perjantai 27. huhtikuuta 2012

Hana yori soba

Sakuranväristä sadepäivää: Ja tämän kaiken keskellä meidän teltta: Siirryin juomapuolelta myymään tota sobaa. Oon syöny sobaa nyt viikon vähintään kerran päivässä. Se on liikaa. Huomatkaa random hattara, jonka työtoverini mulle tyrkytti..........

Sain Koreaan palanneelta toveriltani perintönä pyöränrämän, jonka toinen toverini kunnosti ajokelvolliseksi. Paitsi että japanilaisista pyöristä puuttuu jarrut polkimista, joten pelkään aina että loppu on lähellä kun viiletän holtittomasti pomppuisaa alamäkeä ja temppelit ja sakurat ja mummot ja koirat ja kissat vilisee ohi.

Koulussa oon käyny nukkumassa tunneilla ja tuntien jälkeen kiitäny soba-tiskille, jossa vierähtää aina loppuilta. Mun vaatteet haisee paistorasvalta ja kalmarilta. Tätä kokemusta on hivenen vaikea kuvailla. Se on yhtä aikaa karseaa ja maailman parasta. Japanilaiset tykkää sakuroista, koska ne symboloi hetkellisyyttä ja kaiken ohikiitävyyttä. Ja ohikiitävää on tämä soba-uranikin. Ja koko aikani Japanissa. Sitä on jäljellä enää neljä kuukautta. Soba-uraani on jäljellä kolme päivää. Ei huvittais yhtään mennä sinne huomenna 12 tunniksi seisoskelemaan, mutta sit kun tiistai koittaa ja tää on ohi, voipi tulla suru happi-takkiin ku en enää pääsekään facepalmaamaan ojisaneille ja vilkuttamaan asiakkaille. Tänään meinasin tukehtua makkaraan, kun sobakollega-ojisan sanoi Jieunille seuraavaa: "Niin teillä siellä Koreassahan kauneusleikkaukset on yleisiä. Mites sinä, ootkos sinä kauneusleikkauksessa käyny, siis niinku......make face?" Adlkflfkldfk ojisan wtf aaah you'll be missed.

Toissapäivänä mua haastateltiin televisioon. Tänään aika moni koulutyttö kävi sanomassa, kuinka ne näki mut teeveessä. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDddddddddddddddddddddddd Joku asiakas kysy multa, oonko mahdollisesti syntyny Japanissa. Tuntematon seurue, johon lyöttäydyin viime viikolla kuppilassa erinäisiä juomia nauttineena sattui myös paikalle, koska Yamagata on Yamagata. Ja pari tuttuani, joille obasan päätti antaa kaiken ilmaiseksi koska ne oli juurikin mun tuttujani. Yks ojisan katsahti tänään kumppareitani ja totesi että oot sinä kyllä aikamoinen. :DDDD

Yks päivä kun hiihtelin kylänraittia töistä asuntolalle säkissä kolme ojisanin lahjoittamaa yakisobaa ja kolme onigiria, kävelin hetken selkä menosuuntaan nähdäkseni vuoret paremmin. Yakisoba haisi ja vuoret sinersi ja vähän matkan päästä kuulu mun nimeä huutava ääni. Ja mä tajusin, että oon tainnu huomaamattani kotiutua tänne. Ja se onkin vähän surullisempi juttu.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Irasshaimase

Aloitin uraputkeni Japanissa. Vastuualueeni on meidän kojun juomat ja siinä ohessa välillä myös dangot ja jätskit. Suomessa myymiseen riittää, että pönöttää siellä tiskinsä takana ja sanoo hei jos joku uskaltautuu tarpeeks lähelle, mutta täällä on hieman toisenlaiset kuviot. Huutelen päivät pitkät irasshaimase (tervetuloa) kaikille mahdollisille ohikulkijoille ja tyhjälle puistollekin ja kiittelen kaikkia, jotka vaan ostaa mitään mistä tahansa meidän pisteestä. Lisäksi tehtäviini kuuluu viihdyttää teltan vanhinta paappaa, joka istuu lähinnä teltan takahuoneessa kirstunvartijana ja ärjyy sieltä käsin toisinaan jotain yamagataksi. Ja on kestokännissä ja huutaa mulle koko ajan että kue omae (=syö epäkohteliaalla miesten puheella). :DD Siispä popsin päivät pitkät ihan paisessa hattaraa, yakisobaa, onigiria, konnyakua, karaagea ja lohkoperunakippoja paapan valvovan katseen alla samalla kun tämä paappa horisee päättömiä ja tituleeraa mua tutuilleen ruotsalaiskaunottareksi. :DDDddddddd

Kirsikkapuut on yhä paljaita ja ilma tasaisen harmaa ja tuulta piisaa kaikista ilmansuunnista. Tänääkin päivä kulu lähinnä jumppaillessa ja kaffipannua halaillessa ja sit pääsinkin jo etuajassa kotia. Töissä pitää käyttää happi-takkia, jonka alle ei mahdu päällystakkia, joten kalisutellaan hampaita ja tapetoidaan ittemme kairoilla (vaatteiden alle liimattava kuumentuva läpyskä) ja hoetaan ojisanien kaa kilpaa samui. Tai no minä sanon samui ja ojisanit sammi.

Töissä on välillä aika kuumottavaa, mutta toisaalta on viihdyttävää seurailla japanilaisia tiskin takaa. Pikkupoikia, jotka ei vielä osaa avata ramunea kunnolla mutta ostaa sitä silti ja painiskelee sen jälkeen sen pullon kanssa tovin; ala-astelaisia jotka tuijottaa juomavalikoimaani silmät lautasina ja supisee touhokuksi että dou subbe (mikä valitaan); mummoja, jotka saapuu seurueissa jakkupukuisten ja lippua heiluttavien ryhmämatkavetäjien kannoilla.

Eilen joku entinen baseball-pelaaja nykyinen tv-reportteri nimeltä Punch Satou (.......) saapui puistoon nähtävyydeksi. Yks kojumme obasaneista liekehti tästä mulle täysin tuntemattomasta talentista niin paljon, että sen oli aivan pakko päästä yhteiskuvaan tämän öh Punch Satoun kaa. Joten se tarttu mua käsivarresta ja kilju et Shiiri-chan iiih nyt äkkiä Punch Saitou on täällä iih mennään. Kipitimme tien poikki kohti tämän julkimon patsastelupaikkaa, obasan liekehdintä- ja minä yhyyy-moodissa. Punch Saitoun valkoinen puku ja hammaskuoret välkehti kilpaa aamuauringossa. Obasan pyysi, josko Punch Saitou voisi tulla meidän kaa yhteiskuvaan. Koska minä kuulemma halusin????????? Asdlkflfkdlfkldkflkfd. :DDDDDDDDDDddddddddddd Otimme sitten yhteiskuvan. Minä ja obasan ja Punch Saitou ja joku täysin random paikalle eksynyt mies. Kuvassa minä ja Punch Saitou paiskaamme kättä.

Tänään ojisan päätti, että elämässäni on tullut aika käyttää hattarakonetta. (Hattara on muuten japaniksi watagashi.) Ei siitä sit sen enempää........ Lollailtiin Jieunin kaa vedet silmissä sen koneen äärellä ja ojisanin tuomio tuotoksestamme oli dame. Joku Tokiosta saakka autolla tullu tyylikäs eläkeläispariskunta halus myös ottaa meistä kuvan ja lähettää sen kuvan sit meille sieltä Tokiosta???

Niin mulla kävi tänään myös tällanen asiakas, johon on ihan hyvä lopettaa:



Sakura-kuvia varmaan ensi numerossa!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kevätkuvia


















Ja lopuksi vielä pian koittavan sakura-kauden inspiroima kevätasuni mahdollisimman epäimartelevasta kuvakulmasta:



Alkuvastusteluista huolimatta oon täysin hurahtanu japanilaiseen pukeutumistyyliin enkä voi hillitä itseäni. Karseat pitsihärpäkkeet, kengistä paistavat sukat, oudot kangasyhdistelmät ja pörröiset asiat on just jees. <3______<3 Suomeen palattuani saan luultavasti turpaani.

Tänään mulla oli ensin kaks kurssia ikemen-proffaani Watanabe-senseitä, mikä oli varsin miellyttävää. Sitten oli vielä sanomalehtikurssia, joka oli niin epämiellyttävää, että sai jäädä tähän kertaan se. Oon hivenen ulalla kurssivalintoineni. Ja muutenkin. Ja harmittaa, että edes menin tonne sanomalehtikurssille fonetiikan kurssin sijaan, kun nyt päädyin sit kuitenkin fonetiikkaan ja joudun mennä itkemään sille senseille että en ollu ilmottautumisessa mutta haluan kurssille. Mutta kyllä se tästä!!

Tänään oli melko kummallinen päivä. Tutustuin Watanabe-sensein morfologialla yhteen uuteen melko hupaiseen kiinalaiseen, joka päästelee jatkuvasti suustaan huudahduksia kiinaksi eikä aikaillu kerätä kaikkien meidän ympärillä istuneiden japanilaisten nimet vihkoonsa. Tämän kiinalaisen ansiosta päädyinkin sit ruokalaan ja penkille meidän edessä istuneen japanilaisen tytön ja sen kuuden kaverin kaa. Koulun puistikossa istuskellessamme kiinalainen lähetti mulle kännykkämailin, jossa lukee ":D". Japanilaiset on toisinaan kryptisiä, mutta kiinalaisia ymmärrän vielä vähemmän. :D Täkäläisessä kaveripiirissäni neljä heitä on, ja toisinaan seurassaan en tiedä, facepalmatako vai nipistääkö niitä poskesta. Koulun pihalla vaihdettiin hisashiburit hautajaiskurssitovereideni kaa (tänään olis ollu tarjolla hääkurssi........), liikennevaloissa joku tuntematon jenkkinainen tuli tsemppaamaan mua ja sähkölaitoksen kohdalla aloin kiljua ku reppua ja kännykkää ja ipodia ja takin riisumista raivoisasti multitaskatessani pahaa aavistamaton toverini hiipi taakseni ja otti reppuni auttavaan käteensä.

Huomenna mulla onkin taas haiku-analyysia..... KATASTROFI. Uusien vaihtareiden tervetuliaispippalotkin olis, mutta en voi mennä, kun samaan aikaan sattuu olemaan täkäläisen laitokseni pakollinen kokous. Yhhyhyhy. Ja lauantaina alkaa kymmenen päivän palkallinen sekoamiseni. Yhhyhy. Mut ainakin eloni on taas vähän aktivoitunut talvihorroksestaan. Yamagatan talvi oli pitkä ja hiljainen.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Äijäilyä ja feilausta Yamagatassa





Lauantai-iltana matkustin syksyllä mun hankon (allekirjoitusleimasin) käsityönä tehneen Fukui-sanin auton takapenkillä ja kokoustin uusien yrittäjätovereideni kaa kaks tuntia hanami-bisneksistämme. Pomomme on ehkä 40-vuotias lemmikkikaupan omistaja ja loput yrittäjät enemmän tai vähemmän harmaatukkaisia ojisaneja, jotka viljelee puujalkavitsejä ja puhuu niin murteisesti, että välillä tuntu, että huoneessa mä puhun japania ja muut jotain ulkomaan kieltä. Yamagatan murre on on yhtä kaukana Tokion yleiskielestä ku kuu maapallosta, eikä sitä muualta tulleet japanilaisetkaan oikein ymmärrä. Sou desu (näin on, lausutaan soo des) on yamagataksi ndazunyaa ja sou kana (niin mahtaa olla) ndabega???? Kun tähän vielä lisätään kahden yamagalalaisen keskenään käyttämä puhenopeus ja siihen vielä muutama extra-yamagatalainen horisemaan väliin omaa kommenttiaan, niin päässäni posahti muutama verisuoni ja jokunen aivosolukin, kun siinä yritin pysyä kärryillä tai edes pitää ne kärryt näköpiirissä.





Kokouksen jälkeen paineltiin äijäporukalla yakitori-mestaan, jossa shouchuu ja biiru virtasivat, savun ja rasvan katku tarttu hiuksiin ja keittiöstä tuotiin pöytään pehmenneitä luita ja jotain sisäelimiä tikuissa. Ojisanit oli kaikki shouchuu-huuruissa alta aikayksikön ja pöydän kuumin puheenaihe oli mahdollinen mieltymykseni vanhempaan herrasväkeen. Ja japanilaiset keski-ikäiset miehet tosiaan rakastaa puujalkavitsejä, jotka tässä maassa tunnetaan nimellä oyaji-gyagu (äijävitsi). Ne perustuu aina johonkin huonoon ja halpaan sanaleikkiin ja aiheuttaa kuulijassaan vaivautuneen hikipisaran ja ojisanissa tyytyväisen hohohohohooon. Oyaji-gyagu-esimerkki: arumikan no ue ni aru mikan (mandariini alumiinitölkin päällä). Toisinaan itsekin tulee vahingossa harkitsemattomilla sanavalinnoillaan lipsauttaneeksi ilmoille oyaji-gyagun, ja se on aina synti. Silloin ei auta muuta kuin myöntää tappionsa ja ottaa nöyränä muiden dissaus vastaan. Mutta siis. Seurueessamme oli eräs tällaisen äijähuumoriviljelmää kyntävä ojisanin perikuva, jonka ansiosta minulla on hanami-porukassamme nyt uusi lempinimi. Olen Ceiling-chan. Yhyy taivas varjele mitä sieltä tulee. :DD





Työnsarkani puistossa alkaa lauantaina 12-tuntisella rupeamalla. Yhyyy. Saan hengenahdistusta jo pelkästä ajatuksesta, voipi olla että saan hermoromahduksen sakurojen katveessa. Vaikka kai se on työympäristönä hitusen inspiroivampi ku taannoinen kontulalainen marketti. Töitä on joka päivä kymmenen päivän ajan ja paljon, mutta palkka on niin huono, ettei tässä pääse rikastumaan. Paitsi ehkä henkisellä pääomalla, ja senkin laatu hivenen arveluttaa, kun heilun kaikki illat noiden ojisanien vaikutuspiirissä. Palkkani ajattelin sijoittaa pieneen kesälomaekskursioon Aomoriin Nebuta-festivaalin aikaan ja jatkaa siitä ehkä vielä Tsugarun kautta lautalla Hokkaidolle. Länsi-Japani taitaa jäädä multa näkemättä, mutta kai sinne tulee muutenkin helpommin lähdettyä Suomesta ku tänne pohjoisen perukoille. (Ja oon mä tässä vähän kaavaillut, että jos hakis vielä pieneen maisterivaihtoon Kioton yliopistoon, mutta saa nyt nähdä koska opintomenestykseni muussa ku japanissa on kuivaa keskitasoa ja muutenkin.)





Opintoni eivät ole lähteneet käyntiin ihan halutulla tavalla....... Perjantaina jotain sekoilin ja missasin yhden tunnin koska katoin lukkaria väärin ja toisen koska toilailin itteni väärään luokkaan. Jossa istuin pokkana väärällä luennolla loppuun saakka. Tänään en osannut päättää, ottaisinko turhaa japanin lukukurssia tällä lukukaudella (turhaa siksi että me vaan luetaan tekelettä kotona ja pidetään vuorotellen siitä esitelmiä - itse pidin viime syksynä tosiaan aiheesta tilan merkitys teetaiteessa - eikä mitenkään käsitellä japanilaisen tekstin rakennetta tai mitään muutakaan) ja siinä kotona jahkaillessani tunti ehti jo alkaa. Huomenna yritän taas selvitä elämästäni ja päätyä japanin opettamisen ja syntaksin luennolle.



torstai 12. huhtikuuta 2012

Merkintä jossa pätkä jorisee pitkästi

Laitan tähän väliin vaikka kuvakasan! Viime aikojen blogihiljaisuuteni johtuu muun muassa siitä, että hajotin mun kameran muistikortin, mutta tänään sain viimein aikaiseksi hankkia uuden, joten kuvailemisiin!



Työmies puuhissaan. Tämä onpi asuntolan vieressä oleva puistikko. Huomatkaa palmu vs luminen vuori.





Pari kadunpätkää.



Jalaat joilla niitä kadunpätkiä talsitaan.

Tanttu onpi yläosasta tällanen, zorge webcam-kuvanlaatu:



Tänään alkoi kesä ja koulu! Kouluun menin vienossa darran syleilyssä, kiitos eilisten takoyaki-bileiden. Mutta ei se mitään koska takoyaki-bileet oli just jees. Käytiin neljän kaverini kaa kaupassa ostamassa läjä mustekalanlonkeroita ja paistettiin niitä taikinapallojen sisään. Takoyaki on aika ällöä jos niitä suussa narskuvan kumisen koostumuksen saloja alkaa liikaa kesken syönnin miettiä, mutta kun unohtaa ne violetit imukupit niin se on mitä mainion seuraruoka. Palanpainikkeeksi nautimme seurajuomia. Mitä kotoisammaksi oloni täällä käy niin sitä myyttisemmäksi japanilainen hienotunteisuus muuttuu. Esimerkiksi eilen:

Jieun: Mulla on tullut tähän kamala finni, varmaankin tää on jokin allerginen reaktio.
Nacchan: Etkö tajua että juot vaan liikaa viinaa.

Tänään aurinko paisto kirkkaalta taivaalta ja mä lampsin piiiitkästä aikaa kouluun. Ostin matkalla kylmää vihreää teetä vakioautomaatistani, nostin käden silmille koska häikäisi, tähystin vuoria, saavuin kampukselle, otin vastaan läksytyksen hollantilaisilta dudeilta ku skippasin eilen epähuomiossa orientaation, piilouduin käsieni taa kun Nacchan huus perääni Shiiri-chan kyou chou-kawaii, sanoin kyylääjälleni että ei en tuu perjantaina vetämään piffiä kanssasi, poikkesin toimistolle jossa sain kuninkaallisen vastaanoton ja toimiston melkoisen pulskassa kunnossa olevan kestohymyilevän Hari-sanin hohohoho suimasen Shiiri-chan hohoho tuntu tutulta ja kotoisalta (yhden kaverini sanoin Hari-san on tenkeitekina ii hito eli hyvän ihmisen malliesimerkki). Tunneillakin kävin! Torstaisin mulla on näillä näkymin kokonaista kaksi luentoa. Ne on kumpikin japaniksi ja oon ainoa vaihtari niillä. Kurssit ovat seuraavanlaiset:


Haiku kielitieteen näkökulmasta
Jepjepjep. Kurssilla analysoimme haikuja kielitieteellisen perspektiivin kautta. Kurssin teema on että haikut ovat hankalia ja nyt me opettelemme tajuamaan niitä. Kirjoitamme myös itse kolme haikua. Tämä kurssi.............=DDD Oon ehkä kusessa. <3_____<3 Mutta menin jo vaihtamaan puhelinnumeroita vierustoverini kaa (tätä nykyä puhelimessani on sitten kolme Natsumia, mistä lähtien se on ollu näin yleinen nimi???) ja jutskailemaan sen kaa puiden katveessa yli tunnin ja opettajakin ehti jo hehkuttaa kuinka joskus nuoruudessaan kävi Helsingissä siellä Biikin kampuksella, joten en taida voida lopettaa tätä kurssia. Tänä kesänä vapautan siis sisäisen Matsuo Bashouni ja kirjoitan kolme haikua japaniksi... :----------) Mut kurssilaiset ainakin vaikuttaa kivoilta tapauksilta. En meinannu löytää tätä luokkaa ja kun vihdoin pääsin ovesta sisään niin jäin hämilläni seisoskelemaan pulpettien eteen ja sopertamaan että onkohan tämä se haikukurssi, jolloin pojat eturivissä osoitti vapaata tuolia ja oli että istu hyvä ihminen.

Lohtua tuo myös, että kun sensei kirjotti taululle haikun 裏山の窓に迫れり蒸鰈 niin vierustoverillanikaan ei ollu hajuakaan, miten 蒸鰈 edes luetaan saatika että olis ottanu haikun pointista jotain selkoa (se luetaan muuten mushigarei ja se on joku keväinen ruokalajike ja toimii tämän haikun vuodenaikasanana). Ja tämän haikuhan on purettuna siis sellainen, että dude nauttii majatalossa aamiaiseksi tota mushigarei-asiaa ja kun hän sitten avaa huoneensa ikkunan niin näyttää niinku talon taakse jäävät vuoret olis tullu lähelle. Mutta edes sensei ei olis tätä tajunnut ennenku luki haikun kirjottajan kommentin.


Kielitieteen tutoriaali
Opiskelin ennen englantilaista filologiaa mun pääaineena, ja se on aika kielitiedepainotteista, mutta tämä on ensimmäinen yritykseni kielitieteessä kokonaan japaniksi. Kurssia vetää kolmen sensein catchy combo: Nakazawa-sensei, Tomita-sensei ja heidän kollegansa Tomizawa-sensei. :D Kurssi vaikuttaa aika kivalta. En kyllä kommunikoinu muiden ku senseiden kaa. Tulin minuutin myöhässä koska en vaihteeksi löytäny luokkaa, istuin hätäisesti ekalle silmiin osuneelle paikalle ja heti alko takanani äänekäs kawaii-huokailu. Onko tämä yläaste vai yliopisto??? Alan kyl olla sen verran turtunu tähän jatkuvaan kawaiitteluun, että jos joskus on päivä jollon sitä ei kuule, niin mietin heti että roikkuukohan nenästäni räkä vai mistä on kyse. Toim.huom. ennenkä ilkeät anonyymit tulee haukkumaan naamapoloiseni, en oo mikään special snowflake, samanmoista kiljuntaa täällä korvessa herättää varmaan kuka tahansa maantienvärisellä tukalla. Japanilaisesta näkökulmasta kaunis on muuten sellanen, jolla on pieni naama, kalpea iho, ohuet huulet ja suuret mulukosilimät. Ja tämä ei taas liittynyt mitenkään kielitieteen tutoriaaliin.

Valitan mutta jorinani eivät pääty tähän!

Sain työn. Jota en hakenut enkä myöskään erityisemmin janonnut, mutta kun sitä mulle tarjottiin niin hai lipsahti avonaisesta suustani. Kunhan sakurankukinnot ennättää tänne Japanin perukoille, siirryn puistokemistien sekaan myymään yakisobaa ja dangoja kojustani. Saatan siis saada pienen hanami-yliannostuksen. En oo mikään erityisen valloittava persoona enkä muutenkaan sopivin henkilö tähän tehtävään, joten tästä keväästä tullee katastrofi. Vinguin jo kaverilleni että mitäs sit teen jos hutaisen vahingossa asiakasta dango-tikulla silmään, mutta kaverini mukaan mulla ei oo syytä huoleen sillä japanilaiset on kawaii onnanoko ni yowai eli heikkona söpöihin tyttöihin. HUOH miksei kukaan ota huoliani vakavasti. D:

Eräänä päivänä Sendaissa hupaillessamme tuli pistäydyttä läheiselle tuhoalueelle. Oon aikaisemminkin käyny Miyagin ja Iwaten tuhoalueilla, mutta tää oli eka kerta, kun näin muutakin ku damagea ottaneita rakennuksia. Tai siis en nähnyt mitään. Koska siellä ei ollu yhtikäs mitään. Ilma oli sinistä ja vuoret mystisiä ja aallot korkeita ja kuohuvia. Ensin tuli vinojen ja katkenneiden mäntyjen rivistöt. Ja niiden jälkeen ei tullu enää mitään. Se tyhjyys vaan jatku ja jatku ja se oli jotain niin suurta ja niin tyhjää, ettei se mahdu kuviin tai sanoihin tai pieneen päähäni. Se oli ennen ollu joku tehdastyöläisten omakotitaloalue, mutta nyt kaikki talot oli purettu. Jäljellä oli enää tehdas jonka tuuliviiri pyöri yhä. Tienpientareilla oli teepulloja ja onigirejä ja jokunen kaakkukin. Lahjoja kuolleille. Keskellä kävelytietä oli laivoja. Tuuli kovaa. Taivaalla oli pitkä pilvenriekale, jonka sanotaan edeltävän maanjäristystä. Kiivettiin muistokukkulalle ja oltiin hiljaa. Kukkulan vieressä oli uutuuttaan kiiltelevät juoma-automaatit. Ei oikein tiedetty, oliko niille soveliasta lollata. Illalla yövalo tärisi seinässä.