torstai 3. marraskuuta 2011

^________________________^

Perjantaina aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta sit ovellani kolkuteltiin ja oli Halloween-bileet ja otimme jokusen tipallisen sitäsuntätä ja taiwanilainen kaverini soitti korealaista jytää ja sit olikin jo aamu.

Lauantaina aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta olotilani ei ollut mitä parhain. Sain vähän lohtua naamakirjaan ilmestyneistä kuvista pahoinvoivista tovereistani, jotka oli lähteneet jälleen yhdelle Yuu-sensein opintoretkelle kuudelta aamulla. Ja siitä kun heiluin pyykkituvassa ja yks jenkki tuli sinne vartavasten informoimaan mua että I'm gonna clean up my vomit now. Toivuttuani en tehnyt kouluhommia vaan menin Takuyan kaa raamenmestaan, jonka kulhoon olis mahtunu seilaamaan yksi Silja Line. Viereisen pöydän paapaan ryystäminen peitti rahisevan iskelmäradion ja Takuya selitti, kuinka nykylapsoset ei aina tunnista bambulastua raamenissa vaan luulee niitä kelluviksi waribashi-kertakäyttöpuikon palasiksi. Opin myös, että Yamagatassa muuttolinnut palaa talvella ja että samalla lailla ku Suomessa jonkun on aina päästävä pilkille kevätjäillä niin Japanissa on aina joku, joka ajattelee vain vähäsen käväisevänsä joella, vaikka televisiossa pyörii taifuunivaroitus. Käveltiin jotain valaisemattomia sivukujia joilla tuoksu savu ja kala ja ajattelin, kuinka älytöntä on, että mulle vielä maksetaan tästä.

Sunnuntaina aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta sit Shouko sano että mun puhelin on saapunut ja lähdettiin oikeen bussilla hakemaan sitä. Täkäläinen bussisysteemi toimii niin, että bussiin noustessa otetaan numeroitu lappu ja pois jäädessä katotaan ruudulta numeron osottama hinta ja pudotetaan se vähän niinku liukuhihnalliseen säästöpossuun. Ja nyt mulla on oma hohtavanvalkoinen Softbankin puhelin! Reissun jälkeen aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta sit huonepuhelin pirisi ja kutsu kävi alakertaan korealaisten kämpille. Vanha kuomani Natsumi ja uudet korealaiset kaverini Jieun ja Sunhwa teki okonomiyakia omnomnom. Tunnelma oli melko hilpeä ja sitä koristi kauniisti homehtuneet kukkaset, jotka tosiaan saatiin opintoretkeltä jokunen viikko takaperin. Jossain vaiheessa Sunhwa jopa havahtu tilanteeseen ja heitti ne pois. Ite heitin omani pois jo viime perjantaina... Huomenna - tai siis tänään kunhan käyn ensin nukkumassa itteni pois keskiviikosta - on kansallinen vapaapäivä, tällä kertaa kulttuurin päivän muodossa, joten mietittiin, että voitais tehdä sen kunniaksi jotain kultturellia. Päädyimme sähköliikkeeseen. Niin että hyvää kulttuurin päivää vaan kaikille. Tyhjensimme myös umeshu-tölkin. Ja persikkaliköörin.

Siispä maanantainen hautajaisesitelmäni ei yllättäen mennyt kovin vahvasti. Ohessa katkelma esityksestäni:
Siiri: Ja tässä kuvassa hautajaisvieraat...öö.....kävelevät
Luokka: lol

Kuolonköhänkin sain. Eikä asiaa ainakaan parantanu tiistaiaamuinen paloharjotus hyisellä pihalla neljän tunnin yöunilla. Mariko-san määräs mut sammuttamaan puisen liekin vedellä täytetyllä vaahtosammuttimella. Tapahtumasarja:
Letku: *ei irtoa*
Siiri: E, are?!
Palomies: *lähestyy auttaakseen*
Siiri: AAAAAAAAA SUIMASEN
Palomies: *on märkä*
Yleisö: *taputtaa*

Maanantai ja tiistai oli oikeastaan kaikin puolin karseita. Tänään oli taas kivaa! Oon yhä tautinen, mutta aamulla hörpin keskiviikkoiseen tapaani teetä Utsumi-sensein työhuoneessa ja luin murteen roolista vanhusten lääkäripalveluissa ja Utsumi-sensei kysy multa randomilla tykkäänkö kirjottamisesta suomeksi ku oon siinä japaniksi niin hyvä. Saksalaisen tunnilla oli toki tuskallista, katottiin saksalaista sotaelokuvaa ja hyi sitä saksan määrää (ehdin nykyään lukemaan japaninkieliset tekstitykset ilman ongelmia, kyllä musta vielä tätä menoa maisteri joskus saaraha!!), pahempaa ajanhaaskausta ei ookaan ku se kurssi. Mutta kaikki paha pyyhkiytyi mielestäni kun tunnin lopuksi kurssikaverini Misaki anto mulle puhelinnumeronsa! Heiluvien pikachujen ja välkkyvien tähtien täyteiset tekstarit ovat sinkoilleet välillämme. Japaniksi tekstaaminen on sellasta että jos lauseesta tuntuu puuttuvan jotain niin se puuttuva osa on yleensä joko meloni, possu tai invalidilogo. Ens viikolla meen Misakin ja Jieun kaa karaokeen. Siitä tulee mitä luultavimmin traumaattista, koska suunnitelmamme on tulkita Bump of Chickenia, joiden sanotukset ei oo sieltä lyhimmästä päästä:





Kuvia en ole ottanut. Paitsi naamastani että voin jakaa uusimmat epämääräiset vaatemieltymykset kanssanne! Ensivisiittini paikalliseen vaatekauppaan aiheutti lähinnä kuka näihin pukeutuu -reaktion. Sittemmin on selvinnyt, että niihin pukeutuu MINÄ. Tällä maalla on hämmentäviä vaikutuksia muhun.

Viime aikoina olen tykännyt pukeutua mm. vaatteisiin, joissa yhdistyvät 90-luvun koulun joulujuhlat ja pitsipöytäliinat:



Aamut ja illat ja nyt myös päivätkin liihottelen kylillä karvateltassa, jossa yhdistyvät karvat ja teltat:

4 kommenttia:

  1. Oon miettinyt et kehtaanko ostaa tollasen karvateltan mut nyt iski sellanen kateuden kelmeä viherrys, että täytyy ehkä vähintään käydä sovittamassa sellasta. Ne vaan tuntuu niin mukavan pehmeiltä ja sellasilta, että niiden sisälle voi käpertyä pois piiloon pahaa maailmaa. :D

    VastaaPoista
  2. Suosittelen, sellasen sisään on kätevä vetäytyä vaik yskimään. :D Joka päivä joku tulee hinkkaamaan telttaani ja kysymään, ostinko sen Suomesta ku se on kuulemma niin finrandoppoi.

    VastaaPoista
  3. stalkkeri helvetistä4. marraskuuta 2011 klo 2.45

    Seuraavalla esitelmäkierroksella voitkin jo (audiovisuaaleilla höystettynä) kertoa niille suomalaisen ja japanilaisen karaoken välisistä eroista ^^

    VastaaPoista
  4. Tämän itse asiassa tein jo tossa viime viikolla! Esitelmöintini kännikaraokesta oli hetken tämän kylän kuuma puheenaihe, sana siitä oli kiiriny eläkeläistoverilleniki.

    VastaaPoista