Okama janakya ikiteikenai

Viikonloppuna jätin rumihini ja sialuni Yamagatan erämään armoille. Ja Nakazawa-sensein. Ensimmäisenä päivänä satoi. Nakazawa-sensei huudatti autossa Deep Purplea. Käytiin kaupassa ja ostettiin ruokaa ja juomaa muutamien sukujuhlien tarpeisiin. Muun muassa kolme pullollista yamagatalaista riisiviinaa, kaksi pullollista paikallista viiniä ja toiset kaksi miyagilaista viskiä, kylmälaukun täydeltä kaljaa, kuusi grillilihasettiä, neljä makkarapakettia, ostoskorillinen sipsejä sekä kaupan suurin kaali. Olimme valmiit koitokseen.

Parasta Yamagatassa on vuoret. Ja vuorista parhain on Zaou. Paitsi viime lauantaina kun me ennen matalaan majaamme asettumista päätettiin kiivetä huipulle ihailemaan väriä vaihtavaa kraaterijärveä nimeltä Okama ja sää ei suosinut meitä. Jätimme auton parkkipaikalle ja astuimme ulos raittiiseen vuoristoilmaan. Jokin lensi autosta taivaan tuuliin. Se oli parkkilippumme. Tässäpä tunnelmia:



Alimmaisena näkymä yli vuoriston. :DDDDDDDDDDDDddddddd Sumu oli sankempaa ku sumu aivoissani ja tuuli muistutti taifuunia ja vaatteet litisi ja hiukset muuttu märäksi pitkulaksi. Japanilaiset ovat kuitenkin sinnikästä kansaa, joten Nakazawa-sensei valoi meihin opetuslapsiinsa uskoa siitä, että sumu vielä hälvenisi ja kuuluisa näkymä avautuisi. Vuoriston säästä kun ei koskaan tiedä. Värjöttelimme vuoren huipulla turisti-infossa kolme tuntia. Sumu ei koskaan hälvennyt.

Vaan sielumme sää oli sumua vailla! Sillä meillä oli grillibileet. Söin yakinikua ja yakisobaa ja käytin hyttysmyrkkyä. Nakazawa-sensei soitti c-kasetilta Deep Purplea. Tämän jälkeen oli vapaata alkoholin käyttöä. Jossain vaiheessa viina loppui ja ostimme lisää. Nakazawa-sensei ilmoitti, että aina kun Shiiri-san on sanonut kolme lausetta niin Komuro saa sanoa yhden. Muistini pätkii. Lepakko lensi ikkunaan. Jostain syystä melkein kellään ei ollut enää paitaa. Nakazawa-sensei ilmoitti menevänsä nurkkaan tauolle ja sammui sinne. Peittelimme hänet futoniin ja jatkoimme puuhia.

Aamulla oli karseaa. Oli darra. Oli kuuma. Kiipesin darrassa ja matkapahoinvoinnissa vuorelle. Eipä nämä darraisat kännykkäkuvat oikein tee oikeutusta sille, mitä näin.



Nakazawa-sensei: Okama no chuushin de ai wo sakebou!
Toveri A: Sensei kara douzo.
Nakazawa-sensei: Ie ie, ore wa ii yo
Toveri B: Okama ga daisuki!!!
Toveri A: Okama ga hoshii!!!
Toveri C: Okama ja nakya ikite ikenai!!!

Sekä:
Sensei: Eikös sellanen muotisuuntakin oo ku yamaonna (vuoristonainen)?
Toveri A: Se on yamagirl (vuoristotyttö), sensei.
Toveri B: Yamaonna kuulostaa ihan joltain youkailta (japanilainen demoni).

Ajeltiin vielä syvälle vuorten siimekseen syömään sobaa. Yamagatalaiset rakastaa sobaansa. Ja kai mäkin oon sen verran yamagatalaistunut, etten tiedä kesäkuumalla parempaa ku kylmä soba. Samaa mieltä oli ilmeisen moni muukin, sillä siellä peräkorven sobamestassa oli jonoa. Olin darrassa ja matkapahoinvoinnissa ja nukkunut kahden vuorokauden aikana kokonaista viisi tuntia. Makasin nurmikolla. Ilma seisoi ja siinä oli kastanjan imelä tuoksu. Vesiputous pauhasi. Käärme ui lammessa. Herhiläinen kiersi kehää. Käki kukkui. Lopulta meillekin vapautui pöytä. Istuin zabutonille (japanilainen lattiatyyny) ja nojasin mun käteen. Pieni lisko juoksi mun sormien vierestä. Koska sellasta se on täällä. Yamagatassa.

Olin liian koomassa kuvatakseni pihamaata, mutta tässäpä soba-ateriani:


Ja näin päätän raporttini eräjormailusta!　Lauantaina matkaan Tokioon. Tokiossa on mukavaa. Mutta Touhokussa on mukavampaa. Siispä elokuussa matkustan tänne.