torstai 6. lokakuuta 2011

Murteista ja okinawalaisesta keksistä

Viime päivien kolean sään takia erehdyin aamulla laittamaan saapaskengät jalkaan ja meinasinkin läkähtyä koulumatkalla. Hieman siinä söi miestä sit kuunnella pitkin päivää päivittelyä siitä, eikö mun tuu kylmä ku lämpöasteita on vaan yli kakskyt ja mulla Suomen marraskuun kestävät kengät.

Eilen mulla alko yksityiset tutkimusprojektisessiot Utsumi-sensein kaa tän stipendin lopputyötä varten. Esittelin mun kandin japaniksi ja jutskaltiin rilakkumasta. Utsumi-sensei ettii mulle joka viikko tieteellisiä artikkeleita mua kiinnostavista aiheista ja sit opettelen niistä, miltä tieteellisen tekstin kuuluu japaniksi näyttää. Ens viikolle sain artikkelin Kansain alueen murreidentiteetistä ja oon ihan liekeissäni siitä. Kansailaisia (Osaka, Kioto ja kumppanit) vois mun mielestä verrata vähän eteläpohjalaisiin, koska kansailaiset on superylpeitä omasta kansailaisuudestaan eikä turhia sitä piilottele vaan vääntää menemään Kansain murteella tilanteesta riippumatta (tän artikkelin mukaan jopa oikeudenkäynneissä) ja suhtautuu kaikista murrealueista kielteisimmin tokiolaisten puheenparteen. Kurssi olis ehkä mun lemppari, jos sen lopussa ei kolkuttelis oman tekeleen aikaansaaminen.

Japanin ja Euroopan kulttuurien vuorovaikutuskurssi sen sijaan..... Japanilaiset opiskelee fuksivuonnaan lähinnä tollasta hömppää minkään varsinaisen tieteen sijaan, joten salissa oli noin sata japsifuksia. Ja minä. Ja yks toinen eurooppalainen. Joka on sattumoisin myös kurssin opettaja. Hän on Saksasta ja saksalainen. Joka käyttää henkseleitä ja pyöreitä rillejä ja omistaa luultavasti kahdet nahkahousut ja saksanpaimenkoiran. Sen japani kuulostaa enemmän saksalta ku mun saksani. Ymmärrän japania korealaisella ja kiinalaisellakin aksentilla mut saksalainen aksentti on jo liikaa. Jatkan silti kurssilla koska siitä saa op:ta ilman koetta ja pari kaveriani niinku Natsumi ja Rina on siel. Kun lopulta pääsin pois tunnilta koulun pihaan ja olin vetämäisilläni syvään henkeä, pari fuksityttöä juoksi perääni. Ja piiritti minut. Ja kiljuivat kawaii. Ja käyttivät minusta nimitystä oneesama. Ja vannottivat että vilkuttelen niille aina katseidemme kohdatessa. Huuh tulee olemaan musertavaa palata täältä takas todellisuuteen, jossa en oo enää hämmästyttävän kielitaitoinen ja eksoottinen blondi, vaan suomalaisen peruskoulun käyny peruskauhavalainen, jolla on maantienväriset hiukset.

Koulupäivän päätteeksi käväisin vielä japanin kirjotuskurssilla, jolla kirjotimme verryttelyksi käsin aineen aiheesta maani nuorisokulttuuri. Tekstini käsitteli mahdollisesti ensimmäisenä maailmassa suomalaista nuorisoilmiötä nimeltä jonnet ja ES. :-----------)

Tää päivä oli jokseenkin random. Japanin kielioppi opetuksen näkökulmasta on aika siisti kurssi, vaik olinki tunnilla vähän yllättyny, kuinka huonosti nää paikalliset oman kielensä tuntee. Kurosawa-sensei pitää kurssin ja Kurosawa-sensei on mun lemppari (tai sit Utsumi-sensei, en osaa päättää). Tunnin jälkeen hengailin hetken meidän asuntolan korealaisten kaa, jotka toivo, että joulun tullen pukeutuisin joulupukiksi. Korealaisten kaa hengailu on kyl vaarallista, koska aina toisinaan koreaa kuullessani meen koreapsykoosiin ja toivon, että opiskelisin sitä japanin sijaan.

Korealaiset lähti karaokeen ja jäin koululle palloilemaan ennen tapaamistani Kurosawa-sensein kaa. Istuin penkille puiden katveeseen. Viemäri haisi. Siihen pöllähti joku japanilainen dude. Hän pyysi minua ystäväkseen. Ja anto mulle keksin. Jonka oli ostanu eilen Okinawan-matkaltaan. Kättelimme. Hän poistui. Mitä tämä oli???? Yuu-senseikin käväisi jotain ärjymässä, miksen oo jo soittanu Miura-sanille ja kuinka se oli jo luvannu Miura-sanille, että soitan keskiviikkona, vaikka ite olin sanonu soittavani joko keskiviikkona tai torstaina. Mielialani laski ja aurinkokin meni pilveen.

Menin Kurosawa-sensein vastaanotolle mieli mustana ja palasin kaks tuntia myöhemmin muuttuneena miähenä! Kittailtiin kylmää teetä ja joristiin Suomen murteista ja Japanin murteista ja Yamagatasta. Mulla on aika heikko itseluottamus japanin ja etenkin japanin puhumisen suhteen, mutta Kurosawa-sensei sit päräytti, että mun pitäis uskoa itteeni enemmän ku oon lähtötasoltani kolmanneksi paras nikkensei mitä näillä koskaan on ollu. Kitisin myös Kurosawa-senseille tästä pienestä välikohtauksestani Yuu-sensein kaa, ja Kurosawa-sensei sano, että ei huolta, Yuu-sensei on vaan kamalan kärsimätön joka asian suhteen ja haluaa kaiken tapahtuvan välittömästi. Selvis, että Miura-saneja on kaks: on herra sekä rouva. Ja Kurosawa-sensei soitti rouvalle ja selitti tilanteeni ja Miura-san ei ollu moksiskaan. ;___; Sovimme Miura-sanin kaa tapaamisen lauantaiaamulle kello 9:30. Kurosawa-sensei anto mulle kännykkänumeronsa ja pyysi mua antamaan sille omani heti kun oon hankkinu puhelimen. Kurosawa-sensei. <3________<3

2 kommenttia:

  1. Oneesama :---D Mä luulin, että tommoi jutut olis vaan animesta tuttua urbaanilegendaa, mutta näemmä sitten ei...? Mut jes, mullahan on sitten kans mielettömät tsäänssit siellä heilautella hiekanväristä tukkaani ja olla suurikin kaunotar. Jee!

    VastaaPoista
  2. Aika varmana! Tää mun Suomessa ei mitään tuntemuksia herättävä tukkani ja varmaan jostain vitamiinin puutostilasta johtuva kalpeuteni on täälä urayamashii.

    VastaaPoista