Siirinpäivätaifuuni

Hyvää Siirin päivää, kansa! Toisinaan Siirin päivänä sataa ja toisinaan paistaa aurinko. Tämä on kuitenkin elämäni eka nimipäivä taifuunitunnelmissa. Taifuuni nimeltään Guchol saavuttaa meitä 65 kilometrin tuntinopeudella ja iskeytynee Yamagataan huomisaamuna. Mikä on hieman ikävää, sillä mulla on ysiaamu ja kuljen kouluun pyörällä, mutta toisaalta ehkä muutama saavillinen vettä naamaan piristää kummasti ennen Watanabe-sensein kuivakkaa soolojorinaa komplementaarisesta distribuutiosta!

Toivon, että taifuuni poistuu luotani sukkelaan, sillä torstaina olis tarkotus sulloutua toyotaan ja pulahtaa jälleen taivasalla kuumaan lähteeseen taideyliopistolaisten kaa. Joihin tutustuin keväthuumassa kun he olivat pukeutuneet muinaisiin haarniskoihin ja minulla oli toisessa kädessä soba ja toisessa soba.

Mistä puheen ollen meillä oli tossa hiljan työporukan kaa uchiagekai (onnistuneen projektin päätteeksi pidettävät ryyppäjäiset) paikallisessa ravitsemusliikkeessä. Oli kiitospuheita ja kippistelyä ja sashimia ja riisiviinaksia. Ilonpitoa tosin varjosti hieman, että teltan pystytyksestä vastanneen firman pomo oli vaipunut koomaan ja hänen vanhin poikansa lausui näin ollen firman kiitossanat. Kestän viinaa paremmin ku nää hupaiset japanilaiset, joten tehtäväkseni muodostui ojisanien viihdyttäminen ryyppäämällä heidät pöydän alle. Japanissa kuppia ei täytetä ite vaan joku muu aina kaataa. Pari ojisania kosi mua ja yks ehdotti että osallistuisimme yhdessä maratoniin ja piirsi mulle kartan, jotta osaan suunnistaa hänen liikkeeseensä maratonin tai teenjuonnin merkeissä:


Kahdesta asiasta ojisanit olivat yhtä mieltä: siitä että Shiiri-chanille pitää järjestää läksiäiset ja siitä että ens keväänä olis jälleen työtä tarjolla. Kellon lyödessä ykstoista tehtiin lopputapukset ja hipsittiin muoviläpsykät jalassa eteiseen ja vedettiin kengät jalkaan ja purkauduttiin muutaman naarmuuntuneen neonvalokyltin himmeästi valaisemalle Yamagatan öiselle kadulle. Jossa eräs ojisan totesi että nyt perkele raamenille ja niin paineltiin koko konkkaronkka raamenpuljuun tämän naamasta helakanpunaisen ojisanin laskuun.

Tämä tapahtui myös siinä ojisanien kaa kippistellessäni:
Ojisan: Mitä on "keiken" englanniksi?
Siiri: Experience!
Ojisan: Entä suomeksi?
Siiri: ....en muista. =DDDDDDDDDDDDdddddddd


Pyykinkuivausta japanilaisittain.


Yamagatalainen kirsikka jee omnom! Yamagata on koko Japanin suurin kirsikantuottaja (ja yks Japanin kolmesta hedelmävaltakunnasta!), joten näitä on alkanu ilmestyä kaikkialle niinku sieniä sateella. Tai kirsikoita Yamagatassa. Tämä kyseinen paketti on vaan joku lähimarketin alennuskoppalainen, mutta yks lauantai matkattiin Sagaeen Cherry Landiin ja siellä myytiin jo Satou Nishikiä, yamagatalaisten kirsikoiden keisaria. Lisäsäväyksen matkakohteelle toi random Turkin ystävyystalo ja Yamagatan ainoa kebabmies. Unohdin kameran, mutta onneksi japanilaisiin voi aina luottaa matkan dokumentoinnin suhteen, joten tässäpä jonkun tuntemattoman valokuvanäkemys paikasta kiinnostuneille.

Löysin Daisolta kaksoisolentoni ja ostin hänet:

Meillä on sama vieno hymy. Kimokawaii.