Shiiri-senseistä ja vähäsen muistakin senseistä

Merii kurisumasu! Se on täälä! Talaviloma! Ahahaha ohohoho klalklsakdslkd aaaaaaaa. Tätä on odotettu, sen verran tiltikästä menoa ollu koulussa viime aikoina. Sinne meni ekat kolme kuukautta Yamagatassa. Hullua. Ajattelen nykyään japaniksi. Mulla on pieniä ongelmia muotoilla näitä entryjä suomeksi. Tää ajattelun muuttuminen japaniksi on tosin tapahtunu aika hiljattain ja vaivihkaa. Siks en ihan ymmärrä, ku tänne peräkylillekin on kiiriny huhu, että tänä vuonna Helsingin yliopiston kautta vaihtoon hakeneista osaa oltais lähettämässä Japaniin vaan lukukaudeksi. Miksi??? Miten meidän laitokselta on tarkotus valmistua Japanin asiantuntijoita, jos Japanissa saa olla hädin tuskin puoli vuotta?

Niin että eipä mulla muuta ku rakkaat opiskelijakollegat, unohtakaa nihkeät yliopistojen väliset vaihdot ja hakekaa tätä stipendiä. Saan olla täällä 12 kuukautta ja mulle maksetaan kesälomankin viettämisestä ja se on varsin mukavaa.

Joulukuu on merkkihenkilöiden syntympäivien aikaa. Tänään Japanin keisari, ylihuomenna Jeesus, viime viikolla minä ja korealainen kaverini Chon-a (miten ikinä sen nimi sit onkaan tarkotus kirjottaa). Meillä oli pienimuotoiset yhteissynttärit, joissa tarjoiltiin korealaista merileväsoppaa ja nabe-sekametelipataa ja Nacchanin hankkima kaakku.





Seuraavana aamuna menin vaihteeksi Miura-sanille darrassa, mutta se on vain kamala muisto enää. Osallistuin darrassa myös tiedekuntamme vaihtareiden kehitystilaisuuteen, jossa tykytteli kyllä tiltti sekä päänsärky sen verran pahasti, että teki mieli käydä huutamassa mikkiin lopettakaa tämä paskanjauhanta ja mennä kaverini labraan nukkumaan. Meidän piti kaikkien väenvängällä keksiä vuorotellen joku valituksenaihe ja sit kun valitukset ja kehitysehdotukset oli sanottu niin tilaisuuden isäntä tyyty sanomaan sore wa shou ga nai (ei voi mitään) asdfggjhll Japani toisinaan.

Lauantaina aivan liian varhaiseen kellonaikaan matkustin paikallisjunalla vuorten keskelle Sakuranbohigashineen. Kirsikkaviljelmät taipu lumen painosta ja lumisateen jälkeinen taivas oli matalalla. Vedin kokkikurssin! Kyllä. Minä Siiri Kankaanpää opetin japanilaisia kotirouvia kersoineen valmistamaan suomalaisen perunasalaatin ja sain siitä palkkaa. Uskokaa tai älkää, mutta perunasalaattimme onnistui mainiosti ja jopa kersat tykkäs siitä. Koulu sai mulle osotettuja kiitospuheluita näiltä kotirouvilta. Jotka puhutteli mua koko päivän nimellä Shiiri-sensei tai ihan vaan sensei. Something did not feel quite right. :D Ykskin rouva kysy että Shiiri-sensei, mitä mieltä vanhempanne olivat siitä, että päätitte lähteä yksin Japaniin ja toinen että voi sensei, te puhutte niin kaunista japania että kuinka voi olla että olette olleet täällä vasta kolme kuukautta.

Sakuranbohigashinestä mulla on vaan yks surkealaatuinen kännykkäkuva ja senkin otin paluumatkalla liikkuvan auton ikkunasta ku joku paikallinen mummo tarjoutu kuskaamaan mut Yamagataan. Tämä visiitti ei kuitenkaan jäänyt viimeisekseni, sillä sain jo kutsun kotirouvien meksikolaiseen iltaan.... Ehkä ens kerralla otan kuvan jopa kameralla! Sakuranbohigashine saikou!



Tässä onpi jonkun asiansa osaavan Higashine-kuvia. Toi tyyppi on muutenki ottanu sellasia otoksia, että haluaisin niiden perusteella tulla tänne, jos en asuisi täällä jo valmiiksi. Menkää siis tänne jos haluatte tsiigailla jokapäiväisiä maisemiani. Mun lempparipaikkoja tässä kaupungissa on esim. Yakushimachi ja Kojirakawa-chou, jossa meidän yliopistokin sijaitsee.

Sunnuntaina kävin järjestämässä kersain joulukekkerit. Joku kersa kutsu mua koko pirskeiden ajan nimillä Finrando ja Kankaanpaa. Shin-chan eli oikealta etunimeltään Shintarou oli pukeutunu joulupukiksi ja vaati, että sitä kutsutaan juhlien ajan nimellä Shintaclaus. (Shin-chan on meidän yliopiston kansainvälisen osaston tyyppi jonka kaa mailailin ylimuodollisia maileja ennen tänne tuloani, elin aina siinä siinä uskossa että se olis vähintään 60-v mutta täällä paljastukin, että se on mua vaan vuoden vanhempi.) Siitäkös Shintaclausillamme riemu repes, kun Jamey sano että Hollannissa joulupukin sijaan tulee Sinterklaas.



Kuvassa minä ja ryhmäni Pipari esitellään luomustamme.... Ala-asteikäisten sisarusten Yuka-chanin ja Daiki-kunin taiteellinen visio poikkesi hieman omastani, joten tää teos edustaa enemmän heidän näkemystään. Televisioonkin päästiin vaihteeksi ja Yomiuri shinbuniin. Takuya ei tosiaan liiotellu syksyllä sanoessaan, että Yamagatassa uutiskynnyksen ylittää aiheet päärynät ovat tällä viikolla herkullisia ja kylän X lapsoset kävivät kouluretkellä.

Siitä huolimatta ja juuri siksi Yamagata sydän-sydän. Tossa yks päivä hautajaiskurssin Yuu-sensei kurvasi asuntolan pihaan tuomaan Caseyn, jonka kaa se oli ollu vaihteeksi raamenilla. (Casey on tätä nykyä japanin alkeiskurssin ainoa oppilas ku lempijenkkini ei kestäny enää ja lähti takas Teksasiin, joten niiden oppitunnit koostuu lähinnä raamenilla käymisestä, Yamagatan yliopisto for the win yms. Yuu-sensei ei edes oo japanilainen vaan taiwanilainen ja sen kyllä huomaa aksentista, mutta se pitää japanin nollatasosta lähtevää kurssia koska se on opettajista ainoa, joka osaa edes auttavasti englantia vaikka lausuukin ancient tomb asian tomb.) Sitten se avas autonsa ikkunan, huikkas mulle Shiria-san hyppää kyytiin ja heitti mut huvikseen kouluun. Näin meillä Yamagatassa.

Maanantai-iltana karistan Yamagatan lumet kalsareistani ja matkustan etelän lämpöön Tokioon! Matkustan yöbussilla. Oon kuullu siitä kavereiltani pelkästään huonoa. Matkani kestää 8 tuntia. Saavun Tokion asemalle kuudelta aamulla. Poikaystäväni lento saapuu joskus keskipäivällä. Et jos joku kaipaa vaik karaokeseuraa Tokiossa aamuseittemältä niin ottakaahan yhteyttä....

Byhyyy. Sit ku joskus ehkä valmistun niin haluaisin olla japanin kääntäjä ynnä japanin opettaja. Oon jutskaillu Kurosawa-sensein ja Utsumi-sensein kaa japanin opettajaksi ryhtymisestä aina toisinaan ja ne on sanonu että joojoo ehdottomasti Shiiri-san nara nandemo dekiru. Ja nyt kävi niin että meillä olis ilmeisesti Helsingissä jonkinlainen japanin aineenopettajaksi pätevöitymisen seminaari mutta meikäsiiri on no täälä. Jos joku on menossa sinne nii kertokaa mulleki mitä siel sanottiin. ._________.　Haluan japanin opettajaksi!! T. Sensei87.

Kiitos muuten kaikki te armoitetut sielut jotka vastasitte mun kuivakkaan kyselyyn! Yritin kovasti vääntää esitelmän käsikirjotusta ja powerpointteja jonkinlaiseen Kuwahara-senseille esiteltävään muotoon mutta sitten tuli kiireitä ja sensei sanoi että eihän tää oo mitään valmiiseen päinkään ja käski mun mennä tietokoneluokkaan ja siellä tietokoneluokassa annoin kaikkeni vailla ruokaa ja juomaa niin että lähes pyörryin ja kun menin esittelemään tekeleeni senseille uusiksi niin tuomio oli eihän tämä oo valmista nähnykään. Sensei kysy, onko mulla suunnitelmia lomaksi. Sanoin meneväni Tokioon. Sensei käski mun vääntää esitelmäni Tokiossa. Sanoin tekeväni sen valmiiksi ennen lähtöä. Sensei lollasi päin naamaani ja sanoi niin varmaan......Ja että "kysyin just korealaisilta, onko niiden esitelmät varmasti hyvällä mallilla ja kaikki vakuutteli että kyllä kyllä tehdään ihan just valmiiksi, mutta ne mitään tee!" Kuwahara-sensei joka aina pilkkaa mut maan rakoon. <3____<3 Ikävä kyllä tiemme eroavat helmikuussa koska en aio ottaa puhekurssia kevätlukukaudella.

Huuh tulipa taas tekstiä. Olen puhunut. Jos en näyttäydy täälä ennen Tokion-reissuani niin yoi otoshi o omukae kudasai (=hyvää uutta vuotta ennen vuoden vaihtumista, vuoden vaihduttua toivotus on akemashite omedetou gozaimasu)!

Happy Bath Day Dear Shiiri

Hyvää syntymäpäivääni! Kävin koululla opiskelemassa keigon opettamista kaltaisilleni ulkomaalaisille, seuraavaksi meen sänkyyn sulattamaan ruumiinosani, sängystä kylille lahjomaan itseni ja kyliltä korealaisten kämpille juhlistamaan tätä historiallista päivää korealaisen synttärikollegani kanssa. Syntymäpäivälahjaksi toivon, että Suomen nuoriso vastais tähän kuivakkaan kyselyyn Japanin puhekurssia varten:

1. Onko asunnossasi teevee
2. Kuinka usein katsot tv:tä
3. Minkälaisia ohjelmia sieltä katsot (Jos katsot Tartu mikkiin niin mainitse se!!!!!)
4. Mistä syystä tv:tä kattelet (tylsyys, tiedonhalu yms)
5. Katsotko enemmän koti- vaiko ulkomaisia ohjelmia ja mistä tämä mahtaa johtua
6. Tykkäisitkö, jos Suomenkin televisiossa olis samanlainen yliampuvan meluisa sekoilumeininki ku Japanissa.

Vastata voi vaik tänne tai maililla siiri.kankaanpaa(miukumauku)helsinki.fi Tattis ja go-kyouryoku yoroshiku o-negai shimasu!

A-sate, a-sate, sate, sate, sate

Lauantaina odotin innolla kuunpimennystä　(joka tässä maassa nimellä gesshoku eli kuunsyönti tunnetaan) ja hain kaupasta riisikaakut ja maitolimpsat (ajatuksen tasolla jokseenkin epäilyttävä mutta juomisen tasolla omnom juoma) spektaakkelia varten, mutta kun yö viimein koitti niin näkymä ikkunasta oli ylläoleva. Huokaisin kerran ja sitten toisenkin kun aamuyöllinen Facebook-feedini täyttyi teksasilais-thaimaalais-malesialais-taiwanilais-korealaisvalokuvaajien kolmen millin lumihankea esittävistä teoksista.

Tänään ostin itelleni aikaiseksi syntymäpäivälahjaksi paidan. Jipii!



En kamalasti tykkää shoppailla tääl ku kauhavalaisnaamani hämmentää Yamagatassa sen verran, että kylillä joudun aina tuntemattomien puheenaiheeksi ja sit jostain putkahtaa mahdollisesti lehtikuvaajakin. Tänään koulussa jotkut tyypit puhu keskenään, että olen ranskalaisvibainen. Jepjepjep. Odotan innolla uuden vuoden Tokion-reissua, ku se tuijotuksen määrä ei voi vetää vertoja tälle maalaismeiningille.

Vuoret näyttää jäävuorilta ja meidän koulun pihassa on yliampuva joulukuusi, mutta en oo viime aikoina ollu liikenteessä kameroineni joten sanaani on teidän tyytyminen. Muiden kuvissa oon kyllä käyny näyttäytymässä, joten jaanpa niitä seuraavaksi!



Minä ja joitain Marun kavereita, joita haastattelin ankeaan puhekurssin loppuesitelmääni. En tunne näitä tyyppejä ja varsinainen kaverini puuttuu kuvasta... Tämän kuvan olemassaolo on kyllä ihan huojentavaa, koska jos sitä tarpeeksi kivisellä katseella kattelen niin ehkä tunnistankin nämä henkilöt vastaisuudessa. Maru kehotti niitä tulemaan juttelemaan mulle jatkossa koska mut tunnistaa hyvin siitä että olen valkoinen. Juttelemaan tulevat japanilaiset olis kyl ihan tervetullut lisä elämääni ku ite oon aika tuppisuu ja jännitän japseja ja ne jännittää mua.

Eilen meillä oli hautajaiskurssin kansainväliset pikkujoulut (...sanokaa et muuallakin on tällanen meinkinki randomiuden suhteen). Joku (varmaankin Yuu-sensei koska ei ole paikkaa mihin Yuu-sensei ei ehtisi soluttautua ja Yuu-sensei tämän facebookissa julkaisi) ikuisti mut ja Kurosawa-sensein akateemisuutta huokuvassa keskustelussa (puhuttiin tässä kohtaa varmaan joko sipuleista tai siitä kuinka lintsasin koulusta valmistaakseni lihapullasatsin niihin bileisiin):



Tää on ehkä lempiryhmäkuvani ikinä, pakko laittaa se tänne vaikka otettiin kakkosotoskin ku tää ninjailuni ei kelvannu kaikille:



Kuvassa korealaiset oppani herrat Park ja Moon ja jotain hautajaiskurssin vakionaamoja.

Bileissä Jamey veti nankin tamasudare -performanssin, jota eläkeläiskaverini Miura-sanin mies valmentaa sille. Me Yuu-sensein opetuslapset ollaan varmaan nankin tamasudare -obsessoituneinta kansanosaa koko saarella. Istuttiin piirissä taputtamassa ja hokemassa a-sate, a-sate, sate, sate, sate, sate wa nan-kin ta-ma-su-da-re, Ya-ma-ga-ta no mei-bu-tsu varsin euforisina. Niin ja kyseessä on siis perinteinen japanilainen viihdemuoto, joka näyttää tältä:




Yhdet pippalot takana ja kahdet edessä. Luulin, että ens lauantain kirkollismenot olis vaan jossain tässä lähistöllä ku tossa vastapäätä on jonku nunnan pyörittämä päiväkotikin, mutta tänään toimistolla sain kehotuksen nousta aamukasilta Shinjoun-junaan ja ajella sillä paikkaan nimeltä Sakuranbohigashine. Vaissoo. Yhyy. Luvassa siis mahdollisesti maailman ainoat suomalaiset blogikuvat paikasta Sakuranbohigashine, stay tuned. <3____<3 Pippaloinnin takia oon aika pahasti jäljessä kanji-aikataulustani. Näytin Takuyalle JLPT1-kanji-kirjaa ja sen kommentti oli ore kakenee (emmä osaa piirtää näitä). En tiedä, oliko sen kuuleminen lohdullista vai masentavaa..... No meillä on nyt joka tapauksessa vireillä pieni kisa siitä, kummalta irtoaa ens kesänä 璽 ja 箋 ja kumppanit ulkomuistista.

Lopuksi haluan kuitenkin liputtaa kanjien hikaroinnin puolesta! Ei tätä kieltä vaan voi hallita kauheen syvällisellä tasolla, jos kanjien osaaminen on heikkoa. Ja onhan se aina ihan kivaa ku postivirkailijalta venähtää naama ku suomijuntti osaa kirjottaa osotteensa 山形県山形市香澄町二丁目山形大学国際交流会館 lunttaamatta paperista. Takuya on vieläkin vähän shokissa, että osaan piirtää kanjien vedot oikeassa järjestyksessä, mutta se on kuitenkin sisäistäny, että ihan oikeasti osaan lukea näitä merkkejä melkoisen määrän, joten keskusteluissamme paperia kuluu ku aina jos en ymmärrä/tiedä jotain sanaa niin se sanoo tiedät kyllä ku näet ja kirjottaa sen kanjilla. Niin että kyllä ne unettomat kanji-yöt kannattaa! Kanjeissa on järkeä! Syön nämä sanani vielä moneen kertaan!

PS. Rakas opetusministeriö, voisinko saada stipendin vähän etukäteen tässä kuussa??? Ku sille olis tarvetta:



En omista dvd-soitinta enkä edes cd- tahi dvd-asemaa, mutta tämä on saatava. <3______<3 Dakara ima wooooooooooooo oooooiteeeeee, ueeee eeeeeeeee tooobitaaaaai naaaaa. <3______<3 Suosittelen tätä bändiä lämpimästi mutta coolisti. Terveisin Sakanactionin sanan- vai pitäiskö sanoa sakanansaattaja hahhaa huoh jos huumorini olisi kukka niin se olisi horsma. Kiitos ja anteeksi.

Kuu jolloin papit juoksevat

Heissulivei. Ensiksi palanpainikkeeksi huonolaatuista kännykkäkamerakuvaa Yamagatan aamuruuhkasta (pakkohan sitä oli ottaa kuvatodisteita että kyllä, meitsi poistuu nykyään kotoaan aamuisin jos ei nyt ihan vapaaehtoisesti niin edes vastentahtoisesti):




Sanainen arkkuni ei ole aukeillut täälä viime aikoina. Tämä johtuu siitä, että minulla on ollut kiirus. Joulukuu on vanhalta nimeltään shiwasu (師走) eli pappien juoksentelu (modernisaation ikeessä siitä tuli tylsästi juunigatsu, kahdestoista kuukausi). Papiksi ristitty ei kovin tyylikäs talvitakkini jäi Suomeen kohtaamaan koinsyömän loppunsa, mutta ilman sitäkin olen mahtunut tähän juoksentelijoiden joukkoon.

Joulukuussa kaikilla on kiire. Jopa minulla. Suomessa kiireisyys tarkotti sitä että on perjantai ja kello 20:57 ja mulla vielä Alepa-reissu tekemättä. Ens viikolla on seittemän päivää ja kolme joulujuhlaa. Näistä yhteen pitää vääntää suomalainen ruoka, toiseen keksiä ruoka jonka sit valmistaa kirkonväen kanssa (joku seurakunta haluaa juhlistaa joulua kristityn maailman vaihtareiden kanssa, en kuulu kirkkoon mutta ilmeisesti naamanväri riittää, plus samalla saan simultaanitulkata jenkkejä), ja kolmatta varten kävin jo näyttäytymässä Yamagatan paikallistelevisiossa.

Stipendin loppututkielman aihevalintakin painaa päälle ja jossain välissä pitäis ehtiä haastatella 20 japsia puhekurssin loppuesitelmää varten. (Ja 20 suomalaista, mutta en haastattele vaan pistän tänne kyselyn ja jos ette vastaa niin keksin teille mielipiteet päästäni ku ei tääl kukaan kuitenkaan Suomesta mitään tiedä) Maru-chan lupas onneksi kärrätä näitä haastateltavia eteeni, mikä on varsin mukavaa ku en halua pysäytellä tuntemattomia ihmisiä haastattelun toivossa räntäsateisella ja viemärinhajuisella kampuksellamme. Tämä Maru-chan on saksalaisen kuivakalla kurssilla kohtaamani kaverini, joka toimittaa mulle paikallisen pikkuveljen virkaa. Aina pitää olla joku, johon kanavoida hyysäyshalunsa. <3_____<3 Oon autellu sitä vähän kaikenlaisessa englanninkielisessä ku se on lähdössä tammikuussa jollekin parin kuukauden kansainväliselle opettajaopiskelijaristeilylle Intiaan.

Tänään tuli lunta tupaan ja tukkaan joka ilmansuunnasta ja tunnelma oli niin perisuomalainen, että toivoin melkein että olisinki valinnu Yamagatan sijaan Tottorin. Yks päivä eläkeläiskaverini Miura-san kerto, kuinka sen mies herra Miura asu joskus ammoisina aikoina firman asuntolassa eikä osannu pestä sukkiaan vaan ripusti ne aina käytettyään huoneen katosta roikkumaan ja laitto seuraavana päivänä ne vieressä roikkuvat. Askfkf näen tämän sieluni silmin. Ja meduusatutkijakaverini Takuyan pelastamassa lemmikkikalaansa maaliskuun tuhoista. Sähköt meni poikki ja lämpimissä vesissä uiskentelusta tykkäävä kala joutu hengenhätään, mutta Takuyan onnistu elvyttää se lämmittämällä sille vettä kaasulla kerran tunnissa useiden tuntien ajan. Hän sanoi kalalleen että ÄLÄ LUOVUTA. Lopulta sen oli pakko sanoa kalalle että anteeksi mutta en jaksa enää valvoa, mutta älä sinä luovuta. Takuya nukku kolme tuntia ja niiden kolmen tunnin aikana kala tai siis rakas ystävämme Pocky (tai Puggy, en nyt ihan muista) menehtyi. Takuya oli että NOOOOOO POCKYYYYY ANNA ANTEEKSI. Tällaisissa piireissä liikun nykyään.

Muutakin on tapahtunu kaikenlaista, mutta kerron ne vaikka sit muistelmissani!