentiin vielä Kurosawa-sensein työhuoneeseen juomaan teetä ja syömään dangoja ja sit senseit nousi taksiin ja katos Yamagatan kuumaan iltaan. Mentiin vielä entiset ja nykyiset opetusministeriön stipendiaatit (minä, sempai ja kiinalainen kaverini) ja Kurosawa-sensei ja joku yliopiston toimiston entinen työntekijä okinawalaiseen ravintolaan istumaan lattialle ja syömään siankorvaa ja juomaan okinawalaista kaljaa. Oon viime aikoina harrastanu gooyan (wikipedian mukaan se on näköjään suomeksi karvaskurkku vaik se on meloni, vaissoo) syöntiä; häjyä teköö syäres mut ehkä se vielä vie mut okinawalaisen nuoruuden lähteille! Okinawa on obsessioni. Harkitsin vakavasti sinne hakemista kun viime vuoden maaliskuussa kuumeisesti vaihtokohteita valkkasin. Vaan tänne vuorten siimekseen lopulta päädyin ja ainoaksi kosketukseni Okinawaan jäi okinawalaiset laulelmat, Okinawalta Tokioon muuttanut kirjeystäväni ja kurkulta näyttävä kitkerä meloni. Okinawalaisista laulelmista puheenollen, tykkään näistä kahdesta perinteisen Tinsangu nu hana -kansanlaulun sovituksesta (tässä lauletaan siitä, kuinka vanhempien neuvot tulee pitää mielessä, mutta sanoista en ymmärrä juuri kuuntelemalla mitään koska Okinawalla puhuttu kieli uchinaaguchi lasketaan japanin murteeksi ainoastaan poliittisista syistä; kielitieteessä sitä pidetään japanin sukukieliin kuuluvana kieliryhmänä):

Tää ei oo varsinasesti okinawalainen laulu, mutta Okinawan inspiroima kuitenkin:
Vedän ton karaokessa joka kerta. :DDDDDDDDDDDDDDDdddd Voi sitä onnea ku pääsee tulkitsemaan deigo ga sakimidare kaze o yobi arashi ga kita, kurikaesu kanashimi wa shima wataru nami nu you ja sitä liekehdintää ku sieltä pamahtaa shima uta yo kaze ni nori tori to tomo ni umi o watare. <3________<3

Asiantuntijalausunto

Sakurat meni jo, mutta sen jälkeen kun sain pyörän en oo pahemmin kuvia näpsiny, joten tässäpä historian sakurojen havinaa jorinapalanpainikkeeksi: Vuoret viheriöi, taivas peilautuu riisipelloista ja sekä haikuanalyysi- että kielitieteen huomiset luennot on peruttu. Jeee!

Oon yhdellä fonetiikan kurssilla, jota pitää hivenen omalaatuinen sensei. Sillä on aina tweed-housut ja neuleliivi ja beatles-kampaus ja sen ääni on kuiva ja viileä ja se puhuu muodollisesti niinku me oltais jollain fiineilläkin kokkareilla eikä Yamagatan yliopiston kuppaisimmassa luokassa, jonka ikkunasta aukeaa muiden luokkien tyypillisen vuoristonäköalan sijaan näkymät haalistuneen keltaiseen muovipressuun. Ja tämä sensei on ehkä mun lemppari! Se on aina että kestäkää jälleen tämä tuokio kanssani ja verhoilee sen sarkastiset kommentit muodollisuuksiin ja päästää meidät aina vähintään kymmenen minuuttia etuajassa.

Tänään kukaan ei ollu poissa tunnilta, joten sensei totesi että mitäs tämä nyt on, ootteko te kaikki alkaneet olla tosissanne. :D (Viime viikolla oli kansallisten vapaapäivien kasautuma eli Golden Week, paitsi keskiviikkona jollon olis pitäny olla koulua, mutta sensei sano että lintsatkaa rauhassa ja moni otti vinkistä vaarin.) Tänään sensei myös kumartui puoleeni ja sano että pidä esitelmä suomen kielen astevaihtelusta niin pääset jo sillä läpi tästä kurssista. <3____<3 Muut eivät pidä esitelmää. Esitelmöimishaluistani ei kysytty, mutta japani on siitä kätevä kieli, ettei tarvi ikävästi määrätä tällaisia pikku puhteita, vaan voi harmonian laidunmailla kirmaillen todeta, että saan sinulta sen, että pidät esitelmän.

Tänään kohtasin Yamagatan vaarallisilla kujilla sattumalta toverin, jota en ollu nähny kuukausiin. Se sano että Shiiri-chan millon sä aloit kuulostaa noin japanilaiselta. :D Niin että kyllä se tästä! Tosin tämä japanilaiselta kuulostaminen ei tarkota, että olisin saavuttanu puheessani jonkin uuden entistä elegantimman tason vaan lähinnä päin vastoin: hoen nanka (niinku), lyhentelen minkä ehdin niin että oppikirjojen yaranakerebanarimasen (täytyy tehdä)　lipsahtaa suustani ulos muodossa yan'nakya, käytän -rareru-potentiaalin sijaan kieliopin vastaista -reru-potentiaalia koska yks lisätavu on liian kova työ lausua ja yllättynyt reaktioni ei oo oppikirjojen hountou desuka vaan eeeeee ussoooooooo MAJIDE.

Maksoin JLPT:n koemaksun. 5500 jeniä yyyh. Ja kaks kuukautta aikaa. Hupsista. En ite pidä näitä kaikenmaailman kielikokeita hirveen suuressa arvossa ku ei ne monivalinnat asioiden todellista tilaa mittaa, eikä mulla oo aikasemmin ollu suurta mielenkiintoa osallistua koko kokeeseen. Ja nyt yhtäkkiä JLPT:n läpäiseminen on varmaan suurin kiinnostuksenkohteeni heti Arashin ja sipsien jälkeen. Ku täältä palattuani saatan vielä ehkä-mahdollisesti-kenties hakea HY:n kautta vaihtoon Toudaihin (Tokyo University, Japanin ykkösyliopisto, jonne kaltaisillani kuolevaisilla kauhavalaisilla on hyvin vähän asiaa mutta yrittänyttä ei laiteta) erikoistumaan japanin opettamiseen, mutta sinne päästäkseen ei kielitaidosta riitä todisteeksi se, että on jo opiskellu japaninkielisessä yliopistossa kielitiedettä japaniksi, vaan pitää olla tämä virallinen sertifikaatti, joka todistaa, että kykenen tuurilla ja taidolla valitsemaan neljästä vaihtoehdosta sen eniten oikean.

Mieluiten mä kyl vaan tulisin takas Touhokuun koska täällä on vuoria ja riisipeltoja ja mä tykkään vuorista ja riisipelloista. Ja pitkät välimatkat ja huono julkinen liikenne joten monilla tovereillani on käytettävissään auto ja mä tykkään turhanpäiväisistä automatkoista vuorten ja riisipeltojen halki. Toivottavasti Toudaissa olis edes Touhoku-circle... :D Syksyisin pidettäis imonikai ja talvisin larpattais lumisateella onsenissa lillumista.

Vaikka en sinne Toudaihin lopulta hakiskaan, pitäis varmaan alkaa miettiä, mitä sitä seuraavaks tekis. Ku oon ollu yliopistossa nyt viis vuotta ja Japanin opetusministeriö ei tuu elättämään mua ikuisesti. Mulla on kriisi! Tykkään mun opiskeluista - tai no en tykkää opiskeluista koska sosiologia lol tiede lol gradu lol mutta tykkään japanista -, mutten tiedä, millaseen rahalliseen hyötyyn voin ne valjastaa. Haluan kääntäjäksi ja haluan japanin opettajaksi, mutta tarvitaanko Suomessa japanin opettajia ja miks kukaan haluais just mut kääntämään yhtään mitään ku varmasti jostain löytyy aina joku vanha patu, joka osaa japania mua sata kertaa paremmin. Mitä alle 30-vuotias Japani-asiantuntija voi edes tehdä?????????? Asiantuntija olis musta aika mukava titteli. Sellanen, että työkseni istuisin toimistolla ja Tuntisin Asiat.

Koska jorisin liikaa elostani niin tässä vielä asiantuntemuksellista antiani:

- Japanissa laukaisuäänettömät kännykkäkamerat on kielletty koska niillä voi vaivihkaa ottaa potretin hameen alta!
- Myös julkisella paikalla kiikareilla kiikarointi on tirkistelyn vuoksi kiellettyä, mikä tuskastuttaa lintubongaritoveriani!
- Käsijarruttomalla pyörällä veivailusta seuraa sakko, koska jalkajarrut on waarallisia!
- Hienoista sushiravintoloista ei saa lohisushia koska lohet ei uiskentele merivesissä! Supermarketin einessusheissa lohi on halvin vaihtoehto!
- Japanilaiset rakastaa kollageenia! Täällä myydään jotain kollageenia sisältäviä karkkejakin ja ostos-tv koostuu lähinnä mainoksista, joissa kotirouvat levittää naamaansa kollageenimönjiä ja huomaa heti eron entiseen. Just tossa äsken kun laitoin tv:n päälle niin siellä mainostettiin kollageenijuomaa.
- Kagoshimassa Kyuushuulla (Japanin neljästä suurimmasta saaresta se eteläisin) on tulivuori nimeltä Sakurajima ja se syöksee tuhkaa tällä nimenomaisellakin hetkellä! Mistä johtuen Kagoshiman kaupungissa ei voi kuivattaa pyykkejä ulkona ja tulivuoren saari on evakuoitu. Sakurajima purkautui viime vuonna 996 kertaa, mistä johtuen Kagoshimassa ei tää Touhokun megakriisi ollu aina ensimmäisenä mielessä. Viime vuosi oli siis luonnonkatastrofaalisesti verraton vuosi niin pohjoisessa kuin etelässäkin.
- Japanissa ryyppäjäiset lopetetaan aina yhteisellä tapuksella! (ei siis aplodeilla vaan pelkällä kädet yhteen -läpsäisyllä...)
- Sake on japaniksi nihonshu ('japanilainen viina') ja alhoholi o-sake!
- Japanilaisilla ei yleensä oo uunia, mutta riisinkeittimelläkin voi valmistaa kaakun!
- Japanissa ei monissa esim. lomakkeissa käytetä kristillisen ajanlaskun vuosilukuja vaan keisarillisia vuosia! Nyt eletään Heisei-vuotta 24. Syntymävuottani kysyviin papereihin merkkaan että Shouwa 62. Kun nykyinen keisari kuolee, alkaa taas uusi aikakausi. Japanissa keisariin ei muuten koskaan viitata nimellä. Nykyisestä keisarista puhutaan keisarina (tennou) ja menneistä käytetään nimeä aikakausi + tennou. Näin ollen esim. sota-aikojen keisari on Suomessa Hirohito mutta Japanissa Shouwa tennou.
- Jännetuppitulehdus on japaniksi kenshouen, törkyvitsi shimoneta, seisova pöytä baikingu (tulee sanasta viking...)　ja kimegao posetus-ilme. Tuskin esiintyvät oppikirjoissa, mutta käytin näitä kaikkia sanoja tänään, joten hyvä ne on tietää!

Siinäpä kaikki tietämykseni Japanista............ Jorinan loppuun vielä loppukuva. Tänään olin syntynyt menestyjäksi, sillä hajuveteni matchasi asuuni.


Päätän raporttini tähän! I don't know well but many meeru came sanoi eläkeläistoverini hiljan kun facebookin hankki. Hän ei ole vielä osannut lisätä minua kaverikseen, enkä mä osaa tunnistaa sitä noista kaikista samannimisistä kuvattomista tyypeistä. Tsemppailemme tässä itse kukin siis kohti valistuneempaa huomista!

Hana yori soba

Sakuranväristä sadepäivää: Ja tämän kaiken keskellä meidän teltta: Siirryin juomapuolelta myymään tota sobaa. Oon syöny sobaa nyt viikon vähintään kerran päivässä. Se on liikaa. Huomatkaa random hattara, jonka työtoverini mulle tyrkytti..........

Sain Koreaan palanneelta toveriltani perintönä pyöränrämän, jonka toinen toverini kunnosti ajokelvolliseksi. Paitsi että japanilaisista pyöristä puuttuu jarrut polkimista, joten pelkään aina että loppu on lähellä kun viiletän holtittomasti pomppuisaa alamäkeä ja temppelit ja sakurat ja mummot ja koirat ja kissat vilisee ohi.

Koulussa oon käyny nukkumassa tunneilla ja tuntien jälkeen kiitäny soba-tiskille, jossa vierähtää aina loppuilta. Mun vaatteet haisee paistorasvalta ja kalmarilta. Tätä kokemusta on hivenen vaikea kuvailla. Se on yhtä aikaa karseaa ja maailman parasta. Japanilaiset tykkää sakuroista, koska ne symboloi hetkellisyyttä ja kaiken ohikiitävyyttä. Ja ohikiitävää on tämä soba-uranikin. Ja koko aikani Japanissa. Sitä on jäljellä enää neljä kuukautta. Soba-uraani on jäljellä kolme päivää. Ei huvittais yhtään mennä sinne huomenna 12 tunniksi seisoskelemaan, mutta sit kun tiistai koittaa ja tää on ohi, voipi tulla suru happi-takkiin ku en enää pääsekään facepalmaamaan ojisaneille ja vilkuttamaan asiakkaille. Tänään meinasin tukehtua makkaraan, kun sobakollega-ojisan sanoi Jieunille seuraavaa: "Niin teillä siellä Koreassahan kauneusleikkaukset on yleisiä. Mites sinä, ootkos sinä kauneusleikkauksessa käyny, siis niinku......make face?" Adlkflfkldfk ojisan wtf aaah you'll be missed.

Toissapäivänä mua haastateltiin televisioon. Tänään aika moni koulutyttö kävi sanomassa, kuinka ne näki mut teeveessä. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDddddddddddddddddddddddd Joku asiakas kysy multa, oonko mahdollisesti syntyny Japanissa. Tuntematon seurue, johon lyöttäydyin viime viikolla kuppilassa erinäisiä juomia nauttineena sattui myös paikalle, koska Yamagata on Yamagata. Ja pari tuttuani, joille obasan päätti antaa kaiken ilmaiseksi koska ne oli juurikin mun tuttujani. Yks ojisan katsahti tänään kumppareitani ja totesi että oot sinä kyllä aikamoinen. :DDDD

Yks päivä kun hiihtelin kylänraittia töistä asuntolalle säkissä kolme ojisanin lahjoittamaa yakisobaa ja kolme onigiria, kävelin hetken selkä menosuuntaan nähdäkseni vuoret paremmin. Yakisoba haisi ja vuoret sinersi ja vähän matkan päästä kuulu mun nimeä huutava ääni. Ja mä tajusin, että oon tainnu huomaamattani kotiutua tänne. Ja se onkin vähän surullisempi juttu.