Sendai

Käytiin sunnuntaina Sendaissa. Sinne ajaa bussilla täältä tunnissa. Oli polttava helle vaikka kello oli vasta kymmenen aamulla ja mummot kyykisteli riisipellossa ja apinavaara-kyltit vilisi tienposkessa.


Pokecenter. <3______<3 Tykkään pokemoneista. Tykkään myös taiteesta. Sitä katselin Miyagin taidemuseossa. Mut liekehdin kyllä enemmän tästä museon takapihasta ku siitä varsinaisesta pronssinäyttelystä.

Sendaissa asuu yli miljoona tyyppiä, mutta se on melko vihreä japanilaiseksi suurkaupungiksi. Sen lempinimi onkin Mori no miyako (Puiden kaupunki). Ton museon ympäristökin muistutti enemmän länsihelsinkiläistä lähiötä ku kasaa erikokoisia laatikoita. Museon takapihalla kuohui koski ja bussipysäkin pusikossa oli meneillään jotku sammakkojen soidinmenot.


Toi kivirykelmä keskellä riisipeltoa on hautausmaa.


Yamagata tadaima. ♥

Mun japanin opettajat ja sempai kävi Yamagatassa viime viikolla. Muistin rakennuksen väärin ja juoksin pihan halki ja portaita ylös ja ilma oli paksua ja mä huohotin ja luokan ovi oli auki ja menin sisään naama punasena ja siellä ne istu ja sopersin maniaimashitaka (ehdinkö) ja sempai sano girigiri seefu (täpärästi) ja U-sensei nauro ja kysy genki desuka ja mua heikotti ja istuin eturiviin ja oli outoa. Oli maailman oudoin tunne kun U-sensei puhu luokan edessä ja yhtäkkiä oli niinku olisin taas Helsingissä. Kai se oli ihan hyvä muistutus siitä, että joskus tääkin loppuu.

Sit kun tää loppuu ja palaan Suomeen niin yritän mahdollisesti hakea töitä kansalaisopistosta nyt kun osaan tätä kieltä paremmin ku 99,1% kansalaisista. Ja jatkan espanjan opiskelua ja alotan joko korean tai swahilin tai arabian! Vähäiset espanjan taitoni on kyl kadonneet tässä maassa ja nyt osaan sanoa enää armaani, olen putkimies. Oon muuten opiskellut elämässäni myös saksaa, venäjää, italiaa sekä latinaa! Saksaa opiskelin neljä vuotta ja osaan sanoa menen Donin kanssa lenkille. Venäjää opiskelin kaks vuotta ja osaan sanoa olen naimisissa, minkä tosin opin en opiskellessani venäjää lukiossa vaan jo ala-asteella ku harrastukseni oli lainailla kirjaston itseopiskelumateriaaleja. Italiaa opiskelin vuoden kansalaisopistossa ja se oli katastrofi. Latinaa opiskelin viikon ja osaan sanoa heitä miellyttävät patsaat ja pylväät. Ruattiksi sanavarastoni onki sit jo laajee: osaan sanoa ainakin jag tar mig ett kastpö och en keps till en öde ö, äventyr i Apenheum, pappa jobbar på en oljeplattform sekä henkilökohtainen suosikkini överlevnadsoveraller!! Kielelliselle lahjakkuudelleni kalpenee ainoastaan vaatimattomuuteni.

Vierailijaluennon jälkeen mentiin vielä Kurosawa-sensein työhuoneeseen juomaan teetä ja syömään dangoja ja sit senseit nousi taksiin ja katos Yamagatan kuumaan iltaan. Mentiin vielä entiset ja nykyiset opetusministeriön stipendiaatit (minä, sempai ja kiinalainen kaverini) ja Kurosawa-sensei ja joku yliopiston toimiston entinen työntekijä okinawalaiseen ravintolaan istumaan lattialle ja syömään siankorvaa ja juomaan okinawalaista kaljaa. Oon viime aikoina harrastanu gooyan (wikipedian mukaan se on näköjään suomeksi karvaskurkku vaik se on meloni, vaissoo) syöntiä; häjyä teköö syäres mut ehkä se vielä vie mut okinawalaisen nuoruuden lähteille! Okinawa on obsessioni. Harkitsin vakavasti sinne hakemista kun viime vuoden maaliskuussa kuumeisesti vaihtokohteita valkkasin. Vaan tänne vuorten siimekseen lopulta päädyin ja ainoaksi kosketukseni Okinawaan jäi okinawalaiset laulelmat, Okinawalta Tokioon muuttanut kirjeystäväni ja kurkulta näyttävä kitkerä meloni. Okinawalaisista laulelmista puheenollen, tykkään näistä kahdesta perinteisen Tinsangu nu hana -kansanlaulun sovituksesta (tässä lauletaan siitä, kuinka vanhempien neuvot tulee pitää mielessä, mutta sanoista en ymmärrä juuri kuuntelemalla mitään koska Okinawalla puhuttu kieli uchinaaguchi lasketaan japanin murteeksi ainoastaan poliittisista syistä; kielitieteessä sitä pidetään japanin sukukieliin kuuluvana kieliryhmänä):

Tää ei oo varsinasesti okinawalainen laulu, mutta Okinawan inspiroima kuitenkin:
Vedän ton karaokessa joka kerta. :DDDDDDDDDDDDDDDdddd Voi sitä onnea ku pääsee tulkitsemaan deigo ga sakimidare kaze o yobi arashi ga kita, kurikaesu kanashimi wa shima wataru nami nu you ja sitä liekehdintää ku sieltä pamahtaa shima uta yo kaze ni nori tori to tomo ni umi o watare. <3________<3

Saboshiiri

Aaaaah, onko parempaa ku keskellä viikkoa koulusta lintsaaminen! Aurinkoisena päivänä. Ja vieläpä niin, että heräsin aamulla ennen kahdeksaa ja poljin sinne koululle ja olin siellä jopa yhden oppitunnin. Kesken päivää koulusta lähteminen on lintsausmuodoista nautinnollisin, sillä sillon voi kuitenkin tuudittautua siihen, että ainakin kävi paikalla. <3____<3

Ei mun tosin edes ollu tarkotus lintsata, mutta poistuin hetkeksi koulurakennuksesta viedäkseni uusimman kusinäytteeni (What is it with this country and them jatkuva kusinäyte??) kusinäytteiden päämajaan ja siinä koulun pihaa talsiessani laukussa onigiri ja kusinäyte vaan ymmärsin, etten voisi enää palata. Koska asdfghkldölwkla toisinaan en vaan kestä, kuinka huonoa yliopisto-opetus tässä maassa on. Ainakin mun tiedekunnassa, jonne monet tulee vaan ku ei muutakaan keksi ja neljän vuoden pyörimisen jälkeen söpöimmät tytöt ja kuumimmat ikemenit sitten pääsee tutkinnollaan vastaanottovirkailijoiksi paikalliseen Säästöpankkiin, josta onkin hyvä vetäytyä muutaman vuoden kuluttua avioliiton satamaan.

Kaikenlaista humpuukia se Helsingin yliopistokin mulle toisinaan näyttää - miten olis terminologian kurssi, jonka kanssa ymmärrykseni loppu siinä vaiheessa ku luennon aiheena oli ojituksen terminologia venäjäksi; keskeytin kurssin, mutta sain luennoitsijamummolta kuitenkin kaikkien tenttitulokset sähköpostiini nimellä varustettuna -, mutta hyödyttöminkään sosiologian kirjatentti (Suomen väestönkehitys.......) ei vedä vertoja täkäläisen humanistisen tiedekunnan menolle. Luennot on pintapuolisia ja niillä ei yleensä opi mitään ja silti niillä on useimmiten läsnäolopakko. Lintsailua ei juurikaan harrasteta, mutta ei siks että japanilaiset opiskelijat olis jotenkin poikkeuksellisen tiedonjanoisia vaan siksi, että tietty määrä poissaoloja tarkottaa koko tutkinnon reputtamista. Tunneilla nukutaan. Mulla oli viime lukukaudella kaks loppukoetta, joissa sai olla muistiinpanot ja kirjat mukana. Mikä on toki kaltaiselleni vähä-älykölle kätevää, mutta jotenkin tää vaatimustason mataluus myös turhauttaa.

Tunneilla käynti vie aikaa, jonka vois käyttää paremminkin opiskelemalla vaik kotona: viime viikolla trollaannuin kun pitkän päivän jälkeen istuin vielä yhdellä luennolla läsnäolomerkinnän vuoksi ja oli nälkä ja jano ja se sensei vaan jauho paskaa siitä minkä värinen puku kannattaa laittaa työhaastatteluun (värikäs puku on voittajan valinta sillä high-risk high-return) ja joutu lopulta skippaamaan yli puolet luentomonisteista koska kaikki aika meni nuorison kanssa bondailuun.

Opetuksen ja opiskelijoiden tasossa on varmaan yliopisto- ja tiedekuntakohtaisia eroja (kaveeraan aika paljon luonnontieteilijöiden kaa ja ne yöpyy labrassaan harva se päivä), mutta ainakin tää meidän jinbungakubu tuo usein randomiudessaan mieleen entisen ala-asteeni, jolla pohojalaasehe henkehe matikan tai ympäristöopin tunti ei ollu mikään este virrenveisuulle.

Mulla on muuten ens viikolla esitelmä japanin lukukurssilla. Kurssille pitää lukea japanilaisille suunnattu yhteiskuntafilosofinen tekele. Viime vuonna esitelmöin tilan merkityksestä teeseremoniassa. Tällä kertaa aiheeni on jonku 1300-luvulla eläneen ja sittemmin kuupahtaneen Yoshida Kenkou -nimisen erakon filosofiat. Ööööööööö?? Tekeleen mun vastuuluvun väliotsikkoja ovat muun muassa 慈円の思想―「愚管抄」、「冥」の世界、怨霊の出現、神判と起精文 sekä 盟神探湯. Maanantaina kurssilla joristiin buddhalaisuuden opeista japaniksi. Tuntuu kamalan kaukaiselta se, kuinka joskus ylpeänä osasin viis kanjia. Tai se, kuinka kaukaiselta 400 kanjin osaaminen joskus tuntu (osaan nykyisin n. 2000). Vaikka ei siitä edes oo kovin monta vuotta aikaa.

Mulla ei oo kuvia! Siispä muotibloggaan lopuksi päivän tyylini, jonka nimi on Dynastia-hahmon bedhair:


Niin ja huomenna mun japanin opettajat Suomesta tulee tänne ja siitä tullee awkward joten se on saraba julma maailma!

Hambaagaa ni yuugure

Mosburger, tuo japanilaisen cuisinen graalin malja. <3______<3 Kotimaisia lemppareitani ovat pizza ja kebab. Kun täältä tuun niin jo loppuu tää merileväsopan ryystäminen koska sit vedän pizzaa aamupalaksi ja kebabbia jälkiruuaksi!! (Tosin merileväsoppa on hyvää ja aion tuoda sitä matkalaukussani.)

Viime aikoina jihuu ja tuska ovat vaihdelleet tässä maallisessa eksistenssisäni. Perjantaina oli vielä hauskaa kun sade lakkas ja me juostiin riisipellon reunaa kohti sateenkaaren päätä ja siellä häämöttävää all you can yeat -yakiniku-mestaa. Matka kesti tunnin suuntaansa, auringonlasku oli ehkä hienoin mitä oon koskaan Yamagatassa nähny, yläasteen tyhjä baseball-kenttä näytti just siltä miltä draamoissa aina ja maa tärisi kun kauas Tokioon matkaava shinkansen-luotijuna ohitti meidät läheltä. Mutta nyt on taas maanantai ja viikonlopun hauskuus muuttunu kasaksi töitä joita en taaskaan tehny.

Viime viikolla olin kriisissä torstaihin saakka, kunnes Utsumi-sensei tutkimukseni surkeasta jamasta huolimatta yllättäen kehukin mua kaikille ja sadepisarat tuntu kylmiltä pyöränsarvissa kun jotain freestylesin alamäkeä ja ohitin pari pikkupoikaa, jotka pelas keräilykorteilla temppelin katveessa. Vaan nyt on uusi viikko ja uusi kriisi.

Mun japanin opettajat ja yksi kappale sempaita on tulossa tällä viikolla Yamagataan jollain luentokiertueellaan. Oon hieman paineissa tästä. My body is not ready. Mitä mä edes sanon?? Tai teen?? Long time no see, näköö teitäki täälä. Japanini on vielä työn alla enkä oo varautunu esittelemään sitä ennen syksyä.

Koulu alkaa vasta iltapäivällä. Jospa hakisin vaikka einestä kaupasta. Näihin tunnelmiin!

Tässäpä vielä kaksi iloista laulemaa riisipeltojen halki fillarointiin. (Paitsi että musiikinkuuntelu pyöräillessä on lainvastaista, joten jos joku konstaapeli tätä lukee niin bloginihan on täysin vertauskuvallinen.)




Soko de yureta mono wa tamashii no yukue to yobanaika. ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Asiantuntijalausunto

Sakurat meni jo, mutta sen jälkeen kun sain pyörän en oo pahemmin kuvia näpsiny, joten tässäpä historian sakurojen havinaa jorinapalanpainikkeeksi: Vuoret viheriöi, taivas peilautuu riisipelloista ja sekä haikuanalyysi- että kielitieteen huomiset luennot on peruttu. Jeee!

Oon yhdellä fonetiikan kurssilla, jota pitää hivenen omalaatuinen sensei. Sillä on aina tweed-housut ja neuleliivi ja beatles-kampaus ja sen ääni on kuiva ja viileä ja se puhuu muodollisesti niinku me oltais jollain fiineilläkin kokkareilla eikä Yamagatan yliopiston kuppaisimmassa luokassa, jonka ikkunasta aukeaa muiden luokkien tyypillisen vuoristonäköalan sijaan näkymät haalistuneen keltaiseen muovipressuun. Ja tämä sensei on ehkä mun lemppari! Se on aina että kestäkää jälleen tämä tuokio kanssani ja verhoilee sen sarkastiset kommentit muodollisuuksiin ja päästää meidät aina vähintään kymmenen minuuttia etuajassa.

Tänään kukaan ei ollu poissa tunnilta, joten sensei totesi että mitäs tämä nyt on, ootteko te kaikki alkaneet olla tosissanne. :D (Viime viikolla oli kansallisten vapaapäivien kasautuma eli Golden Week, paitsi keskiviikkona jollon olis pitäny olla koulua, mutta sensei sano että lintsatkaa rauhassa ja moni otti vinkistä vaarin.) Tänään sensei myös kumartui puoleeni ja sano että pidä esitelmä suomen kielen astevaihtelusta niin pääset jo sillä läpi tästä kurssista. <3____<3 Muut eivät pidä esitelmää. Esitelmöimishaluistani ei kysytty, mutta japani on siitä kätevä kieli, ettei tarvi ikävästi määrätä tällaisia pikku puhteita, vaan voi harmonian laidunmailla kirmaillen todeta, että saan sinulta sen, että pidät esitelmän.

Tänään kohtasin Yamagatan vaarallisilla kujilla sattumalta toverin, jota en ollu nähny kuukausiin. Se sano että Shiiri-chan millon sä aloit kuulostaa noin japanilaiselta. :D Niin että kyllä se tästä! Tosin tämä japanilaiselta kuulostaminen ei tarkota, että olisin saavuttanu puheessani jonkin uuden entistä elegantimman tason vaan lähinnä päin vastoin: hoen nanka (niinku), lyhentelen minkä ehdin niin että oppikirjojen yaranakerebanarimasen (täytyy tehdä)　lipsahtaa suustani ulos muodossa yan'nakya, käytän -rareru-potentiaalin sijaan kieliopin vastaista -reru-potentiaalia koska yks lisätavu on liian kova työ lausua ja yllättynyt reaktioni ei oo oppikirjojen hountou desuka vaan eeeeee ussoooooooo MAJIDE.

Maksoin JLPT:n koemaksun. 5500 jeniä yyyh. Ja kaks kuukautta aikaa. Hupsista. En ite pidä näitä kaikenmaailman kielikokeita hirveen suuressa arvossa ku ei ne monivalinnat asioiden todellista tilaa mittaa, eikä mulla oo aikasemmin ollu suurta mielenkiintoa osallistua koko kokeeseen. Ja nyt yhtäkkiä JLPT:n läpäiseminen on varmaan suurin kiinnostuksenkohteeni heti Arashin ja sipsien jälkeen. Ku täältä palattuani saatan vielä ehkä-mahdollisesti-kenties hakea HY:n kautta vaihtoon Toudaihin (Tokyo University, Japanin ykkösyliopisto, jonne kaltaisillani kuolevaisilla kauhavalaisilla on hyvin vähän asiaa mutta yrittänyttä ei laiteta) erikoistumaan japanin opettamiseen, mutta sinne päästäkseen ei kielitaidosta riitä todisteeksi se, että on jo opiskellu japaninkielisessä yliopistossa kielitiedettä japaniksi, vaan pitää olla tämä virallinen sertifikaatti, joka todistaa, että kykenen tuurilla ja taidolla valitsemaan neljästä vaihtoehdosta sen eniten oikean.

Mieluiten mä kyl vaan tulisin takas Touhokuun koska täällä on vuoria ja riisipeltoja ja mä tykkään vuorista ja riisipelloista. Ja pitkät välimatkat ja huono julkinen liikenne joten monilla tovereillani on käytettävissään auto ja mä tykkään turhanpäiväisistä automatkoista vuorten ja riisipeltojen halki. Toivottavasti Toudaissa olis edes Touhoku-circle... :D Syksyisin pidettäis imonikai ja talvisin larpattais lumisateella onsenissa lillumista.

Vaikka en sinne Toudaihin lopulta hakiskaan, pitäis varmaan alkaa miettiä, mitä sitä seuraavaks tekis. Ku oon ollu yliopistossa nyt viis vuotta ja Japanin opetusministeriö ei tuu elättämään mua ikuisesti. Mulla on kriisi! Tykkään mun opiskeluista - tai no en tykkää opiskeluista koska sosiologia lol tiede lol gradu lol mutta tykkään japanista -, mutten tiedä, millaseen rahalliseen hyötyyn voin ne valjastaa. Haluan kääntäjäksi ja haluan japanin opettajaksi, mutta tarvitaanko Suomessa japanin opettajia ja miks kukaan haluais just mut kääntämään yhtään mitään ku varmasti jostain löytyy aina joku vanha patu, joka osaa japania mua sata kertaa paremmin. Mitä alle 30-vuotias Japani-asiantuntija voi edes tehdä?????????? Asiantuntija olis musta aika mukava titteli. Sellanen, että työkseni istuisin toimistolla ja Tuntisin Asiat.

Koska jorisin liikaa elostani niin tässä vielä asiantuntemuksellista antiani:

- Japanissa laukaisuäänettömät kännykkäkamerat on kielletty koska niillä voi vaivihkaa ottaa potretin hameen alta!
- Myös julkisella paikalla kiikareilla kiikarointi on tirkistelyn vuoksi kiellettyä, mikä tuskastuttaa lintubongaritoveriani!
- Käsijarruttomalla pyörällä veivailusta seuraa sakko, koska jalkajarrut on waarallisia!
- Hienoista sushiravintoloista ei saa lohisushia koska lohet ei uiskentele merivesissä! Supermarketin einessusheissa lohi on halvin vaihtoehto!
- Japanilaiset rakastaa kollageenia! Täällä myydään jotain kollageenia sisältäviä karkkejakin ja ostos-tv koostuu lähinnä mainoksista, joissa kotirouvat levittää naamaansa kollageenimönjiä ja huomaa heti eron entiseen. Just tossa äsken kun laitoin tv:n päälle niin siellä mainostettiin kollageenijuomaa.
- Kagoshimassa Kyuushuulla (Japanin neljästä suurimmasta saaresta se eteläisin) on tulivuori nimeltä Sakurajima ja se syöksee tuhkaa tällä nimenomaisellakin hetkellä! Mistä johtuen Kagoshiman kaupungissa ei voi kuivattaa pyykkejä ulkona ja tulivuoren saari on evakuoitu. Sakurajima purkautui viime vuonna 996 kertaa, mistä johtuen Kagoshimassa ei tää Touhokun megakriisi ollu aina ensimmäisenä mielessä. Viime vuosi oli siis luonnonkatastrofaalisesti verraton vuosi niin pohjoisessa kuin etelässäkin.
- Japanissa ryyppäjäiset lopetetaan aina yhteisellä tapuksella! (ei siis aplodeilla vaan pelkällä kädet yhteen -läpsäisyllä...)
- Sake on japaniksi nihonshu ('japanilainen viina') ja alhoholi o-sake!
- Japanilaisilla ei yleensä oo uunia, mutta riisinkeittimelläkin voi valmistaa kaakun!
- Japanissa ei monissa esim. lomakkeissa käytetä kristillisen ajanlaskun vuosilukuja vaan keisarillisia vuosia! Nyt eletään Heisei-vuotta 24. Syntymävuottani kysyviin papereihin merkkaan että Shouwa 62. Kun nykyinen keisari kuolee, alkaa taas uusi aikakausi. Japanissa keisariin ei muuten koskaan viitata nimellä. Nykyisestä keisarista puhutaan keisarina (tennou) ja menneistä käytetään nimeä aikakausi + tennou. Näin ollen esim. sota-aikojen keisari on Suomessa Hirohito mutta Japanissa Shouwa tennou.
- Jännetuppitulehdus on japaniksi kenshouen, törkyvitsi shimoneta, seisova pöytä baikingu (tulee sanasta viking...)　ja kimegao posetus-ilme. Tuskin esiintyvät oppikirjoissa, mutta käytin näitä kaikkia sanoja tänään, joten hyvä ne on tietää!

Siinäpä kaikki tietämykseni Japanista............ Jorinan loppuun vielä loppukuva. Tänään olin syntynyt menestyjäksi, sillä hajuveteni matchasi asuuni.


Päätän raporttini tähän! I don't know well but many meeru came sanoi eläkeläistoverini hiljan kun facebookin hankki. Hän ei ole vielä osannut lisätä minua kaverikseen, enkä mä osaa tunnistaa sitä noista kaikista samannimisistä kuvattomista tyypeistä. Tsemppailemme tässä itse kukin siis kohti valistuneempaa huomista!

Ilta

Yamagataan tuli kesä. Haisen aurinkorasvalta. Eilen olin töissä viimeistä kertaa. Kaikilla asiakkailla oli sakuran terälehtiä hiuksissa. Animen sakurasateet onkin totta. Illalla kun käveltiin kiinalaisten kaa joenvartta, sakurat loisti vielä valkoisina. Aamulla ne oli kaikki varisseet pois.

Viime päivät oli aika hulluja. Tein 12 tunnin vuoroja kolmena päivänä putkeen. Tunnelmaa kuvannee, kun lapattiin parin ojisanin kaa soba-tilauksiin purjoa ja tenkasua kamalalla kiireellä ja sit yks soba-lautanen vaan möllötti siinä pöydällä ja me kaikki jähmetyttiin ja ojisan parahti että nani kore (mikä tää on) ja mä aloin nauraa hysteerisesti.

Onneksi menin töihin ja onneksi se on ohi. Mun lempihetki oli, kun myin vaihteeksi juomia ja joku paappa tuli siihen ja juttelin sen kaa kaikenlaista, mutta se ei kattonukaan muhun päin vaan tuijotteli vaan kylmäaltaita ja lompsaansa. Lopuksi kun sanoin arigatou gozaimashita, se vihdoin vilkaisi mua ja hätkähti ja alko nauraa ja sano oho ulkomaalainen. Se tuntu varmaan paremmalta ku mikään niistä sadasta ja yhdestä suorasta kehusta, joita niiden kaikkien päivien aikana sain.

Mulla oli kovat tavoitteet valmistaa simaa vapuksi ja tarjoilla sitä ojisaneille, mutta en oo viikkoon ehtiny käydä edes kaupassa, niin se sit vähän jäi. Tyydyin pukeutumaan vappuisaan kolttuhun: