lauantai 24. joulukuuta 2011

Shiiri-senseistä ja vähäsen muistakin senseistä

Merii kurisumasu! Se on täälä! Talaviloma! Ahahaha ohohoho klalklsakdslkd aaaaaaaa. Tätä on odotettu, sen verran tiltikästä menoa ollu koulussa viime aikoina. Sinne meni ekat kolme kuukautta Yamagatassa. Hullua. Ajattelen nykyään japaniksi. Mulla on pieniä ongelmia muotoilla näitä entryjä suomeksi. Tää ajattelun muuttuminen japaniksi on tosin tapahtunu aika hiljattain ja vaivihkaa. Siks en ihan ymmärrä, ku tänne peräkylillekin on kiiriny huhu, että tänä vuonna Helsingin yliopiston kautta vaihtoon hakeneista osaa oltais lähettämässä Japaniin vaan lukukaudeksi. Miksi??? Miten meidän laitokselta on tarkotus valmistua Japanin asiantuntijoita, jos Japanissa saa olla hädin tuskin puoli vuotta?

Niin että eipä mulla muuta ku rakkaat opiskelijakollegat, unohtakaa nihkeät yliopistojen väliset vaihdot ja hakekaa tätä stipendiä. Saan olla täällä 12 kuukautta ja mulle maksetaan kesälomankin viettämisestä ja se on varsin mukavaa.

Joulukuu on merkkihenkilöiden syntympäivien aikaa. Tänään Japanin keisari, ylihuomenna Jeesus, viime viikolla minä ja korealainen kaverini Chon-a (miten ikinä sen nimi sit onkaan tarkotus kirjottaa). Meillä oli pienimuotoiset yhteissynttärit, joissa tarjoiltiin korealaista merileväsoppaa ja nabe-sekametelipataa ja Nacchanin hankkima kaakku.





Seuraavana aamuna menin vaihteeksi Miura-sanille darrassa, mutta se on vain kamala muisto enää. Osallistuin darrassa myös tiedekuntamme vaihtareiden kehitystilaisuuteen, jossa tykytteli kyllä tiltti sekä päänsärky sen verran pahasti, että teki mieli käydä huutamassa mikkiin lopettakaa tämä paskanjauhanta ja mennä kaverini labraan nukkumaan. Meidän piti kaikkien väenvängällä keksiä vuorotellen joku valituksenaihe ja sit kun valitukset ja kehitysehdotukset oli sanottu niin tilaisuuden isäntä tyyty sanomaan sore wa shou ga nai (ei voi mitään) asdfggjhll Japani toisinaan.

Lauantaina aivan liian varhaiseen kellonaikaan matkustin paikallisjunalla vuorten keskelle Sakuranbohigashineen. Kirsikkaviljelmät taipu lumen painosta ja lumisateen jälkeinen taivas oli matalalla. Vedin kokkikurssin! Kyllä. Minä Siiri Kankaanpää opetin japanilaisia kotirouvia kersoineen valmistamaan suomalaisen perunasalaatin ja sain siitä palkkaa. Uskokaa tai älkää, mutta perunasalaattimme onnistui mainiosti ja jopa kersat tykkäs siitä. Koulu sai mulle osotettuja kiitospuheluita näiltä kotirouvilta. Jotka puhutteli mua koko päivän nimellä Shiiri-sensei tai ihan vaan sensei. Something did not feel quite right. :D Ykskin rouva kysy että Shiiri-sensei, mitä mieltä vanhempanne olivat siitä, että päätitte lähteä yksin Japaniin ja toinen että voi sensei, te puhutte niin kaunista japania että kuinka voi olla että olette olleet täällä vasta kolme kuukautta.

Sakuranbohigashinestä mulla on vaan yks surkealaatuinen kännykkäkuva ja senkin otin paluumatkalla liikkuvan auton ikkunasta ku joku paikallinen mummo tarjoutu kuskaamaan mut Yamagataan. Tämä visiitti ei kuitenkaan jäänyt viimeisekseni, sillä sain jo kutsun kotirouvien meksikolaiseen iltaan.... Ehkä ens kerralla otan kuvan jopa kameralla! Sakuranbohigashine saikou!



Tässä onpi jonkun asiansa osaavan Higashine-kuvia. Toi tyyppi on muutenki ottanu sellasia otoksia, että haluaisin niiden perusteella tulla tänne, jos en asuisi täällä jo valmiiksi. Menkää siis tänne jos haluatte tsiigailla jokapäiväisiä maisemiani. Mun lempparipaikkoja tässä kaupungissa on esim. Yakushimachi ja Kojirakawa-chou, jossa meidän yliopistokin sijaitsee.

Sunnuntaina kävin järjestämässä kersain joulukekkerit. Joku kersa kutsu mua koko pirskeiden ajan nimillä Finrando ja Kankaanpaa. Shin-chan eli oikealta etunimeltään Shintarou oli pukeutunu joulupukiksi ja vaati, että sitä kutsutaan juhlien ajan nimellä Shintaclaus. (Shin-chan on meidän yliopiston kansainvälisen osaston tyyppi jonka kaa mailailin ylimuodollisia maileja ennen tänne tuloani, elin aina siinä siinä uskossa että se olis vähintään 60-v mutta täällä paljastukin, että se on mua vaan vuoden vanhempi.) Siitäkös Shintaclausillamme riemu repes, kun Jamey sano että Hollannissa joulupukin sijaan tulee Sinterklaas.



Kuvassa minä ja ryhmäni Pipari esitellään luomustamme.... Ala-asteikäisten sisarusten Yuka-chanin ja Daiki-kunin taiteellinen visio poikkesi hieman omastani, joten tää teos edustaa enemmän heidän näkemystään. Televisioonkin päästiin vaihteeksi ja Yomiuri shinbuniin. Takuya ei tosiaan liiotellu syksyllä sanoessaan, että Yamagatassa uutiskynnyksen ylittää aiheet päärynät ovat tällä viikolla herkullisia ja kylän X lapsoset kävivät kouluretkellä.

Siitä huolimatta ja juuri siksi Yamagata sydän-sydän. Tossa yks päivä hautajaiskurssin Yuu-sensei kurvasi asuntolan pihaan tuomaan Caseyn, jonka kaa se oli ollu vaihteeksi raamenilla. (Casey on tätä nykyä japanin alkeiskurssin ainoa oppilas ku lempijenkkini ei kestäny enää ja lähti takas Teksasiin, joten niiden oppitunnit koostuu lähinnä raamenilla käymisestä, Yamagatan yliopisto for the win yms. Yuu-sensei ei edes oo japanilainen vaan taiwanilainen ja sen kyllä huomaa aksentista, mutta se pitää japanin nollatasosta lähtevää kurssia koska se on opettajista ainoa, joka osaa edes auttavasti englantia vaikka lausuukin ancient tomb asian tomb.) Sitten se avas autonsa ikkunan, huikkas mulle Shiria-san hyppää kyytiin ja heitti mut huvikseen kouluun. Näin meillä Yamagatassa.

Maanantai-iltana karistan Yamagatan lumet kalsareistani ja matkustan etelän lämpöön Tokioon! Matkustan yöbussilla. Oon kuullu siitä kavereiltani pelkästään huonoa. Matkani kestää 8 tuntia. Saavun Tokion asemalle kuudelta aamulla. Poikaystäväni lento saapuu joskus keskipäivällä. Et jos joku kaipaa vaik karaokeseuraa Tokiossa aamuseittemältä niin ottakaahan yhteyttä....

Byhyyy. Sit ku joskus ehkä valmistun niin haluaisin olla japanin kääntäjä ynnä japanin opettaja. Oon jutskaillu Kurosawa-sensein ja Utsumi-sensein kaa japanin opettajaksi ryhtymisestä aina toisinaan ja ne on sanonu että joojoo ehdottomasti Shiiri-san nara nandemo dekiru. Ja nyt kävi niin että meillä olis ilmeisesti Helsingissä jonkinlainen japanin aineenopettajaksi pätevöitymisen seminaari mutta meikäsiiri on no täälä. Jos joku on menossa sinne nii kertokaa mulleki mitä siel sanottiin. ._________. Haluan japanin opettajaksi!! T. Sensei87.

Kiitos muuten kaikki te armoitetut sielut jotka vastasitte mun kuivakkaan kyselyyn! Yritin kovasti vääntää esitelmän käsikirjotusta ja powerpointteja jonkinlaiseen Kuwahara-senseille esiteltävään muotoon mutta sitten tuli kiireitä ja sensei sanoi että eihän tää oo mitään valmiiseen päinkään ja käski mun mennä tietokoneluokkaan ja siellä tietokoneluokassa annoin kaikkeni vailla ruokaa ja juomaa niin että lähes pyörryin ja kun menin esittelemään tekeleeni senseille uusiksi niin tuomio oli eihän tämä oo valmista nähnykään. Sensei kysy, onko mulla suunnitelmia lomaksi. Sanoin meneväni Tokioon. Sensei käski mun vääntää esitelmäni Tokiossa. Sanoin tekeväni sen valmiiksi ennen lähtöä. Sensei lollasi päin naamaani ja sanoi niin varmaan......Ja että "kysyin just korealaisilta, onko niiden esitelmät varmasti hyvällä mallilla ja kaikki vakuutteli että kyllä kyllä tehdään ihan just valmiiksi, mutta ne mitään tee!" Kuwahara-sensei joka aina pilkkaa mut maan rakoon. <3____<3 Ikävä kyllä tiemme eroavat helmikuussa koska en aio ottaa puhekurssia kevätlukukaudella.

Huuh tulipa taas tekstiä. Olen puhunut. Jos en näyttäydy täälä ennen Tokion-reissuani niin yoi otoshi o omukae kudasai (=hyvää uutta vuotta ennen vuoden vaihtumista, vuoden vaihduttua toivotus on akemashite omedetou gozaimasu)!

torstai 15. joulukuuta 2011

Happy Bath Day Dear Shiiri

Hyvää syntymäpäivääni! Kävin koululla opiskelemassa keigon opettamista kaltaisilleni ulkomaalaisille, seuraavaksi meen sänkyyn sulattamaan ruumiinosani, sängystä kylille lahjomaan itseni ja kyliltä korealaisten kämpille juhlistamaan tätä historiallista päivää korealaisen synttärikollegani kanssa. Syntymäpäivälahjaksi toivon, että Suomen nuoriso vastais tähän kuivakkaan kyselyyn Japanin puhekurssia varten:

1. Onko asunnossasi teevee
2. Kuinka usein katsot tv:tä
3. Minkälaisia ohjelmia sieltä katsot (Jos katsot Tartu mikkiin niin mainitse se!!!!!)
4. Mistä syystä tv:tä kattelet (tylsyys, tiedonhalu yms)
5. Katsotko enemmän koti- vaiko ulkomaisia ohjelmia ja mistä tämä mahtaa johtua
6. Tykkäisitkö, jos Suomenkin televisiossa olis samanlainen yliampuvan meluisa sekoilumeininki ku Japanissa.

Vastata voi vaik tänne tai maililla siiri.kankaanpaa(miukumauku)helsinki.fi Tattis ja go-kyouryoku yoroshiku o-negai shimasu!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

A-sate, a-sate, sate, sate, sate



Lauantaina odotin innolla kuunpimennystä (joka tässä maassa nimellä gesshoku eli kuunsyönti tunnetaan) ja hain kaupasta riisikaakut ja maitolimpsat (ajatuksen tasolla jokseenkin epäilyttävä mutta juomisen tasolla omnom juoma) spektaakkelia varten, mutta kun yö viimein koitti niin näkymä ikkunasta oli ylläoleva. Huokaisin kerran ja sitten toisenkin kun aamuyöllinen Facebook-feedini täyttyi teksasilais-thaimaalais-malesialais-taiwanilais-korealaisvalokuvaajien kolmen millin lumihankea esittävistä teoksista.

Tänään ostin itelleni aikaiseksi syntymäpäivälahjaksi paidan. Jipii!



En kamalasti tykkää shoppailla tääl ku kauhavalaisnaamani hämmentää Yamagatassa sen verran, että kylillä joudun aina tuntemattomien puheenaiheeksi ja sit jostain putkahtaa mahdollisesti lehtikuvaajakin. Tänään koulussa jotkut tyypit puhu keskenään, että olen ranskalaisvibainen. Jepjepjep. Odotan innolla uuden vuoden Tokion-reissua, ku se tuijotuksen määrä ei voi vetää vertoja tälle maalaismeiningille.

Vuoret näyttää jäävuorilta ja meidän koulun pihassa on yliampuva joulukuusi, mutta en oo viime aikoina ollu liikenteessä kameroineni joten sanaani on teidän tyytyminen. Muiden kuvissa oon kyllä käyny näyttäytymässä, joten jaanpa niitä seuraavaksi!



Minä ja joitain Marun kavereita, joita haastattelin ankeaan puhekurssin loppuesitelmääni. En tunne näitä tyyppejä ja varsinainen kaverini puuttuu kuvasta... Tämän kuvan olemassaolo on kyllä ihan huojentavaa, koska jos sitä tarpeeksi kivisellä katseella kattelen niin ehkä tunnistankin nämä henkilöt vastaisuudessa. Maru kehotti niitä tulemaan juttelemaan mulle jatkossa koska mut tunnistaa hyvin siitä että olen valkoinen. Juttelemaan tulevat japanilaiset olis kyl ihan tervetullut lisä elämääni ku ite oon aika tuppisuu ja jännitän japseja ja ne jännittää mua.

Eilen meillä oli hautajaiskurssin kansainväliset pikkujoulut (...sanokaa et muuallakin on tällanen meinkinki randomiuden suhteen). Joku (varmaankin Yuu-sensei koska ei ole paikkaa mihin Yuu-sensei ei ehtisi soluttautua ja Yuu-sensei tämän facebookissa julkaisi) ikuisti mut ja Kurosawa-sensein akateemisuutta huokuvassa keskustelussa (puhuttiin tässä kohtaa varmaan joko sipuleista tai siitä kuinka lintsasin koulusta valmistaakseni lihapullasatsin niihin bileisiin):



Tää on ehkä lempiryhmäkuvani ikinä, pakko laittaa se tänne vaikka otettiin kakkosotoskin ku tää ninjailuni ei kelvannu kaikille:



Kuvassa korealaiset oppani herrat Park ja Moon ja jotain hautajaiskurssin vakionaamoja.

Bileissä Jamey veti nankin tamasudare -performanssin, jota eläkeläiskaverini Miura-sanin mies valmentaa sille. Me Yuu-sensein opetuslapset ollaan varmaan nankin tamasudare -obsessoituneinta kansanosaa koko saarella. Istuttiin piirissä taputtamassa ja hokemassa a-sate, a-sate, sate, sate, sate, sate wa nan-kin ta-ma-su-da-re, Ya-ma-ga-ta no mei-bu-tsu varsin euforisina. Niin ja kyseessä on siis perinteinen japanilainen viihdemuoto, joka näyttää tältä:




Yhdet pippalot takana ja kahdet edessä. Luulin, että ens lauantain kirkollismenot olis vaan jossain tässä lähistöllä ku tossa vastapäätä on jonku nunnan pyörittämä päiväkotikin, mutta tänään toimistolla sain kehotuksen nousta aamukasilta Shinjoun-junaan ja ajella sillä paikkaan nimeltä Sakuranbohigashine. Vaissoo. Yhyy. Luvassa siis mahdollisesti maailman ainoat suomalaiset blogikuvat paikasta Sakuranbohigashine, stay tuned. <3____<3 Pippaloinnin takia oon aika pahasti jäljessä kanji-aikataulustani. Näytin Takuyalle JLPT1-kanji-kirjaa ja sen kommentti oli ore kakenee (emmä osaa piirtää näitä). En tiedä, oliko sen kuuleminen lohdullista vai masentavaa..... No meillä on nyt joka tapauksessa vireillä pieni kisa siitä, kummalta irtoaa ens kesänä 璽 ja 箋 ja kumppanit ulkomuistista.

Lopuksi haluan kuitenkin liputtaa kanjien hikaroinnin puolesta! Ei tätä kieltä vaan voi hallita kauheen syvällisellä tasolla, jos kanjien osaaminen on heikkoa. Ja onhan se aina ihan kivaa ku postivirkailijalta venähtää naama ku suomijuntti osaa kirjottaa osotteensa 山形県山形市香澄町二丁目山形大学国際交流会館 lunttaamatta paperista. Takuya on vieläkin vähän shokissa, että osaan piirtää kanjien vedot oikeassa järjestyksessä, mutta se on kuitenkin sisäistäny, että ihan oikeasti osaan lukea näitä merkkejä melkoisen määrän, joten keskusteluissamme paperia kuluu ku aina jos en ymmärrä/tiedä jotain sanaa niin se sanoo tiedät kyllä ku näet ja kirjottaa sen kanjilla. Niin että kyllä ne unettomat kanji-yöt kannattaa! Kanjeissa on järkeä! Syön nämä sanani vielä moneen kertaan!

PS. Rakas opetusministeriö, voisinko saada stipendin vähän etukäteen tässä kuussa??? Ku sille olis tarvetta:



En omista dvd-soitinta enkä edes cd- tahi dvd-asemaa, mutta tämä on saatava. <3______<3 Dakara ima wooooooooooooo oooooiteeeeee, ueeee eeeeeeeee tooobitaaaaai naaaaa. <3______<3 Suosittelen tätä bändiä lämpimästi mutta coolisti. Terveisin Sakanactionin sanan- vai pitäiskö sanoa sakanansaattaja hahhaa huoh jos huumorini olisi kukka niin se olisi horsma. Kiitos ja anteeksi.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Kuu jolloin papit juoksevat

Heissulivei. Ensiksi palanpainikkeeksi huonolaatuista kännykkäkamerakuvaa Yamagatan aamuruuhkasta (pakkohan sitä oli ottaa kuvatodisteita että kyllä, meitsi poistuu nykyään kotoaan aamuisin jos ei nyt ihan vapaaehtoisesti niin edes vastentahtoisesti):




Sanainen arkkuni ei ole aukeillut täälä viime aikoina. Tämä johtuu siitä, että minulla on ollut kiirus. Joulukuu on vanhalta nimeltään shiwasu (師走) eli pappien juoksentelu (modernisaation ikeessä siitä tuli tylsästi juunigatsu, kahdestoista kuukausi). Papiksi ristitty ei kovin tyylikäs talvitakkini jäi Suomeen kohtaamaan koinsyömän loppunsa, mutta ilman sitäkin olen mahtunut tähän juoksentelijoiden joukkoon.

Joulukuussa kaikilla on kiire. Jopa minulla. Suomessa kiireisyys tarkotti sitä että on perjantai ja kello 20:57 ja mulla vielä Alepa-reissu tekemättä. Ens viikolla on seittemän päivää ja kolme joulujuhlaa. Näistä yhteen pitää vääntää suomalainen ruoka, toiseen keksiä ruoka jonka sit valmistaa kirkonväen kanssa (joku seurakunta haluaa juhlistaa joulua kristityn maailman vaihtareiden kanssa, en kuulu kirkkoon mutta ilmeisesti naamanväri riittää, plus samalla saan simultaanitulkata jenkkejä), ja kolmatta varten kävin jo näyttäytymässä Yamagatan paikallistelevisiossa.

Stipendin loppututkielman aihevalintakin painaa päälle ja jossain välissä pitäis ehtiä haastatella 20 japsia puhekurssin loppuesitelmää varten. (Ja 20 suomalaista, mutta en haastattele vaan pistän tänne kyselyn ja jos ette vastaa niin keksin teille mielipiteet päästäni ku ei tääl kukaan kuitenkaan Suomesta mitään tiedä) Maru-chan lupas onneksi kärrätä näitä haastateltavia eteeni, mikä on varsin mukavaa ku en halua pysäytellä tuntemattomia ihmisiä haastattelun toivossa räntäsateisella ja viemärinhajuisella kampuksellamme. Tämä Maru-chan on saksalaisen kuivakalla kurssilla kohtaamani kaverini, joka toimittaa mulle paikallisen pikkuveljen virkaa. Aina pitää olla joku, johon kanavoida hyysäyshalunsa. <3_____<3 Oon autellu sitä vähän kaikenlaisessa englanninkielisessä ku se on lähdössä tammikuussa jollekin parin kuukauden kansainväliselle opettajaopiskelijaristeilylle Intiaan.

Tänään tuli lunta tupaan ja tukkaan joka ilmansuunnasta ja tunnelma oli niin perisuomalainen, että toivoin melkein että olisinki valinnu Yamagatan sijaan Tottorin. Yks päivä eläkeläiskaverini Miura-san kerto, kuinka sen mies herra Miura asu joskus ammoisina aikoina firman asuntolassa eikä osannu pestä sukkiaan vaan ripusti ne aina käytettyään huoneen katosta roikkumaan ja laitto seuraavana päivänä ne vieressä roikkuvat. Askfkf näen tämän sieluni silmin. Ja meduusatutkijakaverini Takuyan pelastamassa lemmikkikalaansa maaliskuun tuhoista. Sähköt meni poikki ja lämpimissä vesissä uiskentelusta tykkäävä kala joutu hengenhätään, mutta Takuyan onnistu elvyttää se lämmittämällä sille vettä kaasulla kerran tunnissa useiden tuntien ajan. Hän sanoi kalalleen että ÄLÄ LUOVUTA. Lopulta sen oli pakko sanoa kalalle että anteeksi mutta en jaksa enää valvoa, mutta älä sinä luovuta. Takuya nukku kolme tuntia ja niiden kolmen tunnin aikana kala tai siis rakas ystävämme Pocky (tai Puggy, en nyt ihan muista) menehtyi. Takuya oli että NOOOOOO POCKYYYYY ANNA ANTEEKSI. Tällaisissa piireissä liikun nykyään.

Muutakin on tapahtunu kaikenlaista, mutta kerron ne vaikka sit muistelmissani!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Totoron muotoinen puu ja muita nähtävyyksiä


























Matkailin jälleen uljaassa prefektuurissamme. Viimeksi kohteena oli etelän Yonezawa, tällä kertaa pohjoisen Shinjou. Ajeltiin tuntitolkulla vuoristoteitä (istuin valokuvauksen kannalta epäotollisella paikalla joten ei kuvia, mutta koska haluan edistää Yamagatan ja Touhokun matkailua niin mainitsen että näissä maisemissa ajeltiin, siispä tervetuloa Yamagataan) käytiin Totoron muotoisella puulla ja yövyttiin perinteisessä majatalossa, jossa lilluttiin kimppakylvyssä ja juotiin umeshun puutteessa pahaa automaattikaljaa yutakat päällä vaikka aamulla oli luvassa herätys seittemältä. Temppelissä saarnamies innostu teorioimaan, kuinka Yamagatan salaisuus piilee sen nimessä 山形: 山 tarkottaa vuorta eli vuorten jumalat suojelee tätä paikkaa, ja kun 形:sta irrottaa hipsut ja kääntää ne toisin päin niin saadaan 川 (kawa, joki), jonka jumalat myös pistää parastaan Yamagatan suojelemiseksi, ja kun hipsut on irrotettu niin jäljelle jää shintopyhäkköjen torii-portin muotoinen viritelmä. Siksi maanjäristykset ja taifuunit ja tsunamit ei yletä tänne.

Yamagata on kuuluisa sobasta (ohut nuudeli), joten sunnuntaina tehtiin sobaa omin pikku kätösimme. Minä ja ryhmäni tulimme tosin valmistaneeksi udonia (paksu nuudeli) niin että elokuussa kanssani mailaillut Ishizawa-san tai siis tätä nykyä jo Shin-chan tokaisi että soba oishikatta desu ka, naka ni wa udon wo tabeta hito mo irun desu kedo (oliko soba hyvää? vaikka joukossamme on myös udonia syöneitä henkilöitä). Soba-udonin jälkeen ajeltiin yli jokien ja halki vuorten ja käytiin vielä Shinjoussa jossain maakuntamuseossa kattomassa Shinjou-matsurin viime kesän paraatikalustoa. Ens kesästä tulee kiireinen kun Touhoku on yks Japanin matsurikkaimpia alueita ja haluan nähdä ainakin ne eeppisimmät.

Tänään pidin esitelmän tajuamatta aiheestani mitään ja se kyllä näkyi ja kuului ja kaiken lisäksi vielä myöhästyin omasta esitelmästäni koska tulostaminen koulun koneella osoittautu 20 minuutin prosessiksi. En siis lisää tätä kokemusta cv:heni. Mutta ohi on!!! Aaa nyt kun se karseus on pois alta niin japanin opiskelu on taas ainakin väliaikaisesti hauskaa kunnes koittaa päivä jolloin mun pitää esitellä mun stipendin lopputyön luonnos. Odotettavissa varmaan samanlainen sekoaminen kun viime keväänä kun kirjotin kandintyöni viikossa.

Koulun jälkeen Honoka odotti mua hyisessä sateessa ihan vaan lainatakseen mulle Michael Enden Momon japaniksi. Lisäks se oli askarrellu mulle Okinawa-kirjan sen luokkaretkellä ottamista valokuvista. ,_________, Niiden katselu ei kyl varsinaisesti piristä kun tietää että huomenna on taas luvassa sateenvarjon mukana tempautumista ja tunnilla istumista takki päällä.

Dewa, dewa, ei mulla muuta!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Ensilumi, hatsuyuki




Ensilumi sato korkeimmille vuorille. Ihan kelpo maisemat siis, vaikkei tää koulumatkoille ajoittuva valokuvausharresteeni niille oikein oikeutta teekään. (En muuten kiivenykään vuorelle viime lauantaina koska sato ja laiskotti, ei siis kuvia luvassa aiheesta.)

Tykkään mun Yamagata-elämästä melkoisen paljon. Tääkin päivä oli niinku jostain mangasta tai tyttökirjasta kun istuin koulun jälkeen Natsumin ja yhden opettajaksi opiskelevan Honokan kaa Osakan murretta puhuvan Sugihara-sensein työhuoneessa juomassa ruusunmarjateetä ja syömässä keksejä. Kolme tuntia. Tarkotus oli puhua Suomen koulujärjestelmästä, mutta puhuttiin lähinnä kaikesta muusta ja sit kello olikin jo seittemän. Vaihdettiin Honokan kaa puhelinnumeroita ja ens viikolla lainaan siltä kirjan. Shikoku-obsessioni on jo Yamagatan kuulua, joten Natsumi päätti kysyä Sugihara-senseiltä vinkkejä, kuinka kokea Shikoku jos ei oo rahaa eikä aikaa. Sugiwara-sensei kehotti minua hakemaan matkatoimistosta esitteen ja kattomaan sen kuvia. Aaa rakastan japseja.

Mitä en rakasta on ens maanantai. Pidän lukutunnilla esitelmän tilan estetiikasta teetaiteessa. Esitelmä ei oo vielä valmis, siispä meen koko viikonlopuksi huviretkelle valmistamaan mochia ja kattomaan Totoron muotoista puuta. Näytin lukutunnin tekelettä Natsumille ja sekin osas lukea teesanastosta vaan astian. Miks me ei voida lukea jotain ees vähän inhimillisempää?? Toisaalta tykkään siitä tunnista ku sensei on mehukas harmaahapsi joka tietää kaikesta kaiken ja jakelee melko turhaa mutta kivaa nippelitietoa. Viime tunnilla liekehdin kun opin, että atarimae 当たり前 on tullu siitä ku joku kirjotti touzen 当然 tarpeeks monta kertaa väärin 当前.

Toinen hieman kaukaisempi stressinaiheeni on tämä:



YHYYY. Ostin kirjan. Päätös on nyt tehty. Aion ens kesänä yrittää JLPT:n ykköstasoa. Tämä ei ole hyvä idea. (Kuvan juoma on lempparini mansikkamaitotee eikä liity tapaukseen.)

Lupasin tukiopettaa Natsumille ja Jieunille englantia ruoka- ja umeshu-palkalla. Siitä tulee varmaan aika eeppistä. Jieunin englannin taidot on legendaarisuudessaan Köyliönjärven jään luokkaa. Se ehti jo vaipua syvään masennukseen kun se luuli jonkun sen salaisen ihastuksen facebook-seinälle kirjottamaa englanninkielistä viestiä rakkaudentunnustukseksi kunnes korjasin väärinkäsityksen. Oon antanu englannin yksityisopetusta Suomessa ja varmaan jatkan sitä taas täältä palattuani (kaikki oppilaiksi halajavat ottakaa yhteyttä koska oon täältä saapuessani rahaton, voin opettaa myös japania <3_____<3), mutta japaniksi en oo opettanu ketään koskaan ikinä, joten omakin panokseni on varmaan aika lol. Mutta ainakin saadaan tekosyy nostaa umeshu pöydälle.

Hautajaiskurssilla Yuu-sensei sai idean. (Me ei muuten enää käsitellä hautajaisia koska Yuu-sensei masentu liikaa.) Yks kiinaa opiskeleva japsikaverini oli voittanu jonku kiinan puhekilpailun, joten Yuu-sensei laitto sen pitämään puheen koko luokalle. Ja Kouenin tulkkaamaan se japaniksi, mut englanniksi, Hyojae-oppan koreaksi ja Murin malaijiksi. Siinä sit seisoimme rivissä luokan edessä ja simultaanitulkkasin kiinasta japanin kautta englanniksi ja oli aika kuumottavaa paitsi että oli kylmä ja meillä kaikilla takit päällä.

Ensilumen ja ensitulkkauksen lisäksi tälle viikolle on osunu ensitunnillenukahtamiseni. Saksalaisen tunnille. Enkä ollu edes ainoa. Tänään unohdin, missä luokassa mulla on japanin opettamisen perusteita ja veikkasin kolme kertaa väärin. Suullisella japanilla hämmennyin kun Sugawara-sensei kysy multa, missä oon oppinu kirjottamaan tällasia puheita. Pian sekin tunti palas kuitenkin näihin normaaleihin uomiinsa:
Sensei: Mikä Suomen asukasluku on?
Siiri: En osaa suuria lukuja japaniksi........ (nää sanoo suuret luvut kymmenissä tuhansissa ja en kykene laskutoimituksiin) Viis.....viis.........
Sensei: No kirjota taululle
Siiri: *menee taululle*
Sensei: Viis miljoonaa??? Niin suuressa maassa??
Siiri: Kyl!! Suomen asukastiheys on jotain 17 henkilöä per neliömetri.
Siiri: Neliömetri......neliö..........neliö.... En nyt taida tarkottaa neliömetriä.... Sata metriä???
Siiri: Neliö??? Metri???? Apua!!!! Mitä tarkotan??? Neliökilometri??
Sensei: Mitä tämä tyyppi hourailee
Siiri: D:

Kämpässäni on kylmä. Mua kehotettiin vuoraamaan lattiani foliolla kylmyyden takia. Maailmassa on kaikenlaisia tapoja pitää talvi poissa kotoa. Voi eristää ikkunat tai rakentaa pari takkaa tai folioida lattiansa. Mulle riittää folioidut seinät ja lämpimät aatokset.

torstai 10. marraskuuta 2011

Purikura!






Lollahtelen aina kun näen ton jätskikuvan...........

Tänään toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lintsasin koulusta. Koin pienen piston syömmeissäin ja päätin tunnustaa syntini Jieunille. Jonka vastaus oli ussoo niin mäkin. En enää tuntenut pistoa syömmessäin ja menin Jieunin ja Misakin (mun asuntolakaveri ja kurssikaveri, jotka sattuu vielä olemaan kavereita keskenään koska Yamagata) kaa tekemään sitä mitä tulinkin tänne tekemään eli syömään munkkia ja hampurilaista ja ottamaan potretteja purikurassa (semmonen valokuvauskoppi, jossa saa ikuistaa ittensä erinäisiä taustoja vasten ja koristella kuvansa tilpehöörillä, mutta aikaraja on tiukka ja tunnelma siksi tiivis ja poseeraukset hätäisiä). Karaokeenkin piti mennä, mutta suunnitelmasta luovuttiin toistaiseksi ku räkä lentää ja kurkustani kuuluu outoja ääniä (joilla en siis tarkota lauluääntäni...).

Lauvantaina kiipiän vuarelle!! Kello kahareksa aamulla byhyy. Opiskella ehtii sitte hauras.

Käytän nykyisin takkia kaikkialla muualla paitsi sängyssä ja purikurassa. Yamagatan marraskuu + japanilaiset ikkunat + setsuden (sähkönsäästö ydinvoimalajutskien takia) = <3______<3

Sain eilen käsinkirjotetun postikortin ikemen-parturiltani. Ei sais tottua tämän maan asiakaspalveluun koska sit pääsöö itku Alepassa. Kortissa luki, että tukkani on latvoista kärsinyt ja kaipaa käsittelyä, mutten anna tämän lannistaa minua....... (Sukoshi dameeji ga ookii kara [koska vähän on suuret vauriot], lol eipä paljon lohduta yks sukoshi jos sitä seuraa ookii)

Lopuksi blogin tilannekoominen osuus japanintaitoisille:
Siiri: päläpälä ippatsu ryokou dakara--
Siiri: ....janakute, ippaku ryokou dakara
Natsumi: ....
Natsumi: ippatsu ryokou....
Siiri: ......

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kaze ni tsuite




Sadesäällä sadat varikset kerääntyy mun ikkunan taa. Täkäläiset varikset paitsi raakkuu niin myös nauraa. Ilmeeni kun kuulostelin outoa nauruääntä ja se olikin selkäni takana pomppiva läski lintu.

Varisten lisäksi erilaista on kaikki. Niinku suhtautuminen flunssaan. Oon ollu maanantaista alkaen räkätaudissa, joka ei Suomessa herättäis minkäänlaisia reaktioita, mutta täällä kohtelu on niinku olisin kuolinvuoteellani. Mulla on ystäviltä ja kylänmiehiltä saatuja flunssatroppeja joka lähtöön (kokeilin jotain pulveria, joka väittää tepsivänsä kurkkukipuun, yskään, kuumeeseen, nenän tukkoisuuteen sekä lihassärkyyn, ja olo oli sen jäljiltä aika mielenkiintoinen) ja kännykässä pikaista paranemista toivottavia ja terveellisestä ruokavaliosta muistuttavia viestejä ja jokainen kohtaaminen on alkanu sanoilla ootko kunnossa.

Huono terveydentilani ei tietenkään oo estäny mua ravaamasta giganteissa ja anttiloissa ja liukuhihnasushilla suomalais-korelais-japanilaisessa seurueessa. Oon kartuttanu vaatevarastoani entistäkin hämmentävämmillä luomuksilla ja istunu toisinaan iltaisin korealaisten kämpillä illallisilla, joilla tarot-kortit ovat lennelleet ja umeshu virrannut.

Kävin yks päivä meidän yliopiston kansainvälisten asioiden toimistolla kiikuttamassa pari lippulappua. Sieltä poistuessa ei maailma ole koskaan entisensä. Tällä kertaa tulin ilmottautuneeksi jollekin viikonloppuretkelle kattomaan Totoron muotoista puuta (!!! stay tuned....) ja luvanneeksi, että valmistan joulukuussa voileipiä joidenkin ala-astelaisten kaa. Mua pyydettiin myös leiriohjaajaksi jolleki kersojen viispäiväiselle talvileirille, mutta onneksi oon sen koittaessa sopivasti poikaystäväni kaa Tokiossa niin siitä sain sentään kieltäydyttyä.

Seuraavaksi luon epätoivoisen katseen tyhjyyteen ja kirjotan akateemiselle japanille tiivistelmän Japanin poliittisesta järjestelmästä.

torstai 3. marraskuuta 2011

^________________________^

Perjantaina aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta sit ovellani kolkuteltiin ja oli Halloween-bileet ja otimme jokusen tipallisen sitäsuntätä ja taiwanilainen kaverini soitti korealaista jytää ja sit olikin jo aamu.

Lauantaina aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta olotilani ei ollut mitä parhain. Sain vähän lohtua naamakirjaan ilmestyneistä kuvista pahoinvoivista tovereistani, jotka oli lähteneet jälleen yhdelle Yuu-sensein opintoretkelle kuudelta aamulla. Ja siitä kun heiluin pyykkituvassa ja yks jenkki tuli sinne vartavasten informoimaan mua että I'm gonna clean up my vomit now. Toivuttuani en tehnyt kouluhommia vaan menin Takuyan kaa raamenmestaan, jonka kulhoon olis mahtunu seilaamaan yksi Silja Line. Viereisen pöydän paapaan ryystäminen peitti rahisevan iskelmäradion ja Takuya selitti, kuinka nykylapsoset ei aina tunnista bambulastua raamenissa vaan luulee niitä kelluviksi waribashi-kertakäyttöpuikon palasiksi. Opin myös, että Yamagatassa muuttolinnut palaa talvella ja että samalla lailla ku Suomessa jonkun on aina päästävä pilkille kevätjäillä niin Japanissa on aina joku, joka ajattelee vain vähäsen käväisevänsä joella, vaikka televisiossa pyörii taifuunivaroitus. Käveltiin jotain valaisemattomia sivukujia joilla tuoksu savu ja kala ja ajattelin, kuinka älytöntä on, että mulle vielä maksetaan tästä.

Sunnuntaina aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta sit Shouko sano että mun puhelin on saapunut ja lähdettiin oikeen bussilla hakemaan sitä. Täkäläinen bussisysteemi toimii niin, että bussiin noustessa otetaan numeroitu lappu ja pois jäädessä katotaan ruudulta numeron osottama hinta ja pudotetaan se vähän niinku liukuhihnalliseen säästöpossuun. Ja nyt mulla on oma hohtavanvalkoinen Softbankin puhelin! Reissun jälkeen aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta sit huonepuhelin pirisi ja kutsu kävi alakertaan korealaisten kämpille. Vanha kuomani Natsumi ja uudet korealaiset kaverini Jieun ja Sunhwa teki okonomiyakia omnomnom. Tunnelma oli melko hilpeä ja sitä koristi kauniisti homehtuneet kukkaset, jotka tosiaan saatiin opintoretkeltä jokunen viikko takaperin. Jossain vaiheessa Sunhwa jopa havahtu tilanteeseen ja heitti ne pois. Ite heitin omani pois jo viime perjantaina... Huomenna - tai siis tänään kunhan käyn ensin nukkumassa itteni pois keskiviikosta - on kansallinen vapaapäivä, tällä kertaa kulttuurin päivän muodossa, joten mietittiin, että voitais tehdä sen kunniaksi jotain kultturellia. Päädyimme sähköliikkeeseen. Niin että hyvää kulttuurin päivää vaan kaikille. Tyhjensimme myös umeshu-tölkin. Ja persikkaliköörin.

Siispä maanantainen hautajaisesitelmäni ei yllättäen mennyt kovin vahvasti. Ohessa katkelma esityksestäni:
Siiri: Ja tässä kuvassa hautajaisvieraat...öö.....kävelevät
Luokka: lol

Kuolonköhänkin sain. Eikä asiaa ainakaan parantanu tiistaiaamuinen paloharjotus hyisellä pihalla neljän tunnin yöunilla. Mariko-san määräs mut sammuttamaan puisen liekin vedellä täytetyllä vaahtosammuttimella. Tapahtumasarja:
Letku: *ei irtoa*
Siiri: E, are?!
Palomies: *lähestyy auttaakseen*
Siiri: AAAAAAAAA SUIMASEN
Palomies: *on märkä*
Yleisö: *taputtaa*

Maanantai ja tiistai oli oikeastaan kaikin puolin karseita. Tänään oli taas kivaa! Oon yhä tautinen, mutta aamulla hörpin keskiviikkoiseen tapaani teetä Utsumi-sensein työhuoneessa ja luin murteen roolista vanhusten lääkäripalveluissa ja Utsumi-sensei kysy multa randomilla tykkäänkö kirjottamisesta suomeksi ku oon siinä japaniksi niin hyvä. Saksalaisen tunnilla oli toki tuskallista, katottiin saksalaista sotaelokuvaa ja hyi sitä saksan määrää (ehdin nykyään lukemaan japaninkieliset tekstitykset ilman ongelmia, kyllä musta vielä tätä menoa maisteri joskus saaraha!!), pahempaa ajanhaaskausta ei ookaan ku se kurssi. Mutta kaikki paha pyyhkiytyi mielestäni kun tunnin lopuksi kurssikaverini Misaki anto mulle puhelinnumeronsa! Heiluvien pikachujen ja välkkyvien tähtien täyteiset tekstarit ovat sinkoilleet välillämme. Japaniksi tekstaaminen on sellasta että jos lauseesta tuntuu puuttuvan jotain niin se puuttuva osa on yleensä joko meloni, possu tai invalidilogo. Ens viikolla meen Misakin ja Jieun kaa karaokeen. Siitä tulee mitä luultavimmin traumaattista, koska suunnitelmamme on tulkita Bump of Chickenia, joiden sanotukset ei oo sieltä lyhimmästä päästä:





Kuvia en ole ottanut. Paitsi naamastani että voin jakaa uusimmat epämääräiset vaatemieltymykset kanssanne! Ensivisiittini paikalliseen vaatekauppaan aiheutti lähinnä kuka näihin pukeutuu -reaktion. Sittemmin on selvinnyt, että niihin pukeutuu MINÄ. Tällä maalla on hämmentäviä vaikutuksia muhun.

Viime aikoina olen tykännyt pukeutua mm. vaatteisiin, joissa yhdistyvät 90-luvun koulun joulujuhlat ja pitsipöytäliinat:



Aamut ja illat ja nyt myös päivätkin liihottelen kylillä karvateltassa, jossa yhdistyvät karvat ja teltat:

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Traumaattinen Japani

Sunnuntaina kävin parturissa. Shouko tyylilleen uskollisena suositteli puljua sillä perusteella, että parturi on sangen ikemen. Ja oikeassa oli hän, kerrankin. Kiljuimme koko kotimatkan ja jäimme teini-ikäistymisprosessin tuoksinnassa lähes auton alle?? Japanilainen kampaamokokemus oli aika mielenkiintoinen. Yhden työntekijän toimenkuva oli ainoastaan hiusten välitön lakaiseminen lattialta (joka ikinen millimetrinkin karva siirty komeroon yhdellä balettiliikettä muistuttavalla harjan vedolla), leikkuupaikkojen valmistelu sekä mummojen hartioiden hierominen. Smalltalkkasin ikemenin kaa kaakusta ja karkista ja lopuksi se saatteli meidät takas harmaaseen ulkomaailmaan. Sain myös oman kanta-asiakaskortin, nyt kuulun tänne taas vähäsen enemmän.

Maanantaina meillä oli asuntolan paloharjotuksen teoriaosuus. Se kesti tunnin. Watanabe-san piti kypärää koko tilaisuuden ajan. Taputimme noin viiden minuutin välein, muun muassa kun korealainen dude soitti malliksi oikean hätäpuhelun ja hollantilainen kaverini kävi käytävällä demonstroimassa, kuinka huudetaan tulipalo, tulipalo, kaikki paetkaa. Katottiin Dragon Ball -aiheinen opetusvideo, joka kesti sata vuotta. Vaivuin horrokseen ja havahduin, kun Watanabe-san sano mun nimen ja käski mennä kattomaan palotikkaita Takuyan ja Jameyn kaa. Olen tätä nykyä meidän asuntolan neloskerroksen leader??? Pidimme tätä Jameyn kanssa hyvänäkin läppänä, kunnes selvis, että tämä ei koske vain ens viikon paloharjotusta vaan kaikkea muutakin. Jos joku kerroksestani kaipaa lääkäriä niin meitsi hoitaa ja menee mukaan. Eipä mulla muuta ku et voi pyhä sylvi.

Eilen pidin puheen aiheesta japanilaisen ja suomalaisen karaokekulttuurin erot. Puheeni nauhotettiin. Nauhalle pääsivät aloitussanani apua kuinka tätä käytetään ja sensein sanat voi hyvänen aika, näytä Jameylle sitä. Puheen oli pakko mahtua kolmeen minuuttiin, joten puheeni päättyy kesken sanoihin oho mitä ai loppu. Mut muuten se meni ihan hyvin, näin kun opettaja kirjotti joka kohtaan arvosanaksi vitosen! Ens viikolla meillä on tunnilla puhekisa aiheella Yamagatan viehätys. Ja katastrofialttiudestaan huolimatta tää kurssi on ehkä mun lemppari, ryhmän tunnelma on varsin epäkuivakka. Vihaan esiintymistä ja sensei ja korealaiset dudet pilkkaa mua joka tunti ja silti tunnin päätteeksi oon ihan mehuissani??

Tänään en ollut mehuissani. Laahustin kouluun, voin surkeasti ja lähdin kotia ku Utsumi-sensei käski. Kotona nukuin ja nyt kun kello lähenee keskiyötä niin oonkin taas sopivasti elämäni kunnossa. Katottiin muuten Utsumi-sensein kaa tällanen video naapuriprefektuurin Akitan Namahage-juhlasta:



Kersoille opetetaan, että toi Namahage-heebo tulee jos ne ei oo kunnolla. Ja koska toi heebo on myös jumala, se halaa kaikkia hysteerisinä parkuvia kersoja hyvän onnen suomiseksi. Traumaattinen Japani. <3_____<3 Akitan poliisi on luonu Namahagen tervehdyksen (悪い子はいねがー、泣く子はいねがー warui ko wa inegaa, naku ko wa inegaa, onko täällä tuhmia lapsia, onko täällä itkeviä lapsia) pohjalta Choujin Neigaa -nimisen (超神ネイガー)supersankarin, joka eroaa perinteisistä supersankareista siinä, että se ei pelasta vaan käskee kansalaisia pitämään parempaa huolta itestään Akitan murteella. Ja siinä olikin blogini sivistävä osuus siltä varalta, että joku opetusministeriön virkamies googlaa, mitä oikein puuhaan niiden rahoilla.........

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Päiväni animehahmona



Kuva on meidän koulun ikkunasta. Tänään oli meidän koulun perinteisen festivaalin eka päivä. Klubit järjesti esityksiä ja myi kojuruokaa. Kaikki oli just niinku animesta. Söin vartaita ja kävelin käsikynkässä kiinalaisen kaverini kaa ja vilkuttelin tutuille (oon ollu täällä kuukauden ja mulla on enemmän tuttuja ku Suomessa) ja pidin pupunkorvia kiitos korealaisen herrasmiehen joka aina härnää mua. Se myös pakotti mut ostamaan taiwanilaista teetä, jonka pohjalla oli monta senttiä jotain limapalloja. Ei ollut ihan minun kuppini teetä se.

Mun saksaa opiskelevat kaverini piti saksankielisiä maita esittelevää pajaa, ja oli pakko piipahtaa velvollisuudentunnosta. Ilmeeni kun pajassa soi Udo Jürgens, joka herättää perheessäni monenlaisia tuntemuksia. Ja jos tämä ei ollut tarpeeksi randomia, niin toisessa luokassa oli esillä yhden tyypin ulkomaanmatkojen satoa ja yksi niistä oli Veikkaaja-lehti kannessaan Antti Muurinen. Arvostin. Käytiin myös tsekkaamassa paritanssiklubin ohjelmisto; japsimiesten jäykkyydestä sanotaan kaikenlaista, mutta siel oli muutama aika vaikuttava 150-senttinen ricky martin!

Suurimman osan ajasta varmaan kuitenkin vaan istuttiin koulun portailla, syötiin yakisobaa ja lollailtiin. Tää kiinalainen stipendikollegani on uus sielunkumppanini. Mun ja kiinalaisten ainoa yhteinen kieli on japani ja se on aika jännää. Ennen tätä vaihtoani japani oli vaan japanilaisille puhumista varten.

Festivaali jatkuu huomenna, mutta mulla on Shoukon varaama parturiaika ja kouluun liian pitkä matka pikapiipahdukselle, joten taidan jättää väliin. Käy vähän sääliksi kaverini Takuya, joka joutuu kököttämään koko päivän tutkijankopissaan esittelyvalmiudessa (viime vuonna kopissa oli käynyt koko päivän neljä uteliaista) vaikka pihalta saa okonomiyakia hiroshimalaistyyliin, mutta tukkani on kuitenkin tärkiee ku sen moikkaamaan meneminen!

Ei hassumpi matkaanlähdön eka kuukausipäivä. Eikä yhtään hassumpi paikka. Tää Yamagata.

perjantai 21. lokakuuta 2011

I'm a legal alien

Aamulla istuin auringonvalossa vihreän teen ääressä eläkeläistoverini kanssa puhumassa Kreikan taloudesta ja Suomen politiikasta (perussuomalaiset on tästälähin japaniksi ippan no finrandojin, tästä se kääntäjän ura urkenee.......). Alakerrasta kuulu vuoroin herra Miuran huilunsoittoa ja vuoroin kiinan lausuntaa. Huilunsoiton herra Miura alotti viime vuonna ja kiinan viime viikolla, joten kumpikaan ei ollu erityisen sulosävelistä.

Iltapäivästä kipaisin kaupungintalolla hakemassa ulkomaalaishenkkarini ja päätin vaihteen vuoksi kävellä kouluun Nanokamachin kautta. Ohessa kuvamateriaalia koulumatkaltani.










(Toi vipa kuva on meidän koulun pihasta.) Jepjep. Jotkut kulkee kouluun ruuhkajunalla, jotkut asuu Yamagatassa. Tämän paikan kiireisyyttä kuvaa varmaankin se, kun tänään joku paappa pysähty mopollaan keskelle autotietä, kaivo silmälasit povitaskustaan, sovitteli ne päähänsä ja jatko matkaansa. Enkä vaihtais täältä Tokioon tai edes Sendaihin enää mistään hinnasta. <3______<3

Professori ei muuten tappanu mua, vaan kysy, olinko kirjottanu mailit ihan ite ja kun sanoin että joo, sain sellaset ylistykset että sekosin ja menin huumassa vaatekauppaan ja törsäsin 6000 jeniä.

Olin jo kirjottamassa, kuinka huomenna on eka vapaa lauantaini miesmuistiin (sain siirrettyä Miura-sanin teehetken perjantaille) ja mulla suunnitelmissa kykkiä koko päivä kotona ja olla forever alone, mutta sit kiinalainen toverini ilmesty ovelleni ja kysy seurakseen meidän yliopiston kulttuurijuhlaan. Lähtö kymmeneltä aamulla, hyvästi viikon ainoa lepopäiväni. @___@ No en kyllä valita. Ehkä mulle vihdoin selviää tämän kaverini nimi.......... Mulla on kolme kiinalaista kaveria enkä osaa kenenkään nimeä.