Näytetään tekstit, joissa on tunniste wtf. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste wtf. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Tokion bisneksiä
Ja expaa sataa! Ny kävi nii notta lokakuusta alakae meikäsiiri raportoo taas ulukomailta. Pääsin Tôdaihin äksdee. Enpä kyllä olis muutama vuosi sit uskonu, että voisin edellisen lauseen joskus totuudenmukaisena kirjottaa. Seuraavan vuoden ajan harmaiden hiusteni lähde on Department of Language and Information Sciences, Graduate School of Arts and Sciences, University of Tokyo. 東京大学大学院総合文化研究科言語情報科学専攻 japaniksi.
Oon palannut! Omatase shimashita. En tiedä, onko liian outoa kirjottaa Tokio-elostani blogissa jonka nimi on Yamagata monogatari, mutta uudenkin blogin tekemisessä on kaikenlaista turhaa vaivaa. Ehkä teen sen silti. Palaan asiaan.
Sansai-soban, yhden hengen karaoken, onnenamulettien, paistorasvankäryisten kesäkatujen ja loputtomien seminaariesitelmien luvatussa maassa tavataan! Katastrofin ainekset ovat kasassa. Epäilen jo valmiiksi mielenterveyttäni japaninkielisillä maisterikursseilla hengailun suhteen, mutta kaikkea pitää kokeilla paitsi kansantansseja ja nekin tanhut tuli tanhuttua jo ala-asteella niin eihän tässä oo enää mitään hävittävää.
Mulla on muuten aamulla kaks tenttiä ja arvatkaa vaan, pysyykö mulla Tôdai-täpinöissäni edes kynä kädessä. Tällä hetkellä multa onnistuu kieriskely, kirmailu, hengenhaukkominen sekä mihin soppaan sitä onkaan taas tullu lusikkansa työntäneeksi -facepalm, ei oikein muu.
torstai 30. elokuuta 2012
163/180
Kello on jotain neljä ehkä viis. On vähäsen kuuma (eilen uutisten mukaan jo viidestoista päivä tässä kuussa kun lämpötila on yli 35) niin nukkuminen tapahtuu epämääräisinä kellonaikoina (ok tekosyyt sikseen, oon hereillä koska animen katselmointi on öiseen aikaan vaan niin paljon tunnelmallisempaa). Tulipa tossa äsken outo tunne, että mitä jos tsiigais mun JLPT-rekisteröintitiedot, vaikka tulokset luvattiinkin postittaa vasta syyskuussa.
No ihan hyvä että tsiigasin.
Tää oli eka ja nähtävästi myös vika yritykseni JLPT:n maailmassa. Tuloksen nähtyäni tärisin. Sit tuli voimakkain maanjäristys aikoihin ja tärisin lisää.
Samaiseen kokeeseen valmistautuville neuvoisin, että lukekaa japaniksi älkääkä japania. Ostin kaikenlaisia treenauskirjoja; yhtä vähän selasin ja toisesta tein kaks kappaletta. Kuluneena vuonna opiskelin hyvin vähän japania. Sen sijaan luin paljon tieteellisiä artikkeleita japaniksi. Katoin joka päivä uutiset. Elin, söin ja nukuin japaniksi.
Huono puoli tässä on, että olin jo onnistunu tsemppaamaan itteäni Suomeen paluuseen ja välillä jopa vähän kyllästynykin olooni täällä, mutta nyt puhkun taas uutta intoa ja kyllästyminen on tyystin kaikonnu ja tuntuu että voisin jättää yöunet väliin ja mennä heti auringon noustua viraston ovelle jonottamaan into piukassa että pääsen keräämään papereihini punaisia leimoja.
Jokohan sitä hiljalleen uskaltais sanoa osaavansa japania.
No ihan hyvä että tsiigasin.
Tää oli eka ja nähtävästi myös vika yritykseni JLPT:n maailmassa. Tuloksen nähtyäni tärisin. Sit tuli voimakkain maanjäristys aikoihin ja tärisin lisää.
Samaiseen kokeeseen valmistautuville neuvoisin, että lukekaa japaniksi älkääkä japania. Ostin kaikenlaisia treenauskirjoja; yhtä vähän selasin ja toisesta tein kaks kappaletta. Kuluneena vuonna opiskelin hyvin vähän japania. Sen sijaan luin paljon tieteellisiä artikkeleita japaniksi. Katoin joka päivä uutiset. Elin, söin ja nukuin japaniksi.
Huono puoli tässä on, että olin jo onnistunu tsemppaamaan itteäni Suomeen paluuseen ja välillä jopa vähän kyllästynykin olooni täällä, mutta nyt puhkun taas uutta intoa ja kyllästyminen on tyystin kaikonnu ja tuntuu että voisin jättää yöunet väliin ja mennä heti auringon noustua viraston ovelle jonottamaan into piukassa että pääsen keräämään papereihini punaisia leimoja.
Jokohan sitä hiljalleen uskaltais sanoa osaavansa japania.
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Hana yori soba
Sakuranväristä sadepäivää:
Ja tämän kaiken keskellä meidän teltta:
Siirryin juomapuolelta myymään tota sobaa. Oon syöny sobaa nyt viikon vähintään kerran päivässä. Se on liikaa. Huomatkaa random hattara, jonka työtoverini mulle tyrkytti..........
Sain Koreaan palanneelta toveriltani perintönä pyöränrämän, jonka toinen toverini kunnosti ajokelvolliseksi. Paitsi että japanilaisista pyöristä puuttuu jarrut polkimista, joten pelkään aina että loppu on lähellä kun viiletän holtittomasti pomppuisaa alamäkeä ja temppelit ja sakurat ja mummot ja koirat ja kissat vilisee ohi.
Koulussa oon käyny nukkumassa tunneilla ja tuntien jälkeen kiitäny soba-tiskille, jossa vierähtää aina loppuilta. Mun vaatteet haisee paistorasvalta ja kalmarilta. Tätä kokemusta on hivenen vaikea kuvailla. Se on yhtä aikaa karseaa ja maailman parasta. Japanilaiset tykkää sakuroista, koska ne symboloi hetkellisyyttä ja kaiken ohikiitävyyttä. Ja ohikiitävää on tämä soba-uranikin. Ja koko aikani Japanissa. Sitä on jäljellä enää neljä kuukautta. Soba-uraani on jäljellä kolme päivää. Ei huvittais yhtään mennä sinne huomenna 12 tunniksi seisoskelemaan, mutta sit kun tiistai koittaa ja tää on ohi, voipi tulla suru happi-takkiin ku en enää pääsekään facepalmaamaan ojisaneille ja vilkuttamaan asiakkaille. Tänään meinasin tukehtua makkaraan, kun sobakollega-ojisan sanoi Jieunille seuraavaa: "Niin teillä siellä Koreassahan kauneusleikkaukset on yleisiä. Mites sinä, ootkos sinä kauneusleikkauksessa käyny, siis niinku......make face?" Adlkflfkldfk ojisan wtf aaah you'll be missed.
Toissapäivänä mua haastateltiin televisioon. Tänään aika moni koulutyttö kävi sanomassa, kuinka ne näki mut teeveessä. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDddddddddddddddddddddddd Joku asiakas kysy multa, oonko mahdollisesti syntyny Japanissa. Tuntematon seurue, johon lyöttäydyin viime viikolla kuppilassa erinäisiä juomia nauttineena sattui myös paikalle, koska Yamagata on Yamagata. Ja pari tuttuani, joille obasan päätti antaa kaiken ilmaiseksi koska ne oli juurikin mun tuttujani. Yks ojisan katsahti tänään kumppareitani ja totesi että oot sinä kyllä aikamoinen. :DDDD
Yks päivä kun hiihtelin kylänraittia töistä asuntolalle säkissä kolme ojisanin lahjoittamaa yakisobaa ja kolme onigiria, kävelin hetken selkä menosuuntaan nähdäkseni vuoret paremmin. Yakisoba haisi ja vuoret sinersi ja vähän matkan päästä kuulu mun nimeä huutava ääni. Ja mä tajusin, että oon tainnu huomaamattani kotiutua tänne. Ja se onkin vähän surullisempi juttu.
Ja tämän kaiken keskellä meidän teltta:
Siirryin juomapuolelta myymään tota sobaa. Oon syöny sobaa nyt viikon vähintään kerran päivässä. Se on liikaa. Huomatkaa random hattara, jonka työtoverini mulle tyrkytti..........
Sain Koreaan palanneelta toveriltani perintönä pyöränrämän, jonka toinen toverini kunnosti ajokelvolliseksi. Paitsi että japanilaisista pyöristä puuttuu jarrut polkimista, joten pelkään aina että loppu on lähellä kun viiletän holtittomasti pomppuisaa alamäkeä ja temppelit ja sakurat ja mummot ja koirat ja kissat vilisee ohi.
Koulussa oon käyny nukkumassa tunneilla ja tuntien jälkeen kiitäny soba-tiskille, jossa vierähtää aina loppuilta. Mun vaatteet haisee paistorasvalta ja kalmarilta. Tätä kokemusta on hivenen vaikea kuvailla. Se on yhtä aikaa karseaa ja maailman parasta. Japanilaiset tykkää sakuroista, koska ne symboloi hetkellisyyttä ja kaiken ohikiitävyyttä. Ja ohikiitävää on tämä soba-uranikin. Ja koko aikani Japanissa. Sitä on jäljellä enää neljä kuukautta. Soba-uraani on jäljellä kolme päivää. Ei huvittais yhtään mennä sinne huomenna 12 tunniksi seisoskelemaan, mutta sit kun tiistai koittaa ja tää on ohi, voipi tulla suru happi-takkiin ku en enää pääsekään facepalmaamaan ojisaneille ja vilkuttamaan asiakkaille. Tänään meinasin tukehtua makkaraan, kun sobakollega-ojisan sanoi Jieunille seuraavaa: "Niin teillä siellä Koreassahan kauneusleikkaukset on yleisiä. Mites sinä, ootkos sinä kauneusleikkauksessa käyny, siis niinku......make face?" Adlkflfkldfk ojisan wtf aaah you'll be missed.
Toissapäivänä mua haastateltiin televisioon. Tänään aika moni koulutyttö kävi sanomassa, kuinka ne näki mut teeveessä. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDddddddddddddddddddddddd Joku asiakas kysy multa, oonko mahdollisesti syntyny Japanissa. Tuntematon seurue, johon lyöttäydyin viime viikolla kuppilassa erinäisiä juomia nauttineena sattui myös paikalle, koska Yamagata on Yamagata. Ja pari tuttuani, joille obasan päätti antaa kaiken ilmaiseksi koska ne oli juurikin mun tuttujani. Yks ojisan katsahti tänään kumppareitani ja totesi että oot sinä kyllä aikamoinen. :DDDD
Yks päivä kun hiihtelin kylänraittia töistä asuntolalle säkissä kolme ojisanin lahjoittamaa yakisobaa ja kolme onigiria, kävelin hetken selkä menosuuntaan nähdäkseni vuoret paremmin. Yakisoba haisi ja vuoret sinersi ja vähän matkan päästä kuulu mun nimeä huutava ääni. Ja mä tajusin, että oon tainnu huomaamattani kotiutua tänne. Ja se onkin vähän surullisempi juttu.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Irasshaimase
Aloitin uraputkeni Japanissa. Vastuualueeni on meidän kojun juomat ja siinä ohessa välillä myös dangot ja jätskit. Suomessa myymiseen riittää, että pönöttää siellä tiskinsä takana ja sanoo hei jos joku uskaltautuu tarpeeks lähelle, mutta täällä on hieman toisenlaiset kuviot. Huutelen päivät pitkät irasshaimase (tervetuloa) kaikille mahdollisille ohikulkijoille ja tyhjälle puistollekin ja kiittelen kaikkia, jotka vaan ostaa mitään mistä tahansa meidän pisteestä. Lisäksi tehtäviini kuuluu viihdyttää teltan vanhinta paappaa, joka istuu lähinnä teltan takahuoneessa kirstunvartijana ja ärjyy sieltä käsin toisinaan jotain yamagataksi. Ja on kestokännissä ja huutaa mulle koko ajan että kue omae (=syö epäkohteliaalla miesten puheella). :DD Siispä popsin päivät pitkät ihan paisessa hattaraa, yakisobaa, onigiria, konnyakua, karaagea ja lohkoperunakippoja paapan valvovan katseen alla samalla kun tämä paappa horisee päättömiä ja tituleeraa mua tutuilleen ruotsalaiskaunottareksi. :DDDddddddd
Kirsikkapuut on yhä paljaita ja ilma tasaisen harmaa ja tuulta piisaa kaikista ilmansuunnista. Tänääkin päivä kulu lähinnä jumppaillessa ja kaffipannua halaillessa ja sit pääsinkin jo etuajassa kotia. Töissä pitää käyttää happi-takkia, jonka alle ei mahdu päällystakkia, joten kalisutellaan hampaita ja tapetoidaan ittemme kairoilla (vaatteiden alle liimattava kuumentuva läpyskä) ja hoetaan ojisanien kaa kilpaa samui. Tai no minä sanon samui ja ojisanit sammi.
Töissä on välillä aika kuumottavaa, mutta toisaalta on viihdyttävää seurailla japanilaisia tiskin takaa. Pikkupoikia, jotka ei vielä osaa avata ramunea kunnolla mutta ostaa sitä silti ja painiskelee sen jälkeen sen pullon kanssa tovin; ala-astelaisia jotka tuijottaa juomavalikoimaani silmät lautasina ja supisee touhokuksi että dou subbe (mikä valitaan); mummoja, jotka saapuu seurueissa jakkupukuisten ja lippua heiluttavien ryhmämatkavetäjien kannoilla.
Eilen joku entinen baseball-pelaaja nykyinen tv-reportteri nimeltä Punch Satou (.......) saapui puistoon nähtävyydeksi. Yks kojumme obasaneista liekehti tästä mulle täysin tuntemattomasta talentista niin paljon, että sen oli aivan pakko päästä yhteiskuvaan tämän öh Punch Satoun kaa. Joten se tarttu mua käsivarresta ja kilju et Shiiri-chan iiih nyt äkkiä Punch Saitou on täällä iih mennään. Kipitimme tien poikki kohti tämän julkimon patsastelupaikkaa, obasan liekehdintä- ja minä yhyyy-moodissa. Punch Saitoun valkoinen puku ja hammaskuoret välkehti kilpaa aamuauringossa. Obasan pyysi, josko Punch Saitou voisi tulla meidän kaa yhteiskuvaan. Koska minä kuulemma halusin????????? Asdlkflfkdlfkldkflkfd. :DDDDDDDDDDddddddddddd Otimme sitten yhteiskuvan. Minä ja obasan ja Punch Saitou ja joku täysin random paikalle eksynyt mies. Kuvassa minä ja Punch Saitou paiskaamme kättä.
Tänään ojisan päätti, että elämässäni on tullut aika käyttää hattarakonetta. (Hattara on muuten japaniksi watagashi.) Ei siitä sit sen enempää........ Lollailtiin Jieunin kaa vedet silmissä sen koneen äärellä ja ojisanin tuomio tuotoksestamme oli dame. Joku Tokiosta saakka autolla tullu tyylikäs eläkeläispariskunta halus myös ottaa meistä kuvan ja lähettää sen kuvan sit meille sieltä Tokiosta???
Niin mulla kävi tänään myös tällanen asiakas, johon on ihan hyvä lopettaa:
Sakura-kuvia varmaan ensi numerossa!
Kirsikkapuut on yhä paljaita ja ilma tasaisen harmaa ja tuulta piisaa kaikista ilmansuunnista. Tänääkin päivä kulu lähinnä jumppaillessa ja kaffipannua halaillessa ja sit pääsinkin jo etuajassa kotia. Töissä pitää käyttää happi-takkia, jonka alle ei mahdu päällystakkia, joten kalisutellaan hampaita ja tapetoidaan ittemme kairoilla (vaatteiden alle liimattava kuumentuva läpyskä) ja hoetaan ojisanien kaa kilpaa samui. Tai no minä sanon samui ja ojisanit sammi.
Töissä on välillä aika kuumottavaa, mutta toisaalta on viihdyttävää seurailla japanilaisia tiskin takaa. Pikkupoikia, jotka ei vielä osaa avata ramunea kunnolla mutta ostaa sitä silti ja painiskelee sen jälkeen sen pullon kanssa tovin; ala-astelaisia jotka tuijottaa juomavalikoimaani silmät lautasina ja supisee touhokuksi että dou subbe (mikä valitaan); mummoja, jotka saapuu seurueissa jakkupukuisten ja lippua heiluttavien ryhmämatkavetäjien kannoilla.
Eilen joku entinen baseball-pelaaja nykyinen tv-reportteri nimeltä Punch Satou (.......) saapui puistoon nähtävyydeksi. Yks kojumme obasaneista liekehti tästä mulle täysin tuntemattomasta talentista niin paljon, että sen oli aivan pakko päästä yhteiskuvaan tämän öh Punch Satoun kaa. Joten se tarttu mua käsivarresta ja kilju et Shiiri-chan iiih nyt äkkiä Punch Saitou on täällä iih mennään. Kipitimme tien poikki kohti tämän julkimon patsastelupaikkaa, obasan liekehdintä- ja minä yhyyy-moodissa. Punch Saitoun valkoinen puku ja hammaskuoret välkehti kilpaa aamuauringossa. Obasan pyysi, josko Punch Saitou voisi tulla meidän kaa yhteiskuvaan. Koska minä kuulemma halusin????????? Asdlkflfkdlfkldkflkfd. :DDDDDDDDDDddddddddddd Otimme sitten yhteiskuvan. Minä ja obasan ja Punch Saitou ja joku täysin random paikalle eksynyt mies. Kuvassa minä ja Punch Saitou paiskaamme kättä.
Tänään ojisan päätti, että elämässäni on tullut aika käyttää hattarakonetta. (Hattara on muuten japaniksi watagashi.) Ei siitä sit sen enempää........ Lollailtiin Jieunin kaa vedet silmissä sen koneen äärellä ja ojisanin tuomio tuotoksestamme oli dame. Joku Tokiosta saakka autolla tullu tyylikäs eläkeläispariskunta halus myös ottaa meistä kuvan ja lähettää sen kuvan sit meille sieltä Tokiosta???
Niin mulla kävi tänään myös tällanen asiakas, johon on ihan hyvä lopettaa:
Sakura-kuvia varmaan ensi numerossa!
lauantai 24. joulukuuta 2011
Shiiri-senseistä ja vähäsen muistakin senseistä
Merii kurisumasu! Se on täälä! Talaviloma! Ahahaha ohohoho klalklsakdslkd aaaaaaaa. Tätä on odotettu, sen verran tiltikästä menoa ollu koulussa viime aikoina. Sinne meni ekat kolme kuukautta Yamagatassa. Hullua. Ajattelen nykyään japaniksi. Mulla on pieniä ongelmia muotoilla näitä entryjä suomeksi. Tää ajattelun muuttuminen japaniksi on tosin tapahtunu aika hiljattain ja vaivihkaa. Siks en ihan ymmärrä, ku tänne peräkylillekin on kiiriny huhu, että tänä vuonna Helsingin yliopiston kautta vaihtoon hakeneista osaa oltais lähettämässä Japaniin vaan lukukaudeksi. Miksi??? Miten meidän laitokselta on tarkotus valmistua Japanin asiantuntijoita, jos Japanissa saa olla hädin tuskin puoli vuotta?
Niin että eipä mulla muuta ku rakkaat opiskelijakollegat, unohtakaa nihkeät yliopistojen väliset vaihdot ja hakekaa tätä stipendiä. Saan olla täällä 12 kuukautta ja mulle maksetaan kesälomankin viettämisestä ja se on varsin mukavaa.
Joulukuu on merkkihenkilöiden syntympäivien aikaa. Tänään Japanin keisari, ylihuomenna Jeesus, viime viikolla minä ja korealainen kaverini Chon-a (miten ikinä sen nimi sit onkaan tarkotus kirjottaa). Meillä oli pienimuotoiset yhteissynttärit, joissa tarjoiltiin korealaista merileväsoppaa ja nabe-sekametelipataa ja Nacchanin hankkima kaakku.
Seuraavana aamuna menin vaihteeksi Miura-sanille darrassa, mutta se on vain kamala muisto enää. Osallistuin darrassa myös tiedekuntamme vaihtareiden kehitystilaisuuteen, jossa tykytteli kyllä tiltti sekä päänsärky sen verran pahasti, että teki mieli käydä huutamassa mikkiin lopettakaa tämä paskanjauhanta ja mennä kaverini labraan nukkumaan. Meidän piti kaikkien väenvängällä keksiä vuorotellen joku valituksenaihe ja sit kun valitukset ja kehitysehdotukset oli sanottu niin tilaisuuden isäntä tyyty sanomaan sore wa shou ga nai (ei voi mitään) asdfggjhll Japani toisinaan.
Lauantaina aivan liian varhaiseen kellonaikaan matkustin paikallisjunalla vuorten keskelle Sakuranbohigashineen. Kirsikkaviljelmät taipu lumen painosta ja lumisateen jälkeinen taivas oli matalalla. Vedin kokkikurssin! Kyllä. Minä Siiri Kankaanpää opetin japanilaisia kotirouvia kersoineen valmistamaan suomalaisen perunasalaatin ja sain siitä palkkaa. Uskokaa tai älkää, mutta perunasalaattimme onnistui mainiosti ja jopa kersat tykkäs siitä. Koulu sai mulle osotettuja kiitospuheluita näiltä kotirouvilta. Jotka puhutteli mua koko päivän nimellä Shiiri-sensei tai ihan vaan sensei. Something did not feel quite right. :D Ykskin rouva kysy että Shiiri-sensei, mitä mieltä vanhempanne olivat siitä, että päätitte lähteä yksin Japaniin ja toinen että voi sensei, te puhutte niin kaunista japania että kuinka voi olla että olette olleet täällä vasta kolme kuukautta.
Sakuranbohigashinestä mulla on vaan yks surkealaatuinen kännykkäkuva ja senkin otin paluumatkalla liikkuvan auton ikkunasta ku joku paikallinen mummo tarjoutu kuskaamaan mut Yamagataan. Tämä visiitti ei kuitenkaan jäänyt viimeisekseni, sillä sain jo kutsun kotirouvien meksikolaiseen iltaan.... Ehkä ens kerralla otan kuvan jopa kameralla! Sakuranbohigashine saikou!
Tässä onpi jonkun asiansa osaavan Higashine-kuvia. Toi tyyppi on muutenki ottanu sellasia otoksia, että haluaisin niiden perusteella tulla tänne, jos en asuisi täällä jo valmiiksi. Menkää siis tänne jos haluatte tsiigailla jokapäiväisiä maisemiani. Mun lempparipaikkoja tässä kaupungissa on esim. Yakushimachi ja Kojirakawa-chou, jossa meidän yliopistokin sijaitsee.
Sunnuntaina kävin järjestämässä kersain joulukekkerit. Joku kersa kutsu mua koko pirskeiden ajan nimillä Finrando ja Kankaanpaa. Shin-chan eli oikealta etunimeltään Shintarou oli pukeutunu joulupukiksi ja vaati, että sitä kutsutaan juhlien ajan nimellä Shintaclaus. (Shin-chan on meidän yliopiston kansainvälisen osaston tyyppi jonka kaa mailailin ylimuodollisia maileja ennen tänne tuloani, elin aina siinä siinä uskossa että se olis vähintään 60-v mutta täällä paljastukin, että se on mua vaan vuoden vanhempi.) Siitäkös Shintaclausillamme riemu repes, kun Jamey sano että Hollannissa joulupukin sijaan tulee Sinterklaas.
Kuvassa minä ja ryhmäni Pipari esitellään luomustamme.... Ala-asteikäisten sisarusten Yuka-chanin ja Daiki-kunin taiteellinen visio poikkesi hieman omastani, joten tää teos edustaa enemmän heidän näkemystään. Televisioonkin päästiin vaihteeksi ja Yomiuri shinbuniin. Takuya ei tosiaan liiotellu syksyllä sanoessaan, että Yamagatassa uutiskynnyksen ylittää aiheet päärynät ovat tällä viikolla herkullisia ja kylän X lapsoset kävivät kouluretkellä.
Siitä huolimatta ja juuri siksi Yamagata sydän-sydän. Tossa yks päivä hautajaiskurssin Yuu-sensei kurvasi asuntolan pihaan tuomaan Caseyn, jonka kaa se oli ollu vaihteeksi raamenilla. (Casey on tätä nykyä japanin alkeiskurssin ainoa oppilas ku lempijenkkini ei kestäny enää ja lähti takas Teksasiin, joten niiden oppitunnit koostuu lähinnä raamenilla käymisestä, Yamagatan yliopisto for the win yms. Yuu-sensei ei edes oo japanilainen vaan taiwanilainen ja sen kyllä huomaa aksentista, mutta se pitää japanin nollatasosta lähtevää kurssia koska se on opettajista ainoa, joka osaa edes auttavasti englantia vaikka lausuukin ancient tomb asian tomb.) Sitten se avas autonsa ikkunan, huikkas mulle Shiria-san hyppää kyytiin ja heitti mut huvikseen kouluun. Näin meillä Yamagatassa.
Maanantai-iltana karistan Yamagatan lumet kalsareistani ja matkustan etelän lämpöön Tokioon! Matkustan yöbussilla. Oon kuullu siitä kavereiltani pelkästään huonoa. Matkani kestää 8 tuntia. Saavun Tokion asemalle kuudelta aamulla. Poikaystäväni lento saapuu joskus keskipäivällä. Et jos joku kaipaa vaik karaokeseuraa Tokiossa aamuseittemältä niin ottakaahan yhteyttä....
Byhyyy. Sit ku joskus ehkä valmistun niin haluaisin olla japanin kääntäjä ynnä japanin opettaja. Oon jutskaillu Kurosawa-sensein ja Utsumi-sensein kaa japanin opettajaksi ryhtymisestä aina toisinaan ja ne on sanonu että joojoo ehdottomasti Shiiri-san nara nandemo dekiru. Ja nyt kävi niin että meillä olis ilmeisesti Helsingissä jonkinlainen japanin aineenopettajaksi pätevöitymisen seminaari mutta meikäsiiri on no täälä. Jos joku on menossa sinne nii kertokaa mulleki mitä siel sanottiin. ._________. Haluan japanin opettajaksi!! T. Sensei87.
Kiitos muuten kaikki te armoitetut sielut jotka vastasitte mun kuivakkaan kyselyyn! Yritin kovasti vääntää esitelmän käsikirjotusta ja powerpointteja jonkinlaiseen Kuwahara-senseille esiteltävään muotoon mutta sitten tuli kiireitä ja sensei sanoi että eihän tää oo mitään valmiiseen päinkään ja käski mun mennä tietokoneluokkaan ja siellä tietokoneluokassa annoin kaikkeni vailla ruokaa ja juomaa niin että lähes pyörryin ja kun menin esittelemään tekeleeni senseille uusiksi niin tuomio oli eihän tämä oo valmista nähnykään. Sensei kysy, onko mulla suunnitelmia lomaksi. Sanoin meneväni Tokioon. Sensei käski mun vääntää esitelmäni Tokiossa. Sanoin tekeväni sen valmiiksi ennen lähtöä. Sensei lollasi päin naamaani ja sanoi niin varmaan......Ja että "kysyin just korealaisilta, onko niiden esitelmät varmasti hyvällä mallilla ja kaikki vakuutteli että kyllä kyllä tehdään ihan just valmiiksi, mutta ne mitään tee!" Kuwahara-sensei joka aina pilkkaa mut maan rakoon. <3____<3 Ikävä kyllä tiemme eroavat helmikuussa koska en aio ottaa puhekurssia kevätlukukaudella.
Huuh tulipa taas tekstiä. Olen puhunut. Jos en näyttäydy täälä ennen Tokion-reissuani niin yoi otoshi o omukae kudasai (=hyvää uutta vuotta ennen vuoden vaihtumista, vuoden vaihduttua toivotus on akemashite omedetou gozaimasu)!
Niin että eipä mulla muuta ku rakkaat opiskelijakollegat, unohtakaa nihkeät yliopistojen väliset vaihdot ja hakekaa tätä stipendiä. Saan olla täällä 12 kuukautta ja mulle maksetaan kesälomankin viettämisestä ja se on varsin mukavaa.
Joulukuu on merkkihenkilöiden syntympäivien aikaa. Tänään Japanin keisari, ylihuomenna Jeesus, viime viikolla minä ja korealainen kaverini Chon-a (miten ikinä sen nimi sit onkaan tarkotus kirjottaa). Meillä oli pienimuotoiset yhteissynttärit, joissa tarjoiltiin korealaista merileväsoppaa ja nabe-sekametelipataa ja Nacchanin hankkima kaakku.
Seuraavana aamuna menin vaihteeksi Miura-sanille darrassa, mutta se on vain kamala muisto enää. Osallistuin darrassa myös tiedekuntamme vaihtareiden kehitystilaisuuteen, jossa tykytteli kyllä tiltti sekä päänsärky sen verran pahasti, että teki mieli käydä huutamassa mikkiin lopettakaa tämä paskanjauhanta ja mennä kaverini labraan nukkumaan. Meidän piti kaikkien väenvängällä keksiä vuorotellen joku valituksenaihe ja sit kun valitukset ja kehitysehdotukset oli sanottu niin tilaisuuden isäntä tyyty sanomaan sore wa shou ga nai (ei voi mitään) asdfggjhll Japani toisinaan.
Lauantaina aivan liian varhaiseen kellonaikaan matkustin paikallisjunalla vuorten keskelle Sakuranbohigashineen. Kirsikkaviljelmät taipu lumen painosta ja lumisateen jälkeinen taivas oli matalalla. Vedin kokkikurssin! Kyllä. Minä Siiri Kankaanpää opetin japanilaisia kotirouvia kersoineen valmistamaan suomalaisen perunasalaatin ja sain siitä palkkaa. Uskokaa tai älkää, mutta perunasalaattimme onnistui mainiosti ja jopa kersat tykkäs siitä. Koulu sai mulle osotettuja kiitospuheluita näiltä kotirouvilta. Jotka puhutteli mua koko päivän nimellä Shiiri-sensei tai ihan vaan sensei. Something did not feel quite right. :D Ykskin rouva kysy että Shiiri-sensei, mitä mieltä vanhempanne olivat siitä, että päätitte lähteä yksin Japaniin ja toinen että voi sensei, te puhutte niin kaunista japania että kuinka voi olla että olette olleet täällä vasta kolme kuukautta.
Sakuranbohigashinestä mulla on vaan yks surkealaatuinen kännykkäkuva ja senkin otin paluumatkalla liikkuvan auton ikkunasta ku joku paikallinen mummo tarjoutu kuskaamaan mut Yamagataan. Tämä visiitti ei kuitenkaan jäänyt viimeisekseni, sillä sain jo kutsun kotirouvien meksikolaiseen iltaan.... Ehkä ens kerralla otan kuvan jopa kameralla! Sakuranbohigashine saikou!
Tässä onpi jonkun asiansa osaavan Higashine-kuvia. Toi tyyppi on muutenki ottanu sellasia otoksia, että haluaisin niiden perusteella tulla tänne, jos en asuisi täällä jo valmiiksi. Menkää siis tänne jos haluatte tsiigailla jokapäiväisiä maisemiani. Mun lempparipaikkoja tässä kaupungissa on esim. Yakushimachi ja Kojirakawa-chou, jossa meidän yliopistokin sijaitsee.
Sunnuntaina kävin järjestämässä kersain joulukekkerit. Joku kersa kutsu mua koko pirskeiden ajan nimillä Finrando ja Kankaanpaa. Shin-chan eli oikealta etunimeltään Shintarou oli pukeutunu joulupukiksi ja vaati, että sitä kutsutaan juhlien ajan nimellä Shintaclaus. (Shin-chan on meidän yliopiston kansainvälisen osaston tyyppi jonka kaa mailailin ylimuodollisia maileja ennen tänne tuloani, elin aina siinä siinä uskossa että se olis vähintään 60-v mutta täällä paljastukin, että se on mua vaan vuoden vanhempi.) Siitäkös Shintaclausillamme riemu repes, kun Jamey sano että Hollannissa joulupukin sijaan tulee Sinterklaas.
Kuvassa minä ja ryhmäni Pipari esitellään luomustamme.... Ala-asteikäisten sisarusten Yuka-chanin ja Daiki-kunin taiteellinen visio poikkesi hieman omastani, joten tää teos edustaa enemmän heidän näkemystään. Televisioonkin päästiin vaihteeksi ja Yomiuri shinbuniin. Takuya ei tosiaan liiotellu syksyllä sanoessaan, että Yamagatassa uutiskynnyksen ylittää aiheet päärynät ovat tällä viikolla herkullisia ja kylän X lapsoset kävivät kouluretkellä.
Siitä huolimatta ja juuri siksi Yamagata sydän-sydän. Tossa yks päivä hautajaiskurssin Yuu-sensei kurvasi asuntolan pihaan tuomaan Caseyn, jonka kaa se oli ollu vaihteeksi raamenilla. (Casey on tätä nykyä japanin alkeiskurssin ainoa oppilas ku lempijenkkini ei kestäny enää ja lähti takas Teksasiin, joten niiden oppitunnit koostuu lähinnä raamenilla käymisestä, Yamagatan yliopisto for the win yms. Yuu-sensei ei edes oo japanilainen vaan taiwanilainen ja sen kyllä huomaa aksentista, mutta se pitää japanin nollatasosta lähtevää kurssia koska se on opettajista ainoa, joka osaa edes auttavasti englantia vaikka lausuukin ancient tomb asian tomb.) Sitten se avas autonsa ikkunan, huikkas mulle Shiria-san hyppää kyytiin ja heitti mut huvikseen kouluun. Näin meillä Yamagatassa.
Maanantai-iltana karistan Yamagatan lumet kalsareistani ja matkustan etelän lämpöön Tokioon! Matkustan yöbussilla. Oon kuullu siitä kavereiltani pelkästään huonoa. Matkani kestää 8 tuntia. Saavun Tokion asemalle kuudelta aamulla. Poikaystäväni lento saapuu joskus keskipäivällä. Et jos joku kaipaa vaik karaokeseuraa Tokiossa aamuseittemältä niin ottakaahan yhteyttä....
Byhyyy. Sit ku joskus ehkä valmistun niin haluaisin olla japanin kääntäjä ynnä japanin opettaja. Oon jutskaillu Kurosawa-sensein ja Utsumi-sensein kaa japanin opettajaksi ryhtymisestä aina toisinaan ja ne on sanonu että joojoo ehdottomasti Shiiri-san nara nandemo dekiru. Ja nyt kävi niin että meillä olis ilmeisesti Helsingissä jonkinlainen japanin aineenopettajaksi pätevöitymisen seminaari mutta meikäsiiri on no täälä. Jos joku on menossa sinne nii kertokaa mulleki mitä siel sanottiin. ._________. Haluan japanin opettajaksi!! T. Sensei87.
Kiitos muuten kaikki te armoitetut sielut jotka vastasitte mun kuivakkaan kyselyyn! Yritin kovasti vääntää esitelmän käsikirjotusta ja powerpointteja jonkinlaiseen Kuwahara-senseille esiteltävään muotoon mutta sitten tuli kiireitä ja sensei sanoi että eihän tää oo mitään valmiiseen päinkään ja käski mun mennä tietokoneluokkaan ja siellä tietokoneluokassa annoin kaikkeni vailla ruokaa ja juomaa niin että lähes pyörryin ja kun menin esittelemään tekeleeni senseille uusiksi niin tuomio oli eihän tämä oo valmista nähnykään. Sensei kysy, onko mulla suunnitelmia lomaksi. Sanoin meneväni Tokioon. Sensei käski mun vääntää esitelmäni Tokiossa. Sanoin tekeväni sen valmiiksi ennen lähtöä. Sensei lollasi päin naamaani ja sanoi niin varmaan......Ja että "kysyin just korealaisilta, onko niiden esitelmät varmasti hyvällä mallilla ja kaikki vakuutteli että kyllä kyllä tehdään ihan just valmiiksi, mutta ne mitään tee!" Kuwahara-sensei joka aina pilkkaa mut maan rakoon. <3____<3 Ikävä kyllä tiemme eroavat helmikuussa koska en aio ottaa puhekurssia kevätlukukaudella.
Huuh tulipa taas tekstiä. Olen puhunut. Jos en näyttäydy täälä ennen Tokion-reissuani niin yoi otoshi o omukae kudasai (=hyvää uutta vuotta ennen vuoden vaihtumista, vuoden vaihduttua toivotus on akemashite omedetou gozaimasu)!
perjantai 18. marraskuuta 2011
Ensilumi, hatsuyuki
Ensilumi sato korkeimmille vuorille. Ihan kelpo maisemat siis, vaikkei tää koulumatkoille ajoittuva valokuvausharresteeni niille oikein oikeutta teekään. (En muuten kiivenykään vuorelle viime lauantaina koska sato ja laiskotti, ei siis kuvia luvassa aiheesta.)
Tykkään mun Yamagata-elämästä melkoisen paljon. Tääkin päivä oli niinku jostain mangasta tai tyttökirjasta kun istuin koulun jälkeen Natsumin ja yhden opettajaksi opiskelevan Honokan kaa Osakan murretta puhuvan Sugihara-sensein työhuoneessa juomassa ruusunmarjateetä ja syömässä keksejä. Kolme tuntia. Tarkotus oli puhua Suomen koulujärjestelmästä, mutta puhuttiin lähinnä kaikesta muusta ja sit kello olikin jo seittemän. Vaihdettiin Honokan kaa puhelinnumeroita ja ens viikolla lainaan siltä kirjan. Shikoku-obsessioni on jo Yamagatan kuulua, joten Natsumi päätti kysyä Sugihara-senseiltä vinkkejä, kuinka kokea Shikoku jos ei oo rahaa eikä aikaa. Sugiwara-sensei kehotti minua hakemaan matkatoimistosta esitteen ja kattomaan sen kuvia. Aaa rakastan japseja.
Mitä en rakasta on ens maanantai. Pidän lukutunnilla esitelmän tilan estetiikasta teetaiteessa. Esitelmä ei oo vielä valmis, siispä meen koko viikonlopuksi huviretkelle valmistamaan mochia ja kattomaan Totoron muotoista puuta. Näytin lukutunnin tekelettä Natsumille ja sekin osas lukea teesanastosta vaan astian. Miks me ei voida lukea jotain ees vähän inhimillisempää?? Toisaalta tykkään siitä tunnista ku sensei on mehukas harmaahapsi joka tietää kaikesta kaiken ja jakelee melko turhaa mutta kivaa nippelitietoa. Viime tunnilla liekehdin kun opin, että atarimae 当たり前 on tullu siitä ku joku kirjotti touzen 当然 tarpeeks monta kertaa väärin 当前.
Toinen hieman kaukaisempi stressinaiheeni on tämä:
YHYYY. Ostin kirjan. Päätös on nyt tehty. Aion ens kesänä yrittää JLPT:n ykköstasoa. Tämä ei ole hyvä idea. (Kuvan juoma on lempparini mansikkamaitotee eikä liity tapaukseen.)
Lupasin tukiopettaa Natsumille ja Jieunille englantia ruoka- ja umeshu-palkalla. Siitä tulee varmaan aika eeppistä. Jieunin englannin taidot on legendaarisuudessaan Köyliönjärven jään luokkaa. Se ehti jo vaipua syvään masennukseen kun se luuli jonkun sen salaisen ihastuksen facebook-seinälle kirjottamaa englanninkielistä viestiä rakkaudentunnustukseksi kunnes korjasin väärinkäsityksen. Oon antanu englannin yksityisopetusta Suomessa ja varmaan jatkan sitä taas täältä palattuani (kaikki oppilaiksi halajavat ottakaa yhteyttä koska oon täältä saapuessani rahaton, voin opettaa myös japania <3_____<3), mutta japaniksi en oo opettanu ketään koskaan ikinä, joten omakin panokseni on varmaan aika lol. Mutta ainakin saadaan tekosyy nostaa umeshu pöydälle.
Hautajaiskurssilla Yuu-sensei sai idean. (Me ei muuten enää käsitellä hautajaisia koska Yuu-sensei masentu liikaa.) Yks kiinaa opiskeleva japsikaverini oli voittanu jonku kiinan puhekilpailun, joten Yuu-sensei laitto sen pitämään puheen koko luokalle. Ja Kouenin tulkkaamaan se japaniksi, mut englanniksi, Hyojae-oppan koreaksi ja Murin malaijiksi. Siinä sit seisoimme rivissä luokan edessä ja simultaanitulkkasin kiinasta japanin kautta englanniksi ja oli aika kuumottavaa paitsi että oli kylmä ja meillä kaikilla takit päällä.
Ensilumen ja ensitulkkauksen lisäksi tälle viikolle on osunu ensitunnillenukahtamiseni. Saksalaisen tunnille. Enkä ollu edes ainoa. Tänään unohdin, missä luokassa mulla on japanin opettamisen perusteita ja veikkasin kolme kertaa väärin. Suullisella japanilla hämmennyin kun Sugawara-sensei kysy multa, missä oon oppinu kirjottamaan tällasia puheita. Pian sekin tunti palas kuitenkin näihin normaaleihin uomiinsa:
Sensei: Mikä Suomen asukasluku on?
Siiri: En osaa suuria lukuja japaniksi........ (nää sanoo suuret luvut kymmenissä tuhansissa ja en kykene laskutoimituksiin) Viis.....viis.........
Sensei: No kirjota taululle
Siiri: *menee taululle*
Sensei: Viis miljoonaa??? Niin suuressa maassa??
Siiri: Kyl!! Suomen asukastiheys on jotain 17 henkilöä per neliömetri.
Siiri: Neliömetri......neliö..........neliö.... En nyt taida tarkottaa neliömetriä.... Sata metriä???
Siiri: Neliö??? Metri???? Apua!!!! Mitä tarkotan??? Neliökilometri??
Sensei: Mitä tämä tyyppi hourailee
Siiri: D:
Kämpässäni on kylmä. Mua kehotettiin vuoraamaan lattiani foliolla kylmyyden takia. Maailmassa on kaikenlaisia tapoja pitää talvi poissa kotoa. Voi eristää ikkunat tai rakentaa pari takkaa tai folioida lattiansa. Mulle riittää folioidut seinät ja lämpimät aatokset.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Traumaattinen Japani
Sunnuntaina kävin parturissa. Shouko tyylilleen uskollisena suositteli puljua sillä perusteella, että parturi on sangen ikemen. Ja oikeassa oli hän, kerrankin. Kiljuimme koko kotimatkan ja jäimme teini-ikäistymisprosessin tuoksinnassa lähes auton alle?? Japanilainen kampaamokokemus oli aika mielenkiintoinen. Yhden työntekijän toimenkuva oli ainoastaan hiusten välitön lakaiseminen lattialta (joka ikinen millimetrinkin karva siirty komeroon yhdellä balettiliikettä muistuttavalla harjan vedolla), leikkuupaikkojen valmistelu sekä mummojen hartioiden hierominen. Smalltalkkasin ikemenin kaa kaakusta ja karkista ja lopuksi se saatteli meidät takas harmaaseen ulkomaailmaan. Sain myös oman kanta-asiakaskortin, nyt kuulun tänne taas vähäsen enemmän.
Maanantaina meillä oli asuntolan paloharjotuksen teoriaosuus. Se kesti tunnin. Watanabe-san piti kypärää koko tilaisuuden ajan. Taputimme noin viiden minuutin välein, muun muassa kun korealainen dude soitti malliksi oikean hätäpuhelun ja hollantilainen kaverini kävi käytävällä demonstroimassa, kuinka huudetaan tulipalo, tulipalo, kaikki paetkaa. Katottiin Dragon Ball -aiheinen opetusvideo, joka kesti sata vuotta. Vaivuin horrokseen ja havahduin, kun Watanabe-san sano mun nimen ja käski mennä kattomaan palotikkaita Takuyan ja Jameyn kaa. Olen tätä nykyä meidän asuntolan neloskerroksen leader??? Pidimme tätä Jameyn kanssa hyvänäkin läppänä, kunnes selvis, että tämä ei koske vain ens viikon paloharjotusta vaan kaikkea muutakin. Jos joku kerroksestani kaipaa lääkäriä niin meitsi hoitaa ja menee mukaan. Eipä mulla muuta ku et voi pyhä sylvi.
Eilen pidin puheen aiheesta japanilaisen ja suomalaisen karaokekulttuurin erot. Puheeni nauhotettiin. Nauhalle pääsivät aloitussanani apua kuinka tätä käytetään ja sensein sanat voi hyvänen aika, näytä Jameylle sitä. Puheen oli pakko mahtua kolmeen minuuttiin, joten puheeni päättyy kesken sanoihin oho mitä ai loppu. Mut muuten se meni ihan hyvin, näin kun opettaja kirjotti joka kohtaan arvosanaksi vitosen! Ens viikolla meillä on tunnilla puhekisa aiheella Yamagatan viehätys. Ja katastrofialttiudestaan huolimatta tää kurssi on ehkä mun lemppari, ryhmän tunnelma on varsin epäkuivakka. Vihaan esiintymistä ja sensei ja korealaiset dudet pilkkaa mua joka tunti ja silti tunnin päätteeksi oon ihan mehuissani??
Tänään en ollut mehuissani. Laahustin kouluun, voin surkeasti ja lähdin kotia ku Utsumi-sensei käski. Kotona nukuin ja nyt kun kello lähenee keskiyötä niin oonkin taas sopivasti elämäni kunnossa. Katottiin muuten Utsumi-sensein kaa tällanen video naapuriprefektuurin Akitan Namahage-juhlasta:
Kersoille opetetaan, että toi Namahage-heebo tulee jos ne ei oo kunnolla. Ja koska toi heebo on myös jumala, se halaa kaikkia hysteerisinä parkuvia kersoja hyvän onnen suomiseksi. Traumaattinen Japani. <3_____<3 Akitan poliisi on luonu Namahagen tervehdyksen (悪い子はいねがー、泣く子はいねがー warui ko wa inegaa, naku ko wa inegaa, onko täällä tuhmia lapsia, onko täällä itkeviä lapsia) pohjalta Choujin Neigaa -nimisen (超神ネイガー)supersankarin, joka eroaa perinteisistä supersankareista siinä, että se ei pelasta vaan käskee kansalaisia pitämään parempaa huolta itestään Akitan murteella. Ja siinä olikin blogini sivistävä osuus siltä varalta, että joku opetusministeriön virkamies googlaa, mitä oikein puuhaan niiden rahoilla.........
Maanantaina meillä oli asuntolan paloharjotuksen teoriaosuus. Se kesti tunnin. Watanabe-san piti kypärää koko tilaisuuden ajan. Taputimme noin viiden minuutin välein, muun muassa kun korealainen dude soitti malliksi oikean hätäpuhelun ja hollantilainen kaverini kävi käytävällä demonstroimassa, kuinka huudetaan tulipalo, tulipalo, kaikki paetkaa. Katottiin Dragon Ball -aiheinen opetusvideo, joka kesti sata vuotta. Vaivuin horrokseen ja havahduin, kun Watanabe-san sano mun nimen ja käski mennä kattomaan palotikkaita Takuyan ja Jameyn kaa. Olen tätä nykyä meidän asuntolan neloskerroksen leader??? Pidimme tätä Jameyn kanssa hyvänäkin läppänä, kunnes selvis, että tämä ei koske vain ens viikon paloharjotusta vaan kaikkea muutakin. Jos joku kerroksestani kaipaa lääkäriä niin meitsi hoitaa ja menee mukaan. Eipä mulla muuta ku et voi pyhä sylvi.
Eilen pidin puheen aiheesta japanilaisen ja suomalaisen karaokekulttuurin erot. Puheeni nauhotettiin. Nauhalle pääsivät aloitussanani apua kuinka tätä käytetään ja sensein sanat voi hyvänen aika, näytä Jameylle sitä. Puheen oli pakko mahtua kolmeen minuuttiin, joten puheeni päättyy kesken sanoihin oho mitä ai loppu. Mut muuten se meni ihan hyvin, näin kun opettaja kirjotti joka kohtaan arvosanaksi vitosen! Ens viikolla meillä on tunnilla puhekisa aiheella Yamagatan viehätys. Ja katastrofialttiudestaan huolimatta tää kurssi on ehkä mun lemppari, ryhmän tunnelma on varsin epäkuivakka. Vihaan esiintymistä ja sensei ja korealaiset dudet pilkkaa mua joka tunti ja silti tunnin päätteeksi oon ihan mehuissani??
Tänään en ollut mehuissani. Laahustin kouluun, voin surkeasti ja lähdin kotia ku Utsumi-sensei käski. Kotona nukuin ja nyt kun kello lähenee keskiyötä niin oonkin taas sopivasti elämäni kunnossa. Katottiin muuten Utsumi-sensein kaa tällanen video naapuriprefektuurin Akitan Namahage-juhlasta:
Kersoille opetetaan, että toi Namahage-heebo tulee jos ne ei oo kunnolla. Ja koska toi heebo on myös jumala, se halaa kaikkia hysteerisinä parkuvia kersoja hyvän onnen suomiseksi. Traumaattinen Japani. <3_____<3 Akitan poliisi on luonu Namahagen tervehdyksen (悪い子はいねがー、泣く子はいねがー warui ko wa inegaa, naku ko wa inegaa, onko täällä tuhmia lapsia, onko täällä itkeviä lapsia) pohjalta Choujin Neigaa -nimisen (超神ネイガー)supersankarin, joka eroaa perinteisistä supersankareista siinä, että se ei pelasta vaan käskee kansalaisia pitämään parempaa huolta itestään Akitan murteella. Ja siinä olikin blogini sivistävä osuus siltä varalta, että joku opetusministeriön virkamies googlaa, mitä oikein puuhaan niiden rahoilla.........
lauantai 8. lokakuuta 2011
Zen, Aomori kara no omiyage ja lukaalini
Tänään menin aamutuimaan Miura-sanille. Miura-san on paikallinen mummo ja harras buddhalainen, joka toimii vapaaehtoistulkkina läheisessä sairaalassa ja haluaa siks pitää englantinsa terässä. Hörpittiin teetä ja joristiin niitä näitä japaniksi ja englanniksi. Säästä ja zenistä. (Miura-sanin mielestä olen zenin tiellä, hahhaa.) Stressaa jonkin verran, kun mun pitää mennä Miura-sanille kahdeksi tunniksi joka lauantaiaamu kello kymmenen hamaan lähtööni saakka, mutta kai tämä on osa Suurta Yamagata Experiencea. Ens lauantaina teehetki jää väliin, ku me mennään hautajaiskurssilta Kawanishiin maaseutu- ja onsen-retkelle. Miten onsenit liittyy kurssiohjelmaan, sitä en tiedä. Tuntemattomia ovat Yuu-sensein tiet. Ja Yamagatan tiet. Unohdin jo, mikä niistä sadasta pikku laatikosta oli Miura-sanin talo ja tämä aiheuttaa henkistä ahdinkoa. Tiennimet ja talojen numerointi parantais hyvinvointiani.
Miura-sanilta kotiuduttuani sain masentelu- ja koti-ikäväkohtauksen. En niin pahan, että olisin sentään vielä youtuben Popeda-tarjontaan joutunu turvautumaan, mutta melko kriittisen kuitenkin. Kävin ostamassa markettisushin ja jatkoin masentunutta Suomen hyvissä puolissa piehtarointia, joihin huonoimpina Yamagata-hetkinä kuuluu kaikki poikaystävästäni Jussi Parviaiseen.
Mutta koska ollaan kuitenkin Yamagatassa, piristys tulee toisinaan yllättäen. Olin jo hyvä etten lähellä vetäistä parit kirkat karaokena, kun ovikelloni soi. Avasin oven. Oven takana oli vanha tuttumme Takuya. Joka oli tuonu mulle kaks omppua ja päärynän Aomorista. ;;______;; (Selvennyksenä sanottakoon, että tämä ei ollu mikään paikallinen kosiolahja, vaan japanilaisilla on tapana tuoda tuliaisia eli omiyage kaikille, joille on tullu lipsauttaneeksi jostain vähänkin kaukaisempaan pitäjään suuntautuvasta reissustaan.) Vastaanotin omput ja päärynän. Awkwardoimme tovin ja Takuya pyys mua elokuviin. Me mennään kattomaan Kamisama no karute ens viikonloppuna! ^________^ It is excited. Takuya lienee paras toverini täälä tällä hetkellä.
Lopuksi esittelen ankean kämppäni! Pyhä aikeeni on sisustaa tätä vähäsen jahka stipendin eka erä ilmestyy tililleni.
Huoneistoni yleisilme.
Keittiöni. Huomatkaa trendikäs foliointi.
Wc:ni.
Suihkuni. Se on taikaa.
Makuukammarini. Pussilakana kattaa noin 70% peitosta mutta suamalaasella sisulla sen sinne survoin. Mansikan ja Totoron toin kotua.
Olohuoneeni. Huomatkaa sivistyneet lukumieltymykseni. Ja päärynä. Ja sukat jotka urhoollinen toverini väänsi minulle ennen lähtöäni.
Miura-sanilta kotiuduttuani sain masentelu- ja koti-ikäväkohtauksen. En niin pahan, että olisin sentään vielä youtuben Popeda-tarjontaan joutunu turvautumaan, mutta melko kriittisen kuitenkin. Kävin ostamassa markettisushin ja jatkoin masentunutta Suomen hyvissä puolissa piehtarointia, joihin huonoimpina Yamagata-hetkinä kuuluu kaikki poikaystävästäni Jussi Parviaiseen.
Mutta koska ollaan kuitenkin Yamagatassa, piristys tulee toisinaan yllättäen. Olin jo hyvä etten lähellä vetäistä parit kirkat karaokena, kun ovikelloni soi. Avasin oven. Oven takana oli vanha tuttumme Takuya. Joka oli tuonu mulle kaks omppua ja päärynän Aomorista. ;;______;; (Selvennyksenä sanottakoon, että tämä ei ollu mikään paikallinen kosiolahja, vaan japanilaisilla on tapana tuoda tuliaisia eli omiyage kaikille, joille on tullu lipsauttaneeksi jostain vähänkin kaukaisempaan pitäjään suuntautuvasta reissustaan.) Vastaanotin omput ja päärynän. Awkwardoimme tovin ja Takuya pyys mua elokuviin. Me mennään kattomaan Kamisama no karute ens viikonloppuna! ^________^ It is excited. Takuya lienee paras toverini täälä tällä hetkellä.
Lopuksi esittelen ankean kämppäni! Pyhä aikeeni on sisustaa tätä vähäsen jahka stipendin eka erä ilmestyy tililleni.
Huoneistoni yleisilme.
Keittiöni. Huomatkaa trendikäs foliointi.
Wc:ni.
Suihkuni. Se on taikaa.
Makuukammarini. Pussilakana kattaa noin 70% peitosta mutta suamalaasella sisulla sen sinne survoin. Mansikan ja Totoron toin kotua.
Olohuoneeni. Huomatkaa sivistyneet lukumieltymykseni. Ja päärynä. Ja sukat jotka urhoollinen toverini väänsi minulle ennen lähtöäni.
torstai 6. lokakuuta 2011
Murteista ja okinawalaisesta keksistä
Viime päivien kolean sään takia erehdyin aamulla laittamaan saapaskengät jalkaan ja meinasinkin läkähtyä koulumatkalla. Hieman siinä söi miestä sit kuunnella pitkin päivää päivittelyä siitä, eikö mun tuu kylmä ku lämpöasteita on vaan yli kakskyt ja mulla Suomen marraskuun kestävät kengät.
Eilen mulla alko yksityiset tutkimusprojektisessiot Utsumi-sensein kaa tän stipendin lopputyötä varten. Esittelin mun kandin japaniksi ja jutskaltiin rilakkumasta. Utsumi-sensei ettii mulle joka viikko tieteellisiä artikkeleita mua kiinnostavista aiheista ja sit opettelen niistä, miltä tieteellisen tekstin kuuluu japaniksi näyttää. Ens viikolle sain artikkelin Kansain alueen murreidentiteetistä ja oon ihan liekeissäni siitä. Kansailaisia (Osaka, Kioto ja kumppanit) vois mun mielestä verrata vähän eteläpohjalaisiin, koska kansailaiset on superylpeitä omasta kansailaisuudestaan eikä turhia sitä piilottele vaan vääntää menemään Kansain murteella tilanteesta riippumatta (tän artikkelin mukaan jopa oikeudenkäynneissä) ja suhtautuu kaikista murrealueista kielteisimmin tokiolaisten puheenparteen. Kurssi olis ehkä mun lemppari, jos sen lopussa ei kolkuttelis oman tekeleen aikaansaaminen.
Japanin ja Euroopan kulttuurien vuorovaikutuskurssi sen sijaan..... Japanilaiset opiskelee fuksivuonnaan lähinnä tollasta hömppää minkään varsinaisen tieteen sijaan, joten salissa oli noin sata japsifuksia. Ja minä. Ja yks toinen eurooppalainen. Joka on sattumoisin myös kurssin opettaja. Hän on Saksasta ja saksalainen. Joka käyttää henkseleitä ja pyöreitä rillejä ja omistaa luultavasti kahdet nahkahousut ja saksanpaimenkoiran. Sen japani kuulostaa enemmän saksalta ku mun saksani. Ymmärrän japania korealaisella ja kiinalaisellakin aksentilla mut saksalainen aksentti on jo liikaa. Jatkan silti kurssilla koska siitä saa op:ta ilman koetta ja pari kaveriani niinku Natsumi ja Rina on siel. Kun lopulta pääsin pois tunnilta koulun pihaan ja olin vetämäisilläni syvään henkeä, pari fuksityttöä juoksi perääni. Ja piiritti minut. Ja kiljuivat kawaii. Ja käyttivät minusta nimitystä oneesama. Ja vannottivat että vilkuttelen niille aina katseidemme kohdatessa. Huuh tulee olemaan musertavaa palata täältä takas todellisuuteen, jossa en oo enää hämmästyttävän kielitaitoinen ja eksoottinen blondi, vaan suomalaisen peruskoulun käyny peruskauhavalainen, jolla on maantienväriset hiukset.
Koulupäivän päätteeksi käväisin vielä japanin kirjotuskurssilla, jolla kirjotimme verryttelyksi käsin aineen aiheesta maani nuorisokulttuuri. Tekstini käsitteli mahdollisesti ensimmäisenä maailmassa suomalaista nuorisoilmiötä nimeltä jonnet ja ES. :-----------)
Tää päivä oli jokseenkin random. Japanin kielioppi opetuksen näkökulmasta on aika siisti kurssi, vaik olinki tunnilla vähän yllättyny, kuinka huonosti nää paikalliset oman kielensä tuntee. Kurosawa-sensei pitää kurssin ja Kurosawa-sensei on mun lemppari (tai sit Utsumi-sensei, en osaa päättää). Tunnin jälkeen hengailin hetken meidän asuntolan korealaisten kaa, jotka toivo, että joulun tullen pukeutuisin joulupukiksi. Korealaisten kaa hengailu on kyl vaarallista, koska aina toisinaan koreaa kuullessani meen koreapsykoosiin ja toivon, että opiskelisin sitä japanin sijaan.
Korealaiset lähti karaokeen ja jäin koululle palloilemaan ennen tapaamistani Kurosawa-sensein kaa. Istuin penkille puiden katveeseen. Viemäri haisi. Siihen pöllähti joku japanilainen dude. Hän pyysi minua ystäväkseen. Ja anto mulle keksin. Jonka oli ostanu eilen Okinawan-matkaltaan. Kättelimme. Hän poistui. Mitä tämä oli???? Yuu-senseikin käväisi jotain ärjymässä, miksen oo jo soittanu Miura-sanille ja kuinka se oli jo luvannu Miura-sanille, että soitan keskiviikkona, vaikka ite olin sanonu soittavani joko keskiviikkona tai torstaina. Mielialani laski ja aurinkokin meni pilveen.
Menin Kurosawa-sensein vastaanotolle mieli mustana ja palasin kaks tuntia myöhemmin muuttuneena miähenä! Kittailtiin kylmää teetä ja joristiin Suomen murteista ja Japanin murteista ja Yamagatasta. Mulla on aika heikko itseluottamus japanin ja etenkin japanin puhumisen suhteen, mutta Kurosawa-sensei sit päräytti, että mun pitäis uskoa itteeni enemmän ku oon lähtötasoltani kolmanneksi paras nikkensei mitä näillä koskaan on ollu. Kitisin myös Kurosawa-senseille tästä pienestä välikohtauksestani Yuu-sensein kaa, ja Kurosawa-sensei sano, että ei huolta, Yuu-sensei on vaan kamalan kärsimätön joka asian suhteen ja haluaa kaiken tapahtuvan välittömästi. Selvis, että Miura-saneja on kaks: on herra sekä rouva. Ja Kurosawa-sensei soitti rouvalle ja selitti tilanteeni ja Miura-san ei ollu moksiskaan. ;___; Sovimme Miura-sanin kaa tapaamisen lauantaiaamulle kello 9:30. Kurosawa-sensei anto mulle kännykkänumeronsa ja pyysi mua antamaan sille omani heti kun oon hankkinu puhelimen. Kurosawa-sensei. <3________<3
Eilen mulla alko yksityiset tutkimusprojektisessiot Utsumi-sensein kaa tän stipendin lopputyötä varten. Esittelin mun kandin japaniksi ja jutskaltiin rilakkumasta. Utsumi-sensei ettii mulle joka viikko tieteellisiä artikkeleita mua kiinnostavista aiheista ja sit opettelen niistä, miltä tieteellisen tekstin kuuluu japaniksi näyttää. Ens viikolle sain artikkelin Kansain alueen murreidentiteetistä ja oon ihan liekeissäni siitä. Kansailaisia (Osaka, Kioto ja kumppanit) vois mun mielestä verrata vähän eteläpohjalaisiin, koska kansailaiset on superylpeitä omasta kansailaisuudestaan eikä turhia sitä piilottele vaan vääntää menemään Kansain murteella tilanteesta riippumatta (tän artikkelin mukaan jopa oikeudenkäynneissä) ja suhtautuu kaikista murrealueista kielteisimmin tokiolaisten puheenparteen. Kurssi olis ehkä mun lemppari, jos sen lopussa ei kolkuttelis oman tekeleen aikaansaaminen.
Japanin ja Euroopan kulttuurien vuorovaikutuskurssi sen sijaan..... Japanilaiset opiskelee fuksivuonnaan lähinnä tollasta hömppää minkään varsinaisen tieteen sijaan, joten salissa oli noin sata japsifuksia. Ja minä. Ja yks toinen eurooppalainen. Joka on sattumoisin myös kurssin opettaja. Hän on Saksasta ja saksalainen. Joka käyttää henkseleitä ja pyöreitä rillejä ja omistaa luultavasti kahdet nahkahousut ja saksanpaimenkoiran. Sen japani kuulostaa enemmän saksalta ku mun saksani. Ymmärrän japania korealaisella ja kiinalaisellakin aksentilla mut saksalainen aksentti on jo liikaa. Jatkan silti kurssilla koska siitä saa op:ta ilman koetta ja pari kaveriani niinku Natsumi ja Rina on siel. Kun lopulta pääsin pois tunnilta koulun pihaan ja olin vetämäisilläni syvään henkeä, pari fuksityttöä juoksi perääni. Ja piiritti minut. Ja kiljuivat kawaii. Ja käyttivät minusta nimitystä oneesama. Ja vannottivat että vilkuttelen niille aina katseidemme kohdatessa. Huuh tulee olemaan musertavaa palata täältä takas todellisuuteen, jossa en oo enää hämmästyttävän kielitaitoinen ja eksoottinen blondi, vaan suomalaisen peruskoulun käyny peruskauhavalainen, jolla on maantienväriset hiukset.
Koulupäivän päätteeksi käväisin vielä japanin kirjotuskurssilla, jolla kirjotimme verryttelyksi käsin aineen aiheesta maani nuorisokulttuuri. Tekstini käsitteli mahdollisesti ensimmäisenä maailmassa suomalaista nuorisoilmiötä nimeltä jonnet ja ES. :-----------)
Tää päivä oli jokseenkin random. Japanin kielioppi opetuksen näkökulmasta on aika siisti kurssi, vaik olinki tunnilla vähän yllättyny, kuinka huonosti nää paikalliset oman kielensä tuntee. Kurosawa-sensei pitää kurssin ja Kurosawa-sensei on mun lemppari (tai sit Utsumi-sensei, en osaa päättää). Tunnin jälkeen hengailin hetken meidän asuntolan korealaisten kaa, jotka toivo, että joulun tullen pukeutuisin joulupukiksi. Korealaisten kaa hengailu on kyl vaarallista, koska aina toisinaan koreaa kuullessani meen koreapsykoosiin ja toivon, että opiskelisin sitä japanin sijaan.
Korealaiset lähti karaokeen ja jäin koululle palloilemaan ennen tapaamistani Kurosawa-sensein kaa. Istuin penkille puiden katveeseen. Viemäri haisi. Siihen pöllähti joku japanilainen dude. Hän pyysi minua ystäväkseen. Ja anto mulle keksin. Jonka oli ostanu eilen Okinawan-matkaltaan. Kättelimme. Hän poistui. Mitä tämä oli???? Yuu-senseikin käväisi jotain ärjymässä, miksen oo jo soittanu Miura-sanille ja kuinka se oli jo luvannu Miura-sanille, että soitan keskiviikkona, vaikka ite olin sanonu soittavani joko keskiviikkona tai torstaina. Mielialani laski ja aurinkokin meni pilveen.
Menin Kurosawa-sensein vastaanotolle mieli mustana ja palasin kaks tuntia myöhemmin muuttuneena miähenä! Kittailtiin kylmää teetä ja joristiin Suomen murteista ja Japanin murteista ja Yamagatasta. Mulla on aika heikko itseluottamus japanin ja etenkin japanin puhumisen suhteen, mutta Kurosawa-sensei sit päräytti, että mun pitäis uskoa itteeni enemmän ku oon lähtötasoltani kolmanneksi paras nikkensei mitä näillä koskaan on ollu. Kitisin myös Kurosawa-senseille tästä pienestä välikohtauksestani Yuu-sensein kaa, ja Kurosawa-sensei sano, että ei huolta, Yuu-sensei on vaan kamalan kärsimätön joka asian suhteen ja haluaa kaiken tapahtuvan välittömästi. Selvis, että Miura-saneja on kaks: on herra sekä rouva. Ja Kurosawa-sensei soitti rouvalle ja selitti tilanteeni ja Miura-san ei ollu moksiskaan. ;___; Sovimme Miura-sanin kaa tapaamisen lauantaiaamulle kello 9:30. Kurosawa-sensei anto mulle kännykkänumeronsa ja pyysi mua antamaan sille omani heti kun oon hankkinu puhelimen. Kurosawa-sensei. <3________<3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)