Työmies puuhissaan. Tämä onpi asuntolan vieressä oleva puistikko. Huomatkaa palmu vs luminen vuori.
Pari kadunpätkää.
Jalaat joilla niitä kadunpätkiä talsitaan.
Tanttu onpi yläosasta tällanen, zorge webcam-kuvanlaatu:
Tänään alkoi kesä ja koulu! Kouluun menin vienossa darran syleilyssä, kiitos eilisten takoyaki-bileiden. Mutta ei se mitään koska takoyaki-bileet oli just jees. Käytiin neljän kaverini kaa kaupassa ostamassa läjä mustekalanlonkeroita ja paistettiin niitä taikinapallojen sisään. Takoyaki on aika ällöä jos niitä suussa narskuvan kumisen koostumuksen saloja alkaa liikaa kesken syönnin miettiä, mutta kun unohtaa ne violetit imukupit niin se on mitä mainion seuraruoka. Palanpainikkeeksi nautimme seurajuomia. Mitä kotoisammaksi oloni täällä käy niin sitä myyttisemmäksi japanilainen hienotunteisuus muuttuu. Esimerkiksi eilen:
Jieun: Mulla on tullut tähän kamala finni, varmaankin tää on jokin allerginen reaktio.
Nacchan: Etkö tajua että juot vaan liikaa viinaa.
Tänään aurinko paisto kirkkaalta taivaalta ja mä lampsin piiiitkästä aikaa kouluun. Ostin matkalla kylmää vihreää teetä vakioautomaatistani, nostin käden silmille koska häikäisi, tähystin vuoria, saavuin kampukselle, otin vastaan läksytyksen hollantilaisilta dudeilta ku skippasin eilen epähuomiossa orientaation, piilouduin käsieni taa kun Nacchan huus perääni Shiiri-chan kyou chou-kawaii, sanoin kyylääjälleni että ei en tuu perjantaina vetämään piffiä kanssasi, poikkesin toimistolle jossa sain kuninkaallisen vastaanoton ja toimiston melkoisen pulskassa kunnossa olevan kestohymyilevän Hari-sanin hohohoho suimasen Shiiri-chan hohoho tuntu tutulta ja kotoisalta (yhden kaverini sanoin Hari-san on tenkeitekina ii hito eli hyvän ihmisen malliesimerkki). Tunneillakin kävin! Torstaisin mulla on näillä näkymin kokonaista kaksi luentoa. Ne on kumpikin japaniksi ja oon ainoa vaihtari niillä. Kurssit ovat seuraavanlaiset:
Haiku kielitieteen näkökulmasta
Jepjepjep. Kurssilla analysoimme haikuja kielitieteellisen perspektiivin kautta. Kurssin teema on että haikut ovat hankalia ja nyt me opettelemme tajuamaan niitä. Kirjoitamme myös itse kolme haikua. Tämä kurssi.............=DDD Oon ehkä kusessa. <3_____<3 Mutta menin jo vaihtamaan puhelinnumeroita vierustoverini kaa (tätä nykyä puhelimessani on sitten kolme Natsumia, mistä lähtien se on ollu näin yleinen nimi???) ja jutskailemaan sen kaa puiden katveessa yli tunnin ja opettajakin ehti jo hehkuttaa kuinka joskus nuoruudessaan kävi Helsingissä siellä Biikin kampuksella, joten en taida voida lopettaa tätä kurssia. Tänä kesänä vapautan siis sisäisen Matsuo Bashouni ja kirjoitan kolme haikua japaniksi... :----------) Mut kurssilaiset ainakin vaikuttaa kivoilta tapauksilta. En meinannu löytää tätä luokkaa ja kun vihdoin pääsin ovesta sisään niin jäin hämilläni seisoskelemaan pulpettien eteen ja sopertamaan että onkohan tämä se haikukurssi, jolloin pojat eturivissä osoitti vapaata tuolia ja oli että istu hyvä ihminen.
Lohtua tuo myös, että kun sensei kirjotti taululle haikun 裏山の窓に迫れり蒸鰈 niin vierustoverillanikaan ei ollu hajuakaan, miten 蒸鰈 edes luetaan saatika että olis ottanu haikun pointista jotain selkoa (se luetaan muuten mushigarei ja se on joku keväinen ruokalajike ja toimii tämän haikun vuodenaikasanana). Ja tämän haikuhan on purettuna siis sellainen, että dude nauttii majatalossa aamiaiseksi tota mushigarei-asiaa ja kun hän sitten avaa huoneensa ikkunan niin näyttää niinku talon taakse jäävät vuoret olis tullu lähelle. Mutta edes sensei ei olis tätä tajunnut ennenku luki haikun kirjottajan kommentin.
Kielitieteen tutoriaali
Opiskelin ennen englantilaista filologiaa mun pääaineena, ja se on aika kielitiedepainotteista, mutta tämä on ensimmäinen yritykseni kielitieteessä kokonaan japaniksi. Kurssia vetää kolmen sensein catchy combo: Nakazawa-sensei, Tomita-sensei ja heidän kollegansa Tomizawa-sensei. :D Kurssi vaikuttaa aika kivalta. En kyllä kommunikoinu muiden ku senseiden kaa. Tulin minuutin myöhässä koska en vaihteeksi löytäny luokkaa, istuin hätäisesti ekalle silmiin osuneelle paikalle ja heti alko takanani äänekäs kawaii-huokailu. Onko tämä yläaste vai yliopisto??? Alan kyl olla sen verran turtunu tähän jatkuvaan kawaiitteluun, että jos joskus on päivä jollon sitä ei kuule, niin mietin heti että roikkuukohan nenästäni räkä vai mistä on kyse. Toim.huom. ennenkä ilkeät anonyymit tulee haukkumaan naamapoloiseni, en oo mikään special snowflake, samanmoista kiljuntaa täällä korvessa herättää varmaan kuka tahansa maantienvärisellä tukalla. Japanilaisesta näkökulmasta kaunis on muuten sellanen, jolla on pieni naama, kalpea iho, ohuet huulet ja suuret mulukosilimät. Ja tämä ei taas liittynyt mitenkään kielitieteen tutoriaaliin.
Valitan mutta jorinani eivät pääty tähän!
Sain työn. Jota en hakenut enkä myöskään erityisemmin janonnut, mutta kun sitä mulle tarjottiin niin hai lipsahti avonaisesta suustani. Kunhan sakurankukinnot ennättää tänne Japanin perukoille, siirryn puistokemistien sekaan myymään yakisobaa ja dangoja kojustani. Saatan siis saada pienen hanami-yliannostuksen. En oo mikään erityisen valloittava persoona enkä muutenkaan sopivin henkilö tähän tehtävään, joten tästä keväästä tullee katastrofi. Vinguin jo kaverilleni että mitäs sit teen jos hutaisen vahingossa asiakasta dango-tikulla silmään, mutta kaverini mukaan mulla ei oo syytä huoleen sillä japanilaiset on kawaii onnanoko ni yowai eli heikkona söpöihin tyttöihin. HUOH miksei kukaan ota huoliani vakavasti. D:
Eräänä päivänä Sendaissa hupaillessamme tuli pistäydyttä läheiselle tuhoalueelle. Oon aikaisemminkin käyny Miyagin ja Iwaten tuhoalueilla, mutta tää oli eka kerta, kun näin muutakin ku damagea ottaneita rakennuksia. Tai siis en nähnyt mitään. Koska siellä ei ollu yhtikäs mitään. Ilma oli sinistä ja vuoret mystisiä ja aallot korkeita ja kuohuvia. Ensin tuli vinojen ja katkenneiden mäntyjen rivistöt. Ja niiden jälkeen ei tullu enää mitään. Se tyhjyys vaan jatku ja jatku ja se oli jotain niin suurta ja niin tyhjää, ettei se mahdu kuviin tai sanoihin tai pieneen päähäni. Se oli ennen ollu joku tehdastyöläisten omakotitaloalue, mutta nyt kaikki talot oli purettu. Jäljellä oli enää tehdas jonka tuuliviiri pyöri yhä. Tienpientareilla oli teepulloja ja onigirejä ja jokunen kaakkukin. Lahjoja kuolleille. Keskellä kävelytietä oli laivoja. Tuuli kovaa. Taivaalla oli pitkä pilvenriekale, jonka sanotaan edeltävän maanjäristystä. Kiivettiin muistokukkulalle ja oltiin hiljaa. Kukkulan vieressä oli uutuuttaan kiiltelevät juoma-automaatit. Ei oikein tiedetty, oliko niille soveliasta lollata. Illalla yövalo tärisi seinässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti