maanantai 3. lokakuuta 2011

Vapaapäivä ja koulupäivä

Tänään sataa. Eilen sato. Joka päivä sataa. Tää kaupunki on sateella aika ankea näky ku vuoret on jossain harmaan tuolla puolen ja arkkitehtuuri muistuttaa Itä-Pasilaa.

Eilen elämäni muuttui. Ostin vedenkeittimen. Se oli kallis mutta hintansa väärti. Kuppinuudelit astuivat elämääni. Ostin myös silitysraudan ja -laudan. Ne sain jopa puoleen hintaan ku olivat viimeset kappaleet ja hitusen kärsineen näköset. Millekään näistä ei oikeastaan oo tilaa kämpässäni.

Otettiin tuutorini Shoukon kanssa ilmasta Ikea-kyyditystä vastaava bussi korpeen, jossa sijaitsee paikallisten gigantit ja anttilat. Bussi oli pieni ja kiikkerä ja paikallisessa radio suomessa oli käynnissä harras nuoruusmuistelo epäonnistuneesta kaukosuhteesta niigatalaisen kanssa (Niigata on prefektuuri Yamagatan eteläpuolella ja sen gata on eri ku Yamagatan gata). Välillä soi aiheeseen sopiva iskelmä. Perisuomalaisuus ja perijapanilaisuus kohtasivat kunnes saavuttiin perille ja gigantin vieressä oli Rosson sijaan liukuhihnasushiravintola (kaiten sushi). Käytiin popsimassa muutamat pyörivät sushit ku ne oli sata jeniä per lautanen. Helsingissä japsiruokaa edustaa lähinnä yksinomaan sushiravintolat, mutta japanilaiset ite ei syö sushia kovin usein koska se on muuhun ruokaan nähden kallista ja fiiniä. Shoppasin edellä mainitut tavarat, ja koska aikaa vipan bussin lähtöön oli vielä puoli tuntia, mentiin lorvimaan marketin penkille juoruamaan poikaystävästäni (my face kun nää kysyy jatkuvasti silmät kiiluen että onko poikaystäväni cool). Lorvimme minuutin liikaa ja tulimme kotia taksilla. Opin, että japanilaiset taksikuskit pölisee niinku chat-juontaja. Tämäkin mies avautu sangen estottomasti juomistottumuksistaan. Biiru oli lempparinsa.

Tänään mulla alko koulu. Se on kamalaa. Kaikki on kamalaa. Mulla oli tänään luetunymmärtämistä. Tekeleemme on japanilaisille lukijoille suunnattu estetiikan tekele, ei siis mikään oppikirja. Oon ainoa länsimaalanen siellä. Pari korealaista ja sit loput onki kiinalaisia ja taiwanilaisia. Joiden esi-isät kehittivät nämä kirjotusmerkit. Joilla luemme tekeleen. Opettajaki oli vähän huolestunu suhteeni. Yhyyyy. Miks mut laitettiin ylimmälle tasolle???? Lukutaitoni on länkkäriksi ihan ok, mutta se tuskin riittää ku vastassa ovat kiinalaiset toverini. Tämä kurssi kultaa kaikki muistoni Uemura-sensen japani kolmosen kanji-bootcampista. Onneksi ens maanantai on vaihteeks kansallinen vapaapäivä.

Huomenna mulla on nykirjallisuuden luento japaniksi ja siihen perään suullisen japanin kurssi. Kirjallisuuden saatan kyl jättää samantien kesken, ajattelin kokeilla muutamaa tai ainakin paria japaninkielistä luentokurssia ja valita niistä vaan yhden. Keskiviikkosin on opetusministeriön stipendiopiskelijoiden tutkimusprojektia, japanin kulttuurin puuhailukurssi ja japanin kirjotuskurssi. Tutkimusprojektin ekalla tapaamiskerralla esittelen kandini japaniksi............. Voinko tulla jo kotia täältä?!??? Torstaisin mulla ei näillä näkymin oo mitään ja perjantaisinkin vaan japanin kuullunymmärtämistä, joka saa suorastaan onnenkyyneleet silmiini koska se on lower advanced -tasoa ku upper advanced -kuuntelua ei oo. Koulua ei siis oo mitenkään älyttömästi, mutta tää ylin taso on niin työläs mulle että tuskin ehdin tehdä muuta ku istua kotonani opiskelemassa ettei kiinalaiset naura mulle.

Aurinko paisto vielä keskipäivällä, ja ehdin ottaa parit sekalaiset kuvat matkallani kouluun havaitsemaan ettei mun tarvinnu vielä olla siälä:





Vedenkeittimen myötä voin myös valmistaa misosoppaa pussista. <3_____<3

Huuh tuli taas pitkä postaus. Ehkä ens kerralla esittelen kämppäni kunhan eka saan noi märijät kalsarini pois näköpiiristä.

3 kommenttia:

  1. no mutta kukapas muu3. lokakuuta 2011 klo 19.22

    Olen intomielisesti blogi-päivityksiäsi vartonut, etenkin koulupäivinä. Tämän myötä lollahdin kesken hiljaisen työnteon hetken. Istun tuskan hiessä kylpien 2D-animoinnin tokavikalla tunnilla ja ymmärrä en paskaakaan. Mutta pian loppuu sentään taipaleeni animoinnin maailmassa ja päätellen ympärilläni olevien aktiivisesta fb-chattaamisesta sekä tyhjän framen tuijottelusta, en ole yksin tuntemusteni kanssa. Onneksi täällä motivaatio on siis amismainen eikä esim. kiinalainen kun tämäkin jo vähän liikaa syö miestä. Mutta ei tässä mittään kummempaa asiaa ollu. Jatkakaamme miehinä ihtemme pitämistä!

    VastaaPoista
  2. Tilanteeni on kieltämättä aika koominen. Ikävä kyllä tätä tilannetta eläessäni ei aina naurata....... Välillä oloni on varsin kuka ei kuulu joukkoon. Minua koetellaan. No ehkä se tästä. Viimestään sit ku pääsen pois täältä. Sen vaan sanon että amiksessa ootte siunatussa tilassa! Ja villasukat on ahkerassa käytössä, tän kämpän ikkunan tiiviys on sitä laatua et saman asian ajais reikä seinäs.

    VastaaPoista
  3. no mutta kukas muu4. lokakuuta 2011 klo 16.26

    \o/ Tai villa sukat, kuten tässä uudessa tuskan hikisessä elämässäni tapaan ilmaista. Terveisin Jippu

    VastaaPoista