Sadesäällä sadat varikset kerääntyy mun ikkunan taa. Täkäläiset varikset paitsi raakkuu niin myös nauraa. Ilmeeni kun kuulostelin outoa nauruääntä ja se olikin selkäni takana pomppiva läski lintu.
Varisten lisäksi erilaista on kaikki. Niinku suhtautuminen flunssaan. Oon ollu maanantaista alkaen räkätaudissa, joka ei Suomessa herättäis minkäänlaisia reaktioita, mutta täällä kohtelu on niinku olisin kuolinvuoteellani. Mulla on ystäviltä ja kylänmiehiltä saatuja flunssatroppeja joka lähtöön (kokeilin jotain pulveria, joka väittää tepsivänsä kurkkukipuun, yskään, kuumeeseen, nenän tukkoisuuteen sekä lihassärkyyn, ja olo oli sen jäljiltä aika mielenkiintoinen) ja kännykässä pikaista paranemista toivottavia ja terveellisestä ruokavaliosta muistuttavia viestejä ja jokainen kohtaaminen on alkanu sanoilla ootko kunnossa.
Huono terveydentilani ei tietenkään oo estäny mua ravaamasta giganteissa ja anttiloissa ja liukuhihnasushilla suomalais-korelais-japanilaisessa seurueessa. Oon kartuttanu vaatevarastoani entistäkin hämmentävämmillä luomuksilla ja istunu toisinaan iltaisin korealaisten kämpillä illallisilla, joilla tarot-kortit ovat lennelleet ja umeshu virrannut.
Kävin yks päivä meidän yliopiston kansainvälisten asioiden toimistolla kiikuttamassa pari lippulappua. Sieltä poistuessa ei maailma ole koskaan entisensä. Tällä kertaa tulin ilmottautuneeksi jollekin viikonloppuretkelle kattomaan Totoron muotoista puuta (!!! stay tuned....) ja luvanneeksi, että valmistan joulukuussa voileipiä joidenkin ala-astelaisten kaa. Mua pyydettiin myös leiriohjaajaksi jolleki kersojen viispäiväiselle talvileirille, mutta onneksi oon sen koittaessa sopivasti poikaystäväni kaa Tokiossa niin siitä sain sentään kieltäydyttyä.
Seuraavaksi luon epätoivoisen katseen tyhjyyteen ja kirjotan akateemiselle japanille tiivistelmän Japanin poliittisesta järjestelmästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti