Lauantaina heräsin kuudelta, toikkaroin säkkipimeässä suihkussani josta palo lamppu, pakotin kurkustani alas muutaman kulauksen misosoppaa ja juoksin halki hiostavan ja nihkeän ja sateisen kaupungin yliopiston portille saakka. Matkani Yamagatan eteläkärkeen Yonezawan tienoille oli alkanut. Ajeltiin bussilla varsin vesihöyryisissä maisemissa, vuorista näkyi vaan matalimmat huiput. Ja väsytti.
Ilma oli aika samanlainen ku sinä päivänä ku saavuin tänne. Huristeltiin aikamme ja päädyttiin lopulta johonkin pieneen museoon pällistelemään muinaisia kippoja ja kappoja. Kiivettiin myös läheiselle vuorelle kattomaan jonkun muinaisten aikojen silmäätekevän kumpuhautaa ja alhaalla avautuvaa Yonezawaa, joka daimyou Date Masamunen synnyinpaikkanakin tässä maassa tunnetaan. Taiwanilaisiin sipsuttajiin verrattuna olin oikea eräjorma ja liikuin lailla kauriin. Kiitos traumaattinen koulun suunnistus 1994-2005.
Yonezawan tuolla puolen jossain kaukaisuudessa lymysi Fukushiman ydinvoimala. Ennen yonezawalaiset on lähinnä kironneet tota pilven takana siintävää suurta vuorta koska sen takia lunta tulee tupaan muutama metri per talvi, mutta maaliskuun jälkeen siitä on lähinnä iloittu ku se pitää Fukushiman säteilyt loitolla. Patikoitiin ja rämmittiin ehkä tunti, ilma oli sakeana sudenkorentoja kaikissa mahdollisissa väreissä ja Yuu-sensein yritykset tulkata oppaan juttuja japania osaamattomille jenkeille piti hilpeystason korkealla. Ihmettelin tovin, minkä takia se koko ajan kääntää kofunin Asian tombiksi ku kyse on kuitenkin japanilaisista haudoista, kunnes tajusin, että sehän yrittää vaan lausua ancient tomb.
Asian tombeista siirryttiin bussin kautta yli 300-vuotiaaseen paikalliseen asumukseen. Talossa haisi home ja ötököiden eksotiikka oli vähän liikaa mulle. Mutta meillä oli imonikai (芋煮会)! Se on yamagatalainen syysperinne, jossa kokoonnutaan popsimaan paikallisen keittiön kuuluisaa imoni-keittoa. Sen pääainesosa on vähän perunaa muistuttava taro minkä lisäksi siinä on ainakin lihaa, purjoa ja sieniä. Ja se on hyvääääää!! Lihat jätin kyllä syrjään ku japanilainen liha on lähinnä pelkkää läskiä, mutta muuten oli omnom. Paikalliset martat oli valmistanu sitä soppatykillisen. Otettiin perijapanilaiset ryhmäpotretit kaikissa mahdollisissa kokoonpanoissa, sullottiin jäljelle jääny soppa, onigirit ja tsukemono säkkeihin ja ajeltiin bussilla riisipeltojen halki kohti seuraavaa etappia.
Seuraava etappi oli konserttitalo, josta mulla ei näköjään oo muuta kuvamateriaalia ku pihasta avautuva näkymä. Meille esiintyi pianon ja viulun muodostama manzai-vibainen duo Sugi-chan & Teppei, jonka Yuu-sensei oli saanu hommattua paikalle tonne korpeen kesken niiden kiertueen koska se tuntee puolet Japanista. Duon konsepti on klassisten sävelmien parodiointi ja erikoisosaaminen viululla imitoiminen. Nyt olen kuullut kaiken. Setlistiltä löytyivät mm. Brahmsin Unkarilainen tanssi numero viis samuraiden miekkataistelumusiikiksi sovitettuna, Tom ja Jerry -pätkien säestäminen klassisella musiikilla sekä Tonava kaunoinen hyytävänä dekkariversiona, jossa viulisti soitti soolona ambulanssin ja poliisiauton äänet. Meininki oli muutenkin aika kieli poskessa, niillä oli frakit päällä ja Sugi-chan puhu levottomia mahdollisimman virallisella japanilla. Menkää niiden konserttiin, jos liikutte Japanissa!
Otettiin lisää ryhmäpotretteja, kumarreltiin kaikkiin ilmansuuntiin, otettiin bussi alle ja köröteltiin päivän viimeiseen kohteeseen, Kawanishin kuuluisaan daaliapuistoon. Puistossa on lähes neljäsataa eri daalialajiketta. Ja kaikki sai valita kolme kukkaa kotiaviämisiksi! Ohessa sommitelmani. Kukkien katselun lomassa räpsittiin vielä muutamat ryhmäotokset ja syötiin papujätskiä. Kotia saavuin kakstoista tuntia sieltä lähdettyäni varsin naattina ja Yamagataa nähneenä. Poikettiin viel kotimatkalla raamen-mestaan parin kiinalaisen kaa, oltiin melko huomiotaherättävä näky kukkapuskinemme. Toinen näistä kiinalasista paljastu japanilaiseksi siinä vaiheessa kun se valitti, että retkellä sitä oli luultu kiinalaiseksi kolme kertaa ja että kerran yliopiston kirjastossa kirjastonhoitaja oli kehunu sen japania ja todennu että nämä kaikki kirjat ovat japaniksi mutta sinun taidoillasi pärjäät varmasti. Ja se oli huokaissu syvään sisimmässään ja sanonu arigatou gozaimashita. En viittiny paljastaa, että olin koko päivän luullu puhuvani kiinalaisen kanssa.
Tänään eli sunnuntaina palloilin lempparikaverini Takuyan kaa pitkin kotikaupunkimme perukoita. Käytiin kattomassa Kamisama no karute, tilasin fantaa mutta se oli vihreää ja yleisö istu hiiskumatta lopputekstien viimeiseen sekuntiin saakka. Elokuva toimi parhaiten ehkä katselmuksena japanilaiseen estetiikkaan. Jatkettiin liukuhihnasushille, jossa toilailuni olivat kamalaa katsottavaa. Selviydyn muuten puikoista ihan ok niin kaua ku sushi pysyy poissa. Se ei mahdu kerralla mun suuhun ja jos haukkaan niin se aina hajoaa. @__@ Koklasin vihdoin raakaa kalmaria ja siitä ei muuta sanottavaa ku live-kommenttini yappari hen. Me mennään tässä joskus Tsuruokaan kattomaan meduusa-akvaariota ku meduusat on siistejä ja Takuya sattuu tutkimaan niitä yliopistolla, how cool is that. ^______^ Oli kiva päivä ja sieluni lepäs ku ei tarvinnu puhua mun tukanväristä, silmien väristä, kulmakarvojen väristä, painosta ja ulkonäöstä ylipäänsä, vaan saatto puhua Rurouni Kenshinistä, heinäsirkkojen syömisestä, asemakaavoituksesta, Sakanactionista ja tanhusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti