What cheese

Doumo konbanwa! Minulla pyyhkii hyvin paitsi että laattiallani on hapankorpun sirpaleet enkä jaksa niitä noukkia. Ja mun pitäis olla laajentamassa synonyymitietämystäni jlpt:tä varten eikä kirjottamassa tätä, mutta kun katsahdan noita laatimiani sanalistoja niin tuntemusteni synonyymiksi kelpaa lähinnä minen kestä.

Yamagatassa on kevät! Ainakin melkein. Tänään sataa vettä eikä lunta ja eilen avasin jo ikkunan. Pari päivää takaperin sain kaveriltani illalla viestin että Shiiri-chan tuu kiipeämään vuorelle. Siispä kiipesimme vuorelle. Vuorella oli kylmää ja märkää ja pimeää ja liukasta, mutta sieltä avautu myös näkymä Yamagatan yli. Tän Yamagatan, jossa oon ollu nyt kuus kuukautta ja päivän. Kun seisoo vuoren huipulla niin kaukaisimpien kaupunkien valot näyttää tähtikuvioilta. Vuorella oli kämäinen pyhättö, jossa kaverini rukoili turvallista paluumatkaa ja veti sen jälkeen lipat. Itse levähdin pyhätön toimistotuolissa. Hahha tämä maa.

Käväisin tosiaan Sakatassa pienellä työmatkalla sitten viimenäkemän! Ja unohdin kameran kotia. YHYYY. Turvauduin kännykkäkuvaukseen, mutta huonoin tuloksin. Siispä suosittelen googlea.




Sakatassa meidän piti tsiigailla turistiopasteita sillä silmällä ja raportoida mahdollisista puutteista. Sakatassa käy kuukausittain keskimäärin kolme ulkomaalaista turistia ja se on sen verran pieni paikka, ettei opasteita edes välttämättä tartte mihinkään, joten homman pointti jäi vähän epäselväksi, mutta mikäs siinä kun kerran maksetaan. Olisin niin halunnu salanauhottaa meidän ryhmänvetäjän puhetta! Ku teen tutkimusta japanilaisten oudosta japanista ulkomaalaisten kanssa puhuttaessa ja tämä miespolo oli oikea malliesimerkki: jatkuvaa miettimistä ja takeltelua, painotuksia oudoissa kohdissa ja vielä oudompia sanavalintoja (oma lempparini oli kankou wo saitoshii'ingu suru eli sightseeata nähtävyyksiä), vaikka suurin osa meistä puhuu ja ymmärtää japania pois tiehensä.




Okonomiyakia olen valmistanut. Onnistuneen okonomiyakin tunnistaa siitä, että tonnikalahiutaleet (katsuobushi) tanssahtelee sen päällä.



Laamasukkiini matchaavan repunkin olen hankkinut.



Kuin myös muutakin tarpeellista.

Mitäs muuta. Ööööö. Korealaiset asuntolatoverini palas Koreaan. Tilalle tuli joku vaihtari Bruneista. Joka ei osaa sanaakaan japania eikä ilmeisesti kyllä englantiakaan. Kohtasin hänet eilen Yamazawan kylmäaltaalla. Hänellä oli käsissään tofupaketti kun hän virkkoi että what cheese. Ensireaktioni oli hai? ja kakkosreaktioni um it's called tofu, so it's actually not cheese. Bruneilainen virkkoi tähän että what cheese. Veikkaan, että meistä ei ehdi tulla ylimpiä ystävyksiä.

Sunnuntaina suuntaan roadtripille Niigataan! Jännityksellä jäämme odottamaan, unohdanko kameran neljännen kerran putkeen.

Päätän raporttini tähän!

Omiyagebanashi #n

Huhuuu. En oo täällä lauselmoinut, koska oon ollu siellä ja täällä ja toisaalla ja muualla. On tapahtunu niin paljon kaikenlaista, etten taas tiedä, mistä alottais, joten en oo alottanu mistään.

Olen tehnyt elämäntapamuutoksen. Aloitin kihartimen käytön ja karaoken. Karaoke on rankkaa puuhaa. Vammauduin karaokessa päähäni. Koska jäljessä laahaava Bump of Chickenin Mahou no ryouri -tulkintani oli liikaa jopa itselleni ja hysteerisen lollahtelun lomassa rojahdin paikkaan johon ei kannata rojahtaa. Vammauduin karaokessa myös sieluuni. Tämä tapahtui matkalla Iwatessa kun yukataan sonnustautunut Saksalainen (juurikin tämä muutamaan otteeseen tässäkin blogissa mainuttu maailman turhinta kurssia vetävä henkselihousuinen ja viiksekäs vanha kettu) kesken illallisen kapusi estradille ja rykäisi menemään japanilaisen iskelmän.

Monenlaista saksalaista laulajaa olen päässyt kuulemaan, mutta tämä oli kyllä pahin. Tai paras. Riippuu näkökulmasta. Luotiin Mariko-sanin (yliopiston vaihtarivastaava ja tän asuntolan eräänlainen talkkari) huvittuneita katseita pöydän yli ja yritettiin koota itsemme kun Saksalainen palasi keskuuteemme. Jouduin itekin sinne lavalle, mutta Saksalaisen esityksen jälkeen ei ollu paljo hävittävää. :D Sain palkkioksi nenäliinapaketin. Saksalainen sai muovikelmun jota kukaan muu ei ollu huolinu. Yamagatan rupuyliopisto ♥♥♥. Seuraavana päivänä Saksalainen tarjos mulle ja Mariko-sanille ja Tsuruokan kampuksen jollekin toimihenkilölle lounaan. Muut vaihtarit sai ruokkia ite ittensä. There was a friendship that became a secret, there are places we can't return <3_____<3.

Laitan tähän väliin vaikka näitä Matsushima-kuvia lisää ku viimeksi jäi kesken.



















Tässä vaiheessa kamerastani loppu akku. Jatkoin vielä kännykkäkuvaamisella, mutta oon liian laiska lähettämään noita kuvia kännykästä just nyt, joten Matsushima-eepos jatkuu jälleen ensi numerossa.

Kävin Iwatessa kaks kertaa viikon sisällä. Kuvia ei oikein oo, koska ekalla kerralla unohdin kameran ja tokalla kertaa muistikortin. Mikä syä miästä, koska Iwate on varmaan hienoin osa Touhokua (googlatkaa sanoilla Iwate ja Hiraizumi niin ymmärrätte). Ekalla kertaa autoiltiin ensin Moriokaan vetämään paikalliset kumimaiset reimen-nuudelit ja jatkettiin sieltä Ryuusendou-nimiseen tippukiviluolaan. Matka kesti viisi tuntia suuntaansa, vuoristotiet oli mutkaisia ja kärsin jatkuvasta paineenvaihtelusta, mutta päivä oli mainio. Pysähdyttiin keskellä ei mitään omituiselle taukopaikalle, joka oli tehty vanhan japanilaisen puukoulun näköiseksi. Siellä oli vessa, matkamuistomyymälä ja juoma-automaatti ja kovaääniset, joista tuli jatkuvalla syötöllä lapsikuoron veisuuta. Toisella kertaa käytiin Hiraizumissa ja onsenissa ja historiallisten draamojen kuvauspaikalla.

Iwate kärsi pahoja tuhoja viime vuoden katastrofissa. Talot oli ränsistyneitä ja paljon nähneitä, eikä se johdu siitä, ettei japanilaisilla olis varaa muuhun, vaan siitä, ettei tänne kannata rakentaa hienoa taloa ku maanjäristyksen sattuessa kaikki voi tuhoutua. Japanilaiset on tottunu siihen, että kaikki kestää vaan hetken verran. Siks sakura on japanilaisten lempikukka. Koska sen kukinta on hetkellinen ja siksi kaunis. Japanilaisten lempielokuvia on ne, joissa päähenkilöllä on joku vakava sairaus ja vain vähän elinaikaa.

Mun piti kirjottaa tähän vielä kaikenlaista, mutta oon aamuvarhaisella lähdössä vaihteeksi rannikolle, joten jatkakaamma myähemmi. Loppuyhteenvetona sanottakoon, että tulkaa Touhokuun! Älkää jättäkö tulematta siks että täällä asuu yhä ihmisiä väliaikaismajoituksessa, kokonaisia kyliä ja kaupunginosia on huuhtoutunu mereen ja ydinlaskeuman takia on paikkoja joihin ei voi enää mennä. Vaan tulkaa just siks. Sunnuntaina tuli kuluneeks vuosi katastrofista. Viime vuonna katoin katastrofia uutisista. Nyt oon täällä ja mun läheisin japanilainen ystävä matkusti kaks päivää tsunamin jälkeen avustusrekan kontissa Yamagatasta kotikaupunkiinsa tietämättä, oliko sen perheenjäsenet edes elossa.

Menin Miyagiin

Kerron teille seuraavaksi matkalaisen tarinan! Sillä olen liikautellut eviäni ja käväissyt extempore-reissulla Miyagissa. Eilen aamulla Aivan Liian Varhain otettiin bussi Sendaihin ja jatkettiin sieltä junalla rannikolle Matsushimaan. Sendai ansaitsee parempaa ku tulla kuvatuksi ankeassa räntäsateessa (tosin kai sekin tekee Sendaille enemmän oikeutta ku noi googlen kuvahaun tarjoamat katastrofikuvat), joten siirrymme suoraan Matsuhimaan. Otin liikaa kuvia, joten jaan ne vaikka kahteen erilliseen postaukseen.



Saavuimme Matsushimaan ja oo mikä mieltäylentävä näköala meille asemalaiturilta avautuikaan. Matsushima on pienen pieni kalastajakaupunki, joka elää turismista, koska sinne on vuosituhansien saatossa siunaantunu harvinaislaatuinen saaristonäkymä. Siispä päätimme suunnata suoraan vesille. Tai no ensin käytiin asemaa vastapäätä pienessä osteriravintolassa hakemassa hiukopalaa ja tappamassa aikaa, jota Matsushimassa tuntuu olevan loputtomiin. Rannikon ruoka - se se vasta on hyvää! Söin hokke-nimisen kalan, se näytti häjyltä ja maistu hyvältä.




Mukana menossa taidekuvani Kouen ja meri.




Lähdimme seilaamaan. Tuuli oli hyytävä ja uhrasin oikean käteni näitä kuvia varten, teen mitä vain vuoksesi rakas blogini. =( Kiinalais-taiwanilaiset toverini paljastivat lokkikuiskaajan lahjansa.




Jotain kalastusvärkkejä.






Näitä saarimuodostelmia Matsushimaan yleensä mennään kattomaan. Niitä oli Paljon, suuria ja pieniä, mutta sää oli vähän turhan sumuinen niiden arvostamiseen.





Oltiin ainoat matkustajat tällä laivalla. Ja seurueen edellisyön unimäärä oli keskimäärin kolme viiva neljä tuntia, joten ehkä puolet risteilystä maattiin kukin omalla penkkirivillämme.





Matsushiman museossakin käytiin. Museossa oli muinaisia juttuja.



Mäntysaaret männyn näkokulmasta on tämä museointia odottava teos.




Astuttiin puisesta portista puiseen metsään, jonka päässä häämöttää puinen Zuiganji-temppeli.




Matkan varrella ohitettiin pitkät pätkät muinaisia kalliohautoja.




Kyltissä lukee seuraavanlaisesti: 11.3.2011 sattunutta Sendain maanjäristystä seuranneen tsunamin vesimassat ulottuivat tähän pisteeseen saakka. Niin. Hieman hiljaisekshan se välillä vetää olla täällä maisemissa, jotka näin maaliskuussa sataan kertaan tv:n tuhokuvissa. Saaristo suojeli Matsushimaa pahimmalta, mutta matkamuistomyymälöiden ja ravintoloiden seinät oli täynnä valokuvia, joissa myyntipöydät loju kumollaan mudassa ja ihmiset kahlas kelluvan rojun keskellä polviaan myöten vedessä. Ja niiden kuvien yläpuolelle oli usein kirjotettu ei tuhokuvia vaan jälleenrakennuspäiväkirja.

Matka Matsushimassa jatkuu ensi numerossa! Luvassa vielä ainakin punaisia siltoja ja pingviinejä, joten stay tuned.

Olen koukussa onseniin. Onsen on siis luonnollinen kuuma lähde tai sellasen yhteyteen rakennettu kylpylä, ja niitä on Yamagatassa joka kylässä vähintään yks. Matsushimassa kävin hotellin onsenissa kolme kertaa, vaikka ihan hiljan olin myös japanilaisen ystäväni kaa onsen-retkellä Yamagatan korvessa. Jossain vuorilla, missä lunta oli metrikaupalla ja jyrkät ja mutkittelevat vuoristotiet niin jäisiä, ettei kulkupelimme päässy rinnettä ylös, joten jouduttiin lopulta hyväksymään tosiasiat ja liukastelemaan perille jalan pyyhkeet kädessä. Mutta kestimme sen kuin Date Masamune ja se kannatti, sillä perillä odotti rikinkatkuinen rotenburo (ulkoilmaonsen)! Siellä sit vierähti melkein pari tuntia vailla rihman kiertämää kuumassa lähteessä lumisateessa siemaillen kuvitteellista juomaani. Paluumatka tehtiin aurigonlaskunvalossa, vuoristomaisema oli sellanen ettei sille tee oikeutta ykskään lause eikä kuva ja tunnelma muutenkin sen verran korkealla, etten voinu muutakaan ku kiljua haruyasumi saikou (eläköön kevätloma).

Huomenna meen vielä luistelemaan japanilaisten kuomieni kaa. Mikä hieman kaduttaa, koska oon nukkunu viimesen kahden vuorokauden aikana yhteensä 9 tuntia ja sain yläasteen luistelukokeesta vitosen. <3_____<3 Yhyyy. Oon jo ilmottanu Nacchanille, että mikäli kieriskelen jäällä, se ei johdu siitä, että olisin kaatunu, vaan puhtaasti kulttuurieroista..........

Käytyäni luistinradalla häpäisemässä itseni ja sukuni ja maani voinkin hiljentyä hikaroimaan JLPT:hen (on yhtä kuin Japanese Language Profiency Test). Oon lukuaikataulustani jäljessä ja saan varmaan hermoromahduksen vielä ainakin pariin otteeseen ennen kesää ja koetta. Viime vuonna ylimmän tason läpäisi 27% yrittäjistä. On tullut epätoivon lollahduksen aika.

MEXT Japanese Studies Scholarship (and then some)

Tarkkaavaisena Havainnoitsijana olen sähköpostin perusteella Havainnut, että tämä leivän ja kaakun pöytähäni tuova apuraha tai stipendi tai mikä tämä shougakukin nyt sit suomeks onkaan on haettavissa taas. Siispä annan seuraavaksi vaatimattomat vinkkini sitä hakeville. Koska internetistä löytyy ehkä kaks vinkkiä aiheesta millään kielellä. Toki aina voi kysyä kokeneilta vanhoilta parroilta koulussa. Paitsi jos on niinku minä niin sit ei kyllä voi. En halunnu kertoa kenellekään, että mitään stipendiä oon hakemassa, joten yksin paperini täyttelin. Ei tartte auttaa!!

Niin siis asiaan. Ensiksi pitää saada suurlähetystön hyväksyntä. Siihen auttanee korkeat pisteet japanin kokeessa. Viime vuonna oli ekaa kertaa käytössä uudenmallinen portaallisesti vaikeutuva koe. Vaikeimmillaan se oli varmaan jotain JLPT1-luokkaa. Alotin kokeeseen valmistautumisen varmaan viikkoa etukäteen koska vähän kännissä ja läpällä oli hakutaktiikkani. Opettelin kielioppiasioita passiivisesti valmiina unohtamaan ne heti kokeen jälkeen. Koe on lähinnä monivalintaa, joten kielioppiosiossa riittää, että oikean vastauksen tunnistaa ku sen näkee, vaikkei sitä kylmiltään osaiskaan tuottaa. Koetta edeltävänä iltana hikaroin ensin itku kurkussa ja pelasin sit vahingossa pokemonia aamukolmeen. Koe oli aamulla suurlähetystössä olikohan kello yhdeksän. En ollut parhaimmillani henkisesti enkä fyysisesti. =D

Pitkälti koe on kuitenkin luetunymmärtämisen koe, joten jos muutenkin lukee paljon japaniksi niin ei siinä pärjääminen lopulta kovin vaikeaa oo. Toki siinä pitää osata enemmän ku yliopistossa edes opetetaan, mutta ei siihen yliopiston oppimäärään oo muutenkaan tyytyminen, jos haluaa oppia japania elämää eikä yliopistoa varten. Musta ennen koetta kannattaa tutustua yleisimpiin japanilaisiin sanontoihin niinku 石の上にも三年 (ishi no ue ni mo sannen, kivenkin päällä kun kolme vuotta [istut niin kyllä se kivi siitä lämpiää] eli kärsivällisyys palkitaan) ja ku niitä kysytään kuitenkin.

Kokeen jälkeen on haastattelu, jotain siinä japaniksi joristiin motiiveistani ja päämääristäni ja siitä että en halua Tokioon vaan Yamagataan. Yhhyhy en muista. Ihan kestättävä tilanne se kai oli. Suurlähetystön tyypit kuitenki haluaa kaikkien onnistuvan, niin ei siinä liikaa kuumotella.

Parin päivän päästä sainkin jo tietää, että mua suositellaan eteenpäin Japanin opetusministeriölle. Tämä tapahtui kaikki maaliskuussa ja lopullisen valinnan tulos saatiin vasta heinäkuun lopulla, joten siinä ehtii hyvin ottaa parit kriisit ja epätoivoon vaipumiset odotellessa. Suurlähetystön suosituksella pääsee siis vasta kakkosvaiheeseen, jossa kaikkien maiden ehdokkaat kisaa keskenään. En tiedä, miks opetusministeriö mut valitsi tai mitä ne yleensä edes hakee. Koetulos varmaan merkkaa paljon, mutta saman pistemäärän saaneitä tyyppejä voi olla useita, joten pitää olla jotain, millä erottua. Täytin kaikki paperit japaniksi ja suosittelen sitä muillekin, vaikka englantiakin saa käyttää. Japanilaiset byrokraatit rakastaa sanaa 具体的 (gutaiteki, konkreettinen), joten hakuperusteluiden kannattaa olla aika 具体的. Pitää näyttää siltä, että on joku visio siitä, mihin pyrkii ja miksi ja mitä sen jälkeen. Paino sanalla näyttää, sillä ei mulla oikeasti ollu hajuakaan, mitä oon puuhaamassa. Niinjoo pitihän sinne se professorin suosituskirjelmäki lähettää. Ehkä rakas Bart uhkaili kirjeessään siihen sävyyn, että mut oli pakko valita. Ehkä passikuvani lumos jonku ministeriön paapan. Ehkä tämä onki unta ja oikeasti oonki yhä kotona Sörnäisissä. En tiärä!! Miks edes kirjotan tätä ku en osaa auttaa???

Siispä lopetan. Ja lisään kokoelman valokuvaelmia ku ei näin pitkää tekstiä kukaan ilmankaan kestä. Tuskin Tuntematon sotilaskaan olis niin luettu tekele, jos sen välissä ei olis sitä elokuvavihkosta.




Yamagatan pääkatu. Palikat&kalikat-tyylisuunnan arkkitehtuuria en tuu kaipaamaan - ja jos tuunkin, voin aina hädän hetkellä turvautua M-junaan ja mennä nauttimaan samasta tunnelmasta ensimmäisten Helsinki-vuosieni pääkallopaikalle Kannelmäkeen, jossa iltaaurinko väreilee aseman aaltopellillä jos on väreilläkseen ja Sitra-pubin terassilla huutaa kuka kulloinkin. <3_____<3 Sen sijaan mitä tuun kaipaamaan on se, kuinka oli kadunpitkä mikä tahansa niin sen päässä siintää vuori.

Tokiosta tällasen edustusasun taannoin hankin. Täytän tänä vuonna 25 vuotta. Hahhahhaa.





Kävin kylillä sekä putkessa.






Eräänä sinisenä päivänä menin Miura-sanille. Se päivä oli itse asiassa tänään. Ensin menin sillan päältä ja sit sillan vierestä! Miura-san valitti, miksi en osallistunu puhekilpailuun. Että Kurosawa-senseikin oli vaan hokenu mottainai mottainai miksei Shiiri-san oo täällä ku se olis voinu voittaa. Antakaa mun olla. DDDDDDDD: Kävin viime keväänä japanin puhetilaisuudessa edustamassa meidän laitosta ku sensei pyysi ja suostuin ylipäänsä vaan siksi, että luulin, ettei kyseessä olis kilpailu. Poistuin paikalta yhtä Tukholman-risteilyä ja traumaa rikkaampana. En kestä olla lavalla, en kestä puhua tuntemattomille enkä varsinkaan kestä puhua lavalla tuntemattomille.














Käppäilin Miura-sanilta. Noi hivenen groteskit puutarhatanukit maksaa 30000 jeniä kappale. :--------) Pöllön ja Neitsyt Marian kohdalla ollaanki jo kotona. (Pöllö myy silmälaseja.)