Totoron muotoinen puu ja muita nähtävyyksiä

Matkailin jälleen uljaassa prefektuurissamme. Viimeksi kohteena oli etelän Yonezawa, tällä kertaa pohjoisen Shinjou. Ajeltiin tuntitolkulla vuoristoteitä (istuin valokuvauksen kannalta epäotollisella paikalla joten ei kuvia,　mutta koska haluan edistää Yamagatan ja Touhokun matkailua niin mainitsen että näissä maisemissa ajeltiin, siispä tervetuloa Yamagataan) käytiin Totoron muotoisella puulla ja yövyttiin perinteisessä majatalossa, jossa lilluttiin kimppakylvyssä ja juotiin umeshun puutteessa pahaa automaattikaljaa yutakat päällä vaikka aamulla oli luvassa herätys seittemältä. Temppelissä saarnamies innostu teorioimaan, kuinka Yamagatan salaisuus piilee sen nimessä 山形: 山 tarkottaa vuorta eli vuorten jumalat suojelee tätä paikkaa, ja kun 形:sta irrottaa hipsut ja kääntää ne toisin päin niin saadaan 川 (kawa, joki), jonka jumalat myös pistää parastaan Yamagatan suojelemiseksi, ja kun hipsut on irrotettu niin jäljelle jää shintopyhäkköjen torii-portin muotoinen viritelmä. Siksi maanjäristykset ja taifuunit ja tsunamit ei yletä tänne.

Yamagata on kuuluisa sobasta (ohut nuudeli), joten sunnuntaina tehtiin sobaa omin pikku kätösimme. Minä ja ryhmäni tulimme tosin valmistaneeksi udonia (paksu nuudeli) niin että elokuussa kanssani mailaillut Ishizawa-san tai siis tätä nykyä jo Shin-chan tokaisi että soba oishikatta desu ka, naka ni wa udon wo tabeta hito mo irun desu kedo (oliko soba hyvää? vaikka joukossamme on myös udonia syöneitä henkilöitä). Soba-udonin jälkeen ajeltiin yli jokien ja halki vuorten ja käytiin vielä Shinjoussa jossain maakuntamuseossa kattomassa Shinjou-matsurin viime kesän paraatikalustoa. Ens kesästä tulee kiireinen kun Touhoku on yks Japanin matsurikkaimpia alueita ja haluan nähdä ainakin ne eeppisimmät.

Tänään pidin esitelmän tajuamatta aiheestani mitään ja se kyllä näkyi ja kuului ja kaiken lisäksi vielä myöhästyin omasta esitelmästäni koska tulostaminen koulun koneella osoittautu 20 minuutin prosessiksi. En siis lisää tätä kokemusta cv:heni. Mutta ohi on!!! Aaa nyt kun se karseus on pois alta niin japanin opiskelu on taas ainakin väliaikaisesti hauskaa kunnes koittaa päivä jolloin mun pitää esitellä mun stipendin lopputyön luonnos. Odotettavissa varmaan samanlainen sekoaminen kun viime keväänä kun kirjotin kandintyöni viikossa.

Koulun jälkeen Honoka odotti mua hyisessä sateessa ihan vaan lainatakseen mulle Michael Enden Momon japaniksi. Lisäks se oli askarrellu mulle Okinawa-kirjan sen luokkaretkellä ottamista valokuvista. ,_________, Niiden katselu ei kyl varsinaisesti piristä kun tietää että huomenna on taas luvassa sateenvarjon mukana tempautumista ja tunnilla istumista takki päällä.

Dewa, dewa, ei mulla muuta!

Ensilumi, hatsuyuki

Ensilumi sato korkeimmille vuorille. Ihan kelpo maisemat siis, vaikkei tää koulumatkoille ajoittuva valokuvausharresteeni niille oikein oikeutta teekään. (En muuten kiivenykään vuorelle viime lauantaina koska sato ja laiskotti, ei siis kuvia luvassa aiheesta.)

Tykkään mun Yamagata-elämästä melkoisen paljon. Tääkin päivä oli niinku jostain mangasta tai tyttökirjasta kun istuin koulun jälkeen Natsumin ja yhden opettajaksi opiskelevan Honokan kaa Osakan murretta puhuvan Sugihara-sensein työhuoneessa juomassa ruusunmarjateetä ja syömässä keksejä. Kolme tuntia. Tarkotus oli puhua Suomen koulujärjestelmästä, mutta puhuttiin lähinnä kaikesta muusta ja sit kello olikin jo seittemän. Vaihdettiin Honokan kaa puhelinnumeroita ja ens viikolla lainaan siltä kirjan. Shikoku-obsessioni on jo Yamagatan kuulua, joten Natsumi päätti kysyä Sugihara-senseiltä vinkkejä, kuinka kokea Shikoku jos ei oo rahaa eikä aikaa. Sugiwara-sensei kehotti minua hakemaan matkatoimistosta esitteen ja kattomaan sen kuvia. Aaa rakastan japseja.

Mitä en rakasta on ens maanantai. Pidän lukutunnilla esitelmän tilan estetiikasta teetaiteessa. Esitelmä ei oo vielä valmis, siispä meen koko viikonlopuksi huviretkelle valmistamaan mochia ja kattomaan Totoron muotoista puuta. Näytin lukutunnin tekelettä Natsumille ja sekin osas lukea teesanastosta vaan astian. Miks me ei voida lukea jotain ees vähän inhimillisempää?? Toisaalta tykkään siitä tunnista ku sensei on mehukas harmaahapsi joka tietää kaikesta kaiken ja jakelee melko turhaa mutta kivaa nippelitietoa. Viime tunnilla liekehdin kun opin, että atarimae 当たり前 on tullu siitä ku joku kirjotti touzen 当然　tarpeeks monta kertaa väärin 当前.

Toinen hieman kaukaisempi stressinaiheeni on tämä:



YHYYY. Ostin kirjan. Päätös on nyt tehty. Aion ens kesänä yrittää JLPT:n ykköstasoa. Tämä ei ole hyvä idea. (Kuvan juoma on lempparini mansikkamaitotee eikä liity tapaukseen.)

Lupasin tukiopettaa Natsumille ja Jieunille englantia ruoka- ja umeshu-palkalla. Siitä tulee varmaan aika eeppistä. Jieunin englannin taidot on legendaarisuudessaan Köyliönjärven jään luokkaa. Se ehti jo vaipua syvään masennukseen kun se luuli jonkun sen salaisen ihastuksen facebook-seinälle kirjottamaa englanninkielistä viestiä rakkaudentunnustukseksi kunnes korjasin väärinkäsityksen. Oon antanu englannin yksityisopetusta Suomessa ja varmaan jatkan sitä taas täältä palattuani (kaikki oppilaiksi halajavat ottakaa yhteyttä koska oon täältä saapuessani rahaton, voin opettaa myös japania <3_____<3), mutta japaniksi en oo opettanu ketään koskaan ikinä, joten omakin panokseni on varmaan aika lol. Mutta ainakin saadaan tekosyy nostaa umeshu pöydälle.

Hautajaiskurssilla Yuu-sensei sai idean. (Me ei muuten enää käsitellä hautajaisia koska Yuu-sensei masentu liikaa.) Yks kiinaa opiskeleva japsikaverini oli voittanu jonku kiinan puhekilpailun, joten Yuu-sensei laitto sen pitämään puheen koko luokalle. Ja Kouenin tulkkaamaan se japaniksi, mut englanniksi, Hyojae-oppan koreaksi ja Murin malaijiksi. Siinä sit seisoimme rivissä luokan edessä ja simultaanitulkkasin kiinasta japanin kautta englanniksi ja oli aika kuumottavaa paitsi että oli kylmä ja meillä kaikilla takit päällä.

Ensilumen ja ensitulkkauksen lisäksi tälle viikolle on osunu ensitunnillenukahtamiseni. Saksalaisen tunnille. Enkä ollu edes ainoa. Tänään unohdin, missä luokassa mulla on japanin opettamisen perusteita ja veikkasin kolme kertaa väärin. Suullisella japanilla hämmennyin kun Sugawara-sensei kysy multa, missä oon oppinu kirjottamaan tällasia puheita. Pian sekin tunti palas kuitenkin näihin normaaleihin uomiinsa:
Sensei: Mikä Suomen asukasluku on?
Siiri: En osaa suuria lukuja japaniksi........ (nää sanoo suuret luvut kymmenissä tuhansissa ja en kykene laskutoimituksiin) Viis.....viis.........
Sensei: No kirjota taululle
Siiri: *menee taululle*
Sensei: Viis miljoonaa??? Niin suuressa maassa??
Siiri: Kyl!! Suomen asukastiheys on jotain 17 henkilöä per neliömetri.
Siiri: Neliömetri......neliö..........neliö.... En nyt taida tarkottaa neliömetriä.... Sata metriä???
Siiri: Neliö??? Metri???? Apua!!!! Mitä tarkotan??? Neliökilometri??
Sensei: Mitä tämä tyyppi hourailee
Siiri: D:

Kämpässäni on kylmä. Mua kehotettiin vuoraamaan lattiani foliolla kylmyyden takia. Maailmassa on kaikenlaisia tapoja pitää talvi poissa kotoa. Voi eristää ikkunat tai rakentaa pari takkaa tai folioida lattiansa. Mulle riittää folioidut seinät ja lämpimät aatokset.

Purikura!

Lollahtelen aina kun näen ton jätskikuvan...........

Tänään toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja lintsasin koulusta. Koin pienen piston syömmeissäin ja päätin tunnustaa syntini Jieunille. Jonka vastaus oli ussoo niin mäkin. En enää tuntenut pistoa syömmessäin ja menin Jieunin ja Misakin (mun asuntolakaveri ja kurssikaveri, jotka sattuu vielä olemaan kavereita keskenään koska Yamagata) kaa tekemään sitä mitä tulinkin tänne tekemään eli syömään munkkia ja hampurilaista ja ottamaan potretteja purikurassa (semmonen valokuvauskoppi, jossa saa ikuistaa ittensä erinäisiä taustoja vasten ja koristella kuvansa tilpehöörillä, mutta aikaraja on tiukka ja tunnelma siksi tiivis ja poseeraukset hätäisiä). Karaokeenkin piti mennä, mutta suunnitelmasta luovuttiin toistaiseksi ku räkä lentää ja kurkustani kuuluu outoja ääniä (joilla en siis tarkota lauluääntäni...).

Lauvantaina kiipiän vuarelle!! Kello kahareksa aamulla byhyy. Opiskella ehtii sitte hauras.

Käytän nykyisin takkia kaikkialla muualla paitsi sängyssä ja purikurassa. Yamagatan marraskuu + japanilaiset ikkunat + setsuden (sähkönsäästö ydinvoimalajutskien takia) = <3______<3

Sain eilen käsinkirjotetun postikortin ikemen-parturiltani. Ei sais tottua tämän maan asiakaspalveluun koska sit pääsöö itku Alepassa. Kortissa luki, että tukkani on latvoista kärsinyt ja kaipaa käsittelyä, mutten anna tämän lannistaa minua....... (Sukoshi dameeji ga ookii kara [koska vähän on suuret vauriot], lol eipä paljon lohduta yks sukoshi jos sitä seuraa ookii)

Lopuksi blogin tilannekoominen osuus japanintaitoisille:
Siiri: päläpälä ippatsu ryokou dakara--
Siiri: ....janakute, ippaku ryokou dakara
Natsumi: ....
Natsumi: ippatsu ryokou....
Siiri: ......

Kaze ni tsuite

Sadesäällä sadat varikset kerääntyy mun ikkunan taa. Täkäläiset varikset paitsi raakkuu niin myös nauraa. Ilmeeni kun kuulostelin outoa nauruääntä ja se olikin selkäni takana pomppiva läski lintu.

Varisten lisäksi erilaista on kaikki. Niinku suhtautuminen flunssaan. Oon ollu maanantaista alkaen räkätaudissa, joka ei Suomessa herättäis minkäänlaisia reaktioita, mutta täällä kohtelu on niinku olisin kuolinvuoteellani. Mulla on ystäviltä ja kylänmiehiltä saatuja flunssatroppeja joka lähtöön (kokeilin jotain pulveria, joka väittää tepsivänsä kurkkukipuun, yskään, kuumeeseen, nenän tukkoisuuteen sekä lihassärkyyn, ja olo oli sen jäljiltä aika mielenkiintoinen) ja kännykässä pikaista paranemista toivottavia ja terveellisestä ruokavaliosta muistuttavia viestejä ja jokainen kohtaaminen on alkanu sanoilla ootko kunnossa.

Huono terveydentilani ei tietenkään oo estäny mua ravaamasta giganteissa ja anttiloissa ja liukuhihnasushilla suomalais-korelais-japanilaisessa seurueessa. Oon kartuttanu vaatevarastoani entistäkin hämmentävämmillä luomuksilla ja istunu toisinaan iltaisin korealaisten kämpillä illallisilla, joilla tarot-kortit ovat lennelleet ja umeshu virrannut.

Kävin yks päivä meidän yliopiston kansainvälisten asioiden toimistolla kiikuttamassa pari lippulappua. Sieltä poistuessa ei maailma ole koskaan entisensä. Tällä kertaa tulin ilmottautuneeksi jollekin viikonloppuretkelle kattomaan Totoron muotoista puuta (!!! stay tuned....) ja luvanneeksi, että valmistan joulukuussa voileipiä joidenkin ala-astelaisten kaa. Mua pyydettiin myös leiriohjaajaksi jolleki kersojen viispäiväiselle talvileirille, mutta onneksi oon sen koittaessa sopivasti poikaystäväni kaa Tokiossa niin siitä sain sentään kieltäydyttyä.

Seuraavaksi luon epätoivoisen katseen tyhjyyteen ja kirjotan akateemiselle japanille tiivistelmän Japanin poliittisesta järjestelmästä.

^________________________^

Perjantaina aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta sit ovellani kolkuteltiin ja oli Halloween-bileet ja otimme jokusen tipallisen sitäsuntätä ja taiwanilainen kaverini soitti korealaista jytää ja sit olikin jo aamu.

Lauantaina aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta olotilani ei ollut mitä parhain. Sain vähän lohtua naamakirjaan ilmestyneistä kuvista pahoinvoivista tovereistani, jotka oli lähteneet jälleen yhdelle Yuu-sensein opintoretkelle kuudelta aamulla. Ja siitä kun heiluin pyykkituvassa ja yks jenkki tuli sinne vartavasten informoimaan mua että I'm gonna clean up my vomit now. Toivuttuani en tehnyt kouluhommia vaan menin Takuyan kaa raamenmestaan, jonka kulhoon olis mahtunu seilaamaan yksi Silja Line. Viereisen pöydän paapaan ryystäminen peitti rahisevan iskelmäradion ja Takuya selitti, kuinka nykylapsoset ei aina tunnista bambulastua raamenissa vaan luulee niitä kelluviksi waribashi-kertakäyttöpuikon palasiksi. Opin myös, että Yamagatassa muuttolinnut palaa talvella ja että samalla lailla ku Suomessa jonkun on aina päästävä pilkille kevätjäillä niin Japanissa on aina joku, joka ajattelee vain vähäsen käväisevänsä joella, vaikka televisiossa pyörii taifuunivaroitus. Käveltiin jotain valaisemattomia sivukujia joilla tuoksu savu ja kala ja ajattelin, kuinka älytöntä on, että mulle vielä maksetaan tästä.

Sunnuntaina aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta sit Shouko sano että mun puhelin on saapunut ja lähdettiin oikeen bussilla hakemaan sitä. Täkäläinen bussisysteemi toimii niin, että bussiin noustessa otetaan numeroitu lappu ja pois jäädessä katotaan ruudulta numeron osottama hinta ja pudotetaan se vähän niinku liukuhihnalliseen säästöpossuun. Ja nyt mulla on oma hohtavanvalkoinen Softbankin puhelin! Reissun jälkeen aikeeni oli tehdä kouluhommia, mutta sit huonepuhelin pirisi ja kutsu kävi alakertaan korealaisten kämpille. Vanha kuomani Natsumi ja uudet korealaiset kaverini Jieun ja Sunhwa teki okonomiyakia omnomnom. Tunnelma oli melko hilpeä ja sitä koristi kauniisti homehtuneet kukkaset, jotka tosiaan saatiin opintoretkeltä jokunen viikko takaperin. Jossain vaiheessa Sunhwa jopa havahtu tilanteeseen ja heitti ne pois. Ite heitin omani pois jo viime perjantaina... Huomenna - tai siis tänään kunhan käyn ensin nukkumassa itteni pois keskiviikosta - on kansallinen vapaapäivä, tällä kertaa kulttuurin päivän muodossa, joten mietittiin, että voitais tehdä sen kunniaksi jotain kultturellia. Päädyimme sähköliikkeeseen. Niin että hyvää kulttuurin päivää vaan kaikille. Tyhjensimme myös umeshu-tölkin. Ja persikkaliköörin.

Siispä maanantainen hautajaisesitelmäni ei yllättäen mennyt kovin vahvasti. Ohessa katkelma esityksestäni:
Siiri: Ja tässä kuvassa hautajaisvieraat...öö.....kävelevät
Luokka: lol

Kuolonköhänkin sain. Eikä asiaa ainakaan parantanu tiistaiaamuinen paloharjotus hyisellä pihalla neljän tunnin yöunilla. Mariko-san määräs mut sammuttamaan puisen liekin vedellä täytetyllä vaahtosammuttimella. Tapahtumasarja:
Letku: *ei irtoa*
Siiri: E, are?!
Palomies: *lähestyy auttaakseen*
Siiri: AAAAAAAAA SUIMASEN
Palomies: *on märkä*
Yleisö: *taputtaa*

Maanantai ja tiistai oli oikeastaan kaikin puolin karseita. Tänään oli taas kivaa! Oon yhä tautinen, mutta aamulla hörpin keskiviikkoiseen tapaani teetä Utsumi-sensein työhuoneessa ja luin murteen roolista vanhusten lääkäripalveluissa ja Utsumi-sensei kysy multa randomilla tykkäänkö kirjottamisesta suomeksi ku oon siinä japaniksi niin hyvä. Saksalaisen tunnilla oli toki tuskallista, katottiin saksalaista sotaelokuvaa ja hyi sitä saksan määrää (ehdin nykyään lukemaan japaninkieliset tekstitykset ilman ongelmia, kyllä musta vielä tätä menoa maisteri joskus saaraha!!), pahempaa ajanhaaskausta ei ookaan ku se kurssi. Mutta kaikki paha pyyhkiytyi mielestäni kun tunnin lopuksi kurssikaverini Misaki anto mulle puhelinnumeronsa! Heiluvien pikachujen ja välkkyvien tähtien täyteiset tekstarit ovat sinkoilleet välillämme. Japaniksi tekstaaminen on sellasta että jos lauseesta tuntuu puuttuvan jotain niin se puuttuva osa on yleensä joko meloni, possu tai invalidilogo. Ens viikolla meen Misakin ja Jieun kaa karaokeen. Siitä tulee mitä luultavimmin traumaattista, koska suunnitelmamme on tulkita Bump of Chickenia, joiden sanotukset ei oo sieltä lyhimmästä päästä:





Kuvia en ole ottanut. Paitsi naamastani että voin jakaa uusimmat epämääräiset vaatemieltymykset kanssanne! Ensivisiittini paikalliseen vaatekauppaan aiheutti lähinnä kuka näihin pukeutuu -reaktion. Sittemmin on selvinnyt, että niihin pukeutuu MINÄ. Tällä maalla on hämmentäviä vaikutuksia muhun.

Viime aikoina olen tykännyt pukeutua mm. vaatteisiin, joissa yhdistyvät 90-luvun koulun joulujuhlat ja pitsipöytäliinat:



Aamut ja illat ja nyt myös päivätkin liihottelen kylillä karvateltassa, jossa yhdistyvät karvat ja teltat: