Menin Miyagiin

Kerron teille seuraavaksi matkalaisen tarinan! Sillä olen liikautellut eviäni ja käväissyt extempore-reissulla Miyagissa. Eilen aamulla Aivan Liian Varhain otettiin bussi Sendaihin ja jatkettiin sieltä junalla rannikolle Matsushimaan. Sendai ansaitsee parempaa ku tulla kuvatuksi ankeassa räntäsateessa (tosin kai sekin tekee Sendaille enemmän oikeutta ku noi googlen kuvahaun tarjoamat katastrofikuvat), joten siirrymme suoraan Matsuhimaan. Otin liikaa kuvia, joten jaan ne vaikka kahteen erilliseen postaukseen.



Saavuimme Matsushimaan ja oo mikä mieltäylentävä näköala meille asemalaiturilta avautuikaan. Matsushima on pienen pieni kalastajakaupunki, joka elää turismista, koska sinne on vuosituhansien saatossa siunaantunu harvinaislaatuinen saaristonäkymä. Siispä päätimme suunnata suoraan vesille. Tai no ensin käytiin asemaa vastapäätä pienessä osteriravintolassa hakemassa hiukopalaa ja tappamassa aikaa, jota Matsushimassa tuntuu olevan loputtomiin. Rannikon ruoka - se se vasta on hyvää! Söin hokke-nimisen kalan, se näytti häjyltä ja maistu hyvältä.




Mukana menossa taidekuvani Kouen ja meri.




Lähdimme seilaamaan. Tuuli oli hyytävä ja uhrasin oikean käteni näitä kuvia varten, teen mitä vain vuoksesi rakas blogini. =( Kiinalais-taiwanilaiset toverini paljastivat lokkikuiskaajan lahjansa.




Jotain kalastusvärkkejä.






Näitä saarimuodostelmia Matsushimaan yleensä mennään kattomaan. Niitä oli Paljon, suuria ja pieniä, mutta sää oli vähän turhan sumuinen niiden arvostamiseen.





Oltiin ainoat matkustajat tällä laivalla. Ja seurueen edellisyön unimäärä oli keskimäärin kolme viiva neljä tuntia, joten ehkä puolet risteilystä maattiin kukin omalla penkkirivillämme.





Matsushiman museossakin käytiin. Museossa oli muinaisia juttuja.



Mäntysaaret männyn näkokulmasta on tämä museointia odottava teos.




Astuttiin puisesta portista puiseen metsään, jonka päässä häämöttää puinen Zuiganji-temppeli.




Matkan varrella ohitettiin pitkät pätkät muinaisia kalliohautoja.




Kyltissä lukee seuraavanlaisesti: 11.3.2011 sattunutta Sendain maanjäristystä seuranneen tsunamin vesimassat ulottuivat tähän pisteeseen saakka. Niin. Hieman hiljaisekshan se välillä vetää olla täällä maisemissa, jotka näin maaliskuussa sataan kertaan tv:n tuhokuvissa. Saaristo suojeli Matsushimaa pahimmalta, mutta matkamuistomyymälöiden ja ravintoloiden seinät oli täynnä valokuvia, joissa myyntipöydät loju kumollaan mudassa ja ihmiset kahlas kelluvan rojun keskellä polviaan myöten vedessä. Ja niiden kuvien yläpuolelle oli usein kirjotettu ei tuhokuvia vaan jälleenrakennuspäiväkirja.

Matka Matsushimassa jatkuu ensi numerossa! Luvassa vielä ainakin punaisia siltoja ja pingviinejä, joten stay tuned.

Olen koukussa onseniin. Onsen on siis luonnollinen kuuma lähde tai sellasen yhteyteen rakennettu kylpylä, ja niitä on Yamagatassa joka kylässä vähintään yks. Matsushimassa kävin hotellin onsenissa kolme kertaa, vaikka ihan hiljan olin myös japanilaisen ystäväni kaa onsen-retkellä Yamagatan korvessa. Jossain vuorilla, missä lunta oli metrikaupalla ja jyrkät ja mutkittelevat vuoristotiet niin jäisiä, ettei kulkupelimme päässy rinnettä ylös, joten jouduttiin lopulta hyväksymään tosiasiat ja liukastelemaan perille jalan pyyhkeet kädessä. Mutta kestimme sen kuin Date Masamune ja se kannatti, sillä perillä odotti rikinkatkuinen rotenburo (ulkoilmaonsen)! Siellä sit vierähti melkein pari tuntia vailla rihman kiertämää kuumassa lähteessä lumisateessa siemaillen kuvitteellista juomaani. Paluumatka tehtiin aurigonlaskunvalossa, vuoristomaisema oli sellanen ettei sille tee oikeutta ykskään lause eikä kuva ja tunnelma muutenkin sen verran korkealla, etten voinu muutakaan ku kiljua haruyasumi saikou (eläköön kevätloma).

Huomenna meen vielä luistelemaan japanilaisten kuomieni kaa. Mikä hieman kaduttaa, koska oon nukkunu viimesen kahden vuorokauden aikana yhteensä 9 tuntia ja sain yläasteen luistelukokeesta vitosen. <3_____<3 Yhyyy. Oon jo ilmottanu Nacchanille, että mikäli kieriskelen jäällä, se ei johdu siitä, että olisin kaatunu, vaan puhtaasti kulttuurieroista..........

Käytyäni luistinradalla häpäisemässä itseni ja sukuni ja maani voinkin hiljentyä hikaroimaan JLPT:hen (on yhtä kuin Japanese Language Profiency Test). Oon lukuaikataulustani jäljessä ja saan varmaan hermoromahduksen vielä ainakin pariin otteeseen ennen kesää ja koetta. Viime vuonna ylimmän tason läpäisi 27% yrittäjistä. On tullut epätoivon lollahduksen aika.

Älkää antako jorinani häiritä

Viime aikoina tukkani olen siis leikannut. Ja nyt sen kaikelle kansalle paljastan. Tässä sommitelma nimeltä Uusi tukka, vanhat pyykit:



Maailmanluokan laatukirjallisuuttakin olen lukenut:



Toisinaan tykkään käydä kavereideni kaa sielua sivistävissä kulttuuririennoissa:



Luen tässä Yuu-sensein omaelämänkerrallista tekelettä. Josta mun pitää kirjottaa hautajaiskurssille 1500 merkin essee. 2000 merkin hautajaisesseen lisäksi. Jos kuulette oudon äänen yössä niin se on vain minä ja epätoivon lollahdukseni.

Puhekurssin loppuesitelmän sain onneks jo pidettyä. Sen, jota varten oon viimeset pari kuukautta kärvistelly haastattelemalla kaverinkavereita ja vääntämällä pienen televisiomaston korkeuden verran pylväsdiagrammeja. Esityksen onnistumisesta tai epäonnistumisesta en osaa sanoa juuta enkä jaata, sillä menetin tuttuun tapaan muistini heti kun se oli ohi. Esitelmän harjottelut jäi vähiin, mutta korvasin ne douppaamalla välitunnilla. Laupias toverini anto mulle keskittymiskykyä parantavaa suklaata. Tästä maasta löytyy kaikenlaista.

Pihalla on kymmenen astetta pakkasta, koulutie ei oo enää tie vaan muutaman kilometrin mittanen lumi- ja jääkasa ja aamuisin oon itkun partaalla ku sisälämpötila on yön jäljiltä noin kymmenen astetta. Odotan jo sakura-aikoja. Vaikka Yamagatan kevät onkin hetkessä ohi ja sitä seuraa kuukausikaupalla tukahduttavan kuumaa kesää. Ja odotan kevätlomaa, joka alkaa parin viikon päästä, jos näistä kokeista ja esseistä selviän. Vaikka kevätloma tarkottaakin, että mun korealaisista kavereista kaikki paitsi yks palaa Koreaan ja japanilaisista kavereista osa valmistuu yliopistosta.

Sain buukattua kevätlomalle jo hurjan yhden päivän työrupeaman. Matkustan Yamagatan rannikolle Sakataan, joka on tääl aika suosittu turistikohde ku esim. japanilaisten Oscar-ylpeys Okuribito on kuvattu siellä; käyn tsekkaamassa paikallisen lentokentän, bussiterminaalin, sataman ja juna-aseman ja annan sit lausuntoni siitä, onko ne helppokäyttöisiä ulkomaalaisille matkailijoille. Ja saan siitä palkkaa. Jihuuu. Aikaisempi työtehtäväni Yamagatassa oli kotirouvien perunasalaattisession vetäminen, kuuluuko nääkin merkitä cv:hen..........

Tänään lorvin Shoukon kaa koululla suunnittelemassa yhteistä tulevaisuuttamme, jossa se on vaikutusvaltainen kustannustoimittaja ja mä kerrassaan ylistetty suomi—japani-kääntäjä, joka kääntää sen kirjalliset löydökset suomalaiselle yleisölle. Se aikoo tulla vieraakseni Suomeen sit ku lähden täältä. Suomesta se aikoo hankkia Marimekon lautasliinoja ja suomalaisen miehen.