MEXT Japanese Studies Scholarship (and then some)

Tarkkaavaisena Havainnoitsijana olen sähköpostin perusteella Havainnut, että tämä leivän ja kaakun pöytähäni tuova apuraha tai stipendi tai mikä tämä shougakukin nyt sit suomeks onkaan on haettavissa taas. Siispä annan seuraavaksi vaatimattomat vinkkini sitä hakeville. Koska internetistä löytyy ehkä kaks vinkkiä aiheesta millään kielellä. Toki aina voi kysyä kokeneilta vanhoilta parroilta koulussa. Paitsi jos on niinku minä niin sit ei kyllä voi. En halunnu kertoa kenellekään, että mitään stipendiä oon hakemassa, joten yksin paperini täyttelin. Ei tartte auttaa!!

Niin siis asiaan. Ensiksi pitää saada suurlähetystön hyväksyntä. Siihen auttanee korkeat pisteet japanin kokeessa. Viime vuonna oli ekaa kertaa käytössä uudenmallinen portaallisesti vaikeutuva koe. Vaikeimmillaan se oli varmaan jotain JLPT1-luokkaa. Alotin kokeeseen valmistautumisen varmaan viikkoa etukäteen koska vähän kännissä ja läpällä oli hakutaktiikkani. Opettelin kielioppiasioita passiivisesti valmiina unohtamaan ne heti kokeen jälkeen. Koe on lähinnä monivalintaa, joten kielioppiosiossa riittää, että oikean vastauksen tunnistaa ku sen näkee, vaikkei sitä kylmiltään osaiskaan tuottaa. Koetta edeltävänä iltana hikaroin ensin itku kurkussa ja pelasin sit vahingossa pokemonia aamukolmeen. Koe oli aamulla suurlähetystössä olikohan kello yhdeksän. En ollut parhaimmillani henkisesti enkä fyysisesti. =D

Pitkälti koe on kuitenkin luetunymmärtämisen koe, joten jos muutenkin lukee paljon japaniksi niin ei siinä pärjääminen lopulta kovin vaikeaa oo. Toki siinä pitää osata enemmän ku yliopistossa edes opetetaan, mutta ei siihen yliopiston oppimäärään oo muutenkaan tyytyminen, jos haluaa oppia japania elämää eikä yliopistoa varten. Musta ennen koetta kannattaa tutustua yleisimpiin japanilaisiin sanontoihin niinku 石の上にも三年 (ishi no ue ni mo sannen, kivenkin päällä kun kolme vuotta [istut niin kyllä se kivi siitä lämpiää] eli kärsivällisyys palkitaan) ja ku niitä kysytään kuitenkin.

Kokeen jälkeen on haastattelu, jotain siinä japaniksi joristiin motiiveistani ja päämääristäni ja siitä että en halua Tokioon vaan Yamagataan. Yhhyhy en muista. Ihan kestättävä tilanne se kai oli. Suurlähetystön tyypit kuitenki haluaa kaikkien onnistuvan, niin ei siinä liikaa kuumotella.

Parin päivän päästä sainkin jo tietää, että mua suositellaan eteenpäin Japanin opetusministeriölle. Tämä tapahtui kaikki maaliskuussa ja lopullisen valinnan tulos saatiin vasta heinäkuun lopulla, joten siinä ehtii hyvin ottaa parit kriisit ja epätoivoon vaipumiset odotellessa. Suurlähetystön suosituksella pääsee siis vasta kakkosvaiheeseen, jossa kaikkien maiden ehdokkaat kisaa keskenään. En tiedä, miks opetusministeriö mut valitsi tai mitä ne yleensä edes hakee. Koetulos varmaan merkkaa paljon, mutta saman pistemäärän saaneitä tyyppejä voi olla useita, joten pitää olla jotain, millä erottua. Täytin kaikki paperit japaniksi ja suosittelen sitä muillekin, vaikka englantiakin saa käyttää. Japanilaiset byrokraatit rakastaa sanaa 具体的 (gutaiteki, konkreettinen), joten hakuperusteluiden kannattaa olla aika 具体的. Pitää näyttää siltä, että on joku visio siitä, mihin pyrkii ja miksi ja mitä sen jälkeen. Paino sanalla näyttää, sillä ei mulla oikeasti ollu hajuakaan, mitä oon puuhaamassa. Niinjoo pitihän sinne se professorin suosituskirjelmäki lähettää. Ehkä rakas Bart uhkaili kirjeessään siihen sävyyn, että mut oli pakko valita. Ehkä passikuvani lumos jonku ministeriön paapan. Ehkä tämä onki unta ja oikeasti oonki yhä kotona Sörnäisissä. En tiärä!! Miks edes kirjotan tätä ku en osaa auttaa???

Siispä lopetan. Ja lisään kokoelman valokuvaelmia ku ei näin pitkää tekstiä kukaan ilmankaan kestä. Tuskin Tuntematon sotilaskaan olis niin luettu tekele, jos sen välissä ei olis sitä elokuvavihkosta.




Yamagatan pääkatu. Palikat&kalikat-tyylisuunnan arkkitehtuuria en tuu kaipaamaan - ja jos tuunkin, voin aina hädän hetkellä turvautua M-junaan ja mennä nauttimaan samasta tunnelmasta ensimmäisten Helsinki-vuosieni pääkallopaikalle Kannelmäkeen, jossa iltaaurinko väreilee aseman aaltopellillä jos on väreilläkseen ja Sitra-pubin terassilla huutaa kuka kulloinkin. <3_____<3 Sen sijaan mitä tuun kaipaamaan on se, kuinka oli kadunpitkä mikä tahansa niin sen päässä siintää vuori.

Tokiosta tällasen edustusasun taannoin hankin. Täytän tänä vuonna 25 vuotta. Hahhahhaa.





Kävin kylillä sekä putkessa.






Eräänä sinisenä päivänä menin Miura-sanille. Se päivä oli itse asiassa tänään. Ensin menin sillan päältä ja sit sillan vierestä! Miura-san valitti, miksi en osallistunu puhekilpailuun. Että Kurosawa-senseikin oli vaan hokenu mottainai mottainai miksei Shiiri-san oo täällä ku se olis voinu voittaa. Antakaa mun olla. DDDDDDDD: Kävin viime keväänä japanin puhetilaisuudessa edustamassa meidän laitosta ku sensei pyysi ja suostuin ylipäänsä vaan siksi, että luulin, ettei kyseessä olis kilpailu. Poistuin paikalta yhtä Tukholman-risteilyä ja traumaa rikkaampana. En kestä olla lavalla, en kestä puhua tuntemattomille enkä varsinkaan kestä puhua lavalla tuntemattomille.














Käppäilin Miura-sanilta. Noi hivenen groteskit puutarhatanukit maksaa 30000 jeniä kappale. :--------) Pöllön ja Neitsyt Marian kohdalla ollaanki jo kotona. (Pöllö myy silmälaseja.)